Loppusuoralla

Kävin tänään aamulla hostisän kanssa kunnanatalolla ilmoittamassa lähdöstäni, eli nyt en siis virallisesti enää asu täällä. Pankkitilikin sulkeutuu tällä viikolla, sitä varten piti myös allekirjoittaa papereita ja lähettää Postbankin toimistolle. Olisihan sen pankkitilin tietysti voinut jättää aukikin, mutta koska ikinä ei tiedä mitä germaanibyrokratian ylikierroksilla käyvä koneisto keksii palveluiden käyttäjien päänmenoksi, on tili ehkä parempi sulkea ettei sitten tulevaisuudessa varmasti tarvitse hoitaa jotain tyhmiä saksapankkijuttuja Suomesta käsin. Siinäpä kai ne viralliset lähtövalmistelut sitten olivatkin.

Kavereille ja perheenjäsenille on nyt ostettu tuliaisia, viimeisimmät hankinnat tein tänään päivällä. Olenkohan nyt hommannut kaiken mitä halusinkin? Harkitsin ostavani itselleni vielä jotkut tyylikkäät Birkenstockit, mutta rahatilanne ei toisaalta ole tässä vaiheessa enää turhan hyvä, erityisesti kun viime viikonloppu kului siellä Prahassa reissaillessa. Laukun ylikilojakin varten pitäisi varmaan varata rahaa, ja lentokentän tax free-ostokset taidan suosiolla maksaa Suomi-tililtä.

Hyyyyyyyyhhh, hiveästi mietittävää vaikka vieläkään ei ole iskenyt se kuuluisa lähdön tunnelma. Edelleen on sellainen fiilis että täällähän minä olen vielä viikon ja kuukaudenkin päästä, näen kavereita kaupungilla, haen muksua tarhasta ja kävelen näitä tuttuja katuja pitkin. Paitsi että oikeasti olen ihan muualla jo huomenna illalla. Ehkä se lähtöfiilis iskee vasta lentokentällä, tai sitten kun olen sanonut kaikille kavereille heipat ja tiedän etten näe heitä enään tämän reissun aikana.

Muilta osin tämä viikko on sujunut aika normaalisti. Maanataina tietysti vasta palasin Prahasta, mutta tiistaina olin taas työn touhussa. Muksun harrastukset ovat lomilla ja niin kai koululaisetkin (?), joten normaalista viikko-ohjelmasta poiketen ei ole tarvinnut esimerkiksi viedä muksua Deutsche Vorkursille eikä Suomi-kouluun, eikä tänäänkään menty jalkapalloon. Ylimääräiset tunnit olen päivisin yrittänyt käyttää tehokkaaseen pääsykoelukemiseen ja iltaisin olen yrittänyt nähdä kavereita mahdollisimman paljon.

Keskiviikkona töiden jälkeen kokoonnuimme au pair-porukalla vielä kertaalleen Kennedy'siin viettämään perinteistä karaokeiltaa. Pitkin kevättä olin puhunut yhden kaverini kanssa että viimeisellä saksaviikollani laulamme Kennedy'sn karaokessa Oasiksen biisin Wonderwall, koska siitä on muodostunut yksi suuri vitsi tässä kevään mittaan. Käytännössä aina kun missään baarissa on karaokea tai open mic, joku randomi laulaa Wonderwallin. Aina. Joka ikinen kerta. Heti tilaisuuden tullen haimme siis lappusen ja kirjoitimme biisivalintamme siihen ja jäimme odottamaan. Karaoke alkoi, ihmiset lauloivat, mutta meidän vuoroamme ei tahtonut kuulua. Hä? Emme kai missanneet vuoroamme ollessamme vielä toisella puolella baaria? Mutta pakko oli päästä biisi laulamaan, se veisaus on koko aupair-kevääni tunnari! Reippaana tyyppinä hiivin siis karaokevastaavan juttusille ja kysäisin milloin vuoromme mahtoi olla. Olimme tosiaan missanneet sen, sillä emme kuulleet että vuoromme olisi ollut ensimmäisenä. Biisin sai onneksi vielä jälkikäteenkin takaisin jonoon, ja loppu hyvin kaikki hyvin, olimme sen illan Wonderwall-tähtiä!

Ilta venähti sen verran pitkäksi kavereiden seurassa että onnistuin missaamaan illan viimeisen S-bahnin, ja syykin oli ihan hölmö. Yleensä kuljen Kennedy'sistä lähtiessäni U-bahnilla Marienplatzille, jossa vaihdan S-bahniin joka vie minut kotikulmille, mutta tietämättömän yllättikin Marienplatzilla rakennustyöt, jotka vaikuttivat junavuoroihin siten, että minun olisi pitänyt kulkea yhdellä junalla Ostabahnhofille ja siellä vaihtaa junaa, mutta Ostbahnhofille vievää junaa ei tullutkaan ajoissa. Ja tyhmänä en tietysti tajunnut että järkevintä olisi ollut kulkea Sendlinger Torilta U-bahnilla Giesingiin ja vaihtaa