Helmikuu takana

Niin ja maaliskuutakin on kulunut jo muutama päivä ja sinne se helmikuu tosiaan hujahti. Niin se aika vain kuluu ja puolivälikin rupeaa jo kohta häämöttämään. Hurjaa. Hyvin menee edelleen eikä epäilystäkään etteikö hyvä meno jatkuisi. Kotityöt sujuu aikalailla rutiinilla, päivisin siivotaan ja iltaisin leikitään, viikonloput huilataan ja kavereita nähdään aina mahdollisuuden tullen.

Tässä viimeisen viikon sisällä olen tuttuun tapaan nähnyt kavereita. Tiivistetäänpäs viikonlopun tapahtumat kivaan pieneen pakettiin.

Viime viikonloppu pyöri vahvasti ravintolaruoan ympärillä: Perjantaina pulled porkia Hard Rock Cafessa, lauantaina pannukakku-lihaliemikeittoa (ihan hyvää jännästä olemuksesta huolimatta) Hofbräuhausissa ja sunnuntaina burgeria Hans im Glückissä. Rahaa palaa ravintoloihin, mutta tuleepahan syötyä hyvin ja tärkeintä että myös hyvässä seurassa. Tapasin jopa uusia ihmisiä, taas yksi jenkkityttö, ja tutustuin paremmin entisiin tuttavuuksiin sekä Münchenin kaupunkiin. Lauantaina ennen ruokailua kiertelimme vähän kaupungilla, porukassa oli yksi Pohjois-Irlannista kotoisin oleva tyttö joka oli ollut au pairina viime kesästä asti. Vaikka itsekin olen ollut täällä jo pari kuukautta, näin hurjan paljon uutta! Tämä meidän "oppaamme" oli itse käynyt aiemmin Münchenin ilmaisella ja opastetulla kävelykierroksella ja sieltä poiminut kohokohtia. Pitäisi kyllä itsekin joskus raahautua sinne kierrokselle, kaikki tuntuvat sitä kehuvan.

Viikonlopun ainoa ruokakuva, jälkkäriä Hans im Glückissä.

Sunnuntaina oli taas vapaapäivä, sain sovittua illallisseuraa, mutta kaupunki houkutti jo ennen iltaa. Halusin mennä elokuviin, mutta lyhyellä varoitusajalla en saanut ketään lähtemään mukaan. Seuran puute ei minua kuitenkaan estä menemästä, ja 13.45 olin eräässä pienessä paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa Stephen Hawkingin elämästä kertovaa Theory of Everything -elokuvaa. Leffateatteri piti valita huolella, sillä Saksassa on tapana dubata kaikki ulkomaiset elokuvat ja ohjelmat. Tämä teatteri näytti kuitenkin alkuperäisversioita ja sehän sopii. Elokuva oli oikein hyvä, pisteet Eddie Redmaynelle erinomaisesta näyttelijäntyöstä, ei ihme että roolista napsahti Oscar-palkinto. Mielestäni elokuva kuitenkin loppui vähän töksähtäen, lopetukseen olisi tekijät voineet panostaa enemmän.

Koska rajaaminen on nössöille niin iloitkaa tästä kehnosti asetellusta pystysuuntaisesta kuvasta.

Pari päivää siinä sitten meni arkisissa tunnelmissa, kunnes eilen pääsin taas sosiaalisen elämän makuun. Muksu Suomi-kouluun ja au pair vapaalle! Olin siinä jo puoli viiden aikaan vapaalla ja sopinut tapaavani espanjalaista kaveriani kahvin - tai oikeastaan chai laten - äärellä. Pari tuntia siinä vierähti, kunnes kaverin piti lähteä jatkamaan matkaa. Hetken aikaa kulutin kaupungilla ennen au pairien lähestulkoon perinteistä karaokeiltaa Kennedy's:ssä. Marienplatz ja julkiset menopelit alkoivat täyttyä jalkapallofaneista, väriloistosta päätellen FC Bayernilla oli peli alkamassa. Mikään muu ei kyllä taida saada saksalaisia yhtä sekaisin kuin jalkapallo. Siellä missä oli jalkapallofaneja, oli myös lukuisia poliiseja partioimassa, ja kyseinen meininki on ihan normaalia ympäri maata. Ihan hauskaa aistia tunnelmaa, vielä kun pääsisi stadionille katsomaan. FC Bayernin peleihin on vain kovin hankalaa saada lippuja, varsinkaan au pairin budjettiin sopivia.

Rapiat tunnin tosiaan pyörin keskustassa, kävin hipelöimässä halpoja meikkejä mutta hillitsin shoppailuhimoni. Lopulta ostin vain vähän välipalaa ja suuntasin Kennedy'siin. Sinne meitä au paireja kokoontui, lopulta porukassa oli yhdeksän tyttöä. Yksi toveri suomalainenkin, jipii! Niin paljon kuin tykkäänkin hengata ympäri maailmaa tulleiden au pairien kanssa ja kuinka sujuvasti se englannin puhuminenkin sujuu, on viime aikoina tullut tunne että tarvitsen välillä myös omanikäistä suomenkielistä seuraa. Isäntäperheessä tietysti puhun oikeastaan koko ajan suomea, mutta ei se ole sama asia. Lapsille puhutaan yksinkertaisempaa kieltä, enkä viitsi ihan samalla tavalla mölistä ja höpötellä muillekaan perheenjäsenille kuten normaalisti. Omanikäisessä seurassa voin puhua vapaasti miettimättä kielenkäyttöä, ja höperrellä sillä omalla oudolla murteiden sekamelskallani joka täällä kotosalla tuhoaisi pienen suomalais-saksalaisen pojan kielitaidon kehityksen. Sanat eivät myöskään katoa, eikä sellasisia täysin kuvaavia ilmaisuja tarvitse etsiskellä. Kovin rentouttavaa. Niin joo en laulanut tällä kertaa karaokea, tyydyin katselemaan muiden laulua.


Että näin tämä kuukausi on alkanut mutta mitähän muuta se maaliskuu tuo tullessaan?

• Odottelen tässä vastausta sieltä kesätyöpaikasta, jonne helmikuun alkupuolella oli haastattelu. Kunnollinen tulonlähde olisi jees, tämä reissu kun syö massia.

• Ensi maanantaina pääsen vihdoin aloittamaan kielikurssini! Tähän mennessä ei ole Saksaa tullut erityisemmin opittua, perheessä kun puhun suomea ja kaveripiiri koostuu muista au paireista joiden kanssa sitten puhutaan englantia. Edellisistä kieliopinnoista alkaa muutenkin olla parisen vuotta, ja sillä ajalla kummasti unohtuu paljon sanastoa, akkusatiivi- ja datiivipronomineista puhumattakaan. Yritä siinä sitten paikallisiinkaan tutustua kun et puhu kieltä. Mutta selväähän se että kun Saksaan tullaan niin kieltä myös opitaan. Eiköhän neljän viikon intensiivikurssi tuo jonkinlaista muutosta asiaan.

• Kahdeksan päivän päästä tulee iskä myös käymään täällä Münchenissä! <3 Vaikka koti-ikävä ei ole missään vaiheessa ollut ongelma, on mahtavaa nähdä omia perheenjäseniä pitkästä aikaa. Pääsee ihan kasvotusten kertomaan juttuja ja kuulumisia, eikä tarvitse selitellä taustoistaan tai maansa hassuista tavoista mitään. Luvassa pari retkeä, hyvää ruokaa ja pappa betalar-meininkiä, höhöhö.

• Kuun loppupuolella alkaa myös se pitkään vaaninut yhteishaku. Tärkeimmät hakukohteet on jo selvillä, mutta lopullinen hakukohdelista pitäisi saada viimeisteltyä. Varasuunnitelmat järjestykseen ja silleen. Kovasti haluaisin syksyllä taas opiskelemaan. Onhan täällä maailmallakin on hauskaa oleilla ja tämä on suunniteltu juttu, mutta haluan päästä kaiken tämän chillailun jälkeen kehittämään itseäni. Aupparointikin on lähinnä sitä vapaa-aikaa varten elämistä, toukokuun lopun koittaessa saa lastenhoito riittää. Välivuotena halusin hetkeksi pysähtyä katselemaan maisemia, mutta syksyllä haluan taas eteenpäin.

Hömhöm, eipä nyt tule mieleen kummempia maaliskuisia odotuksen aiheita, loput tulee sitten yllätyksenä. Heipsulivei!

-Sini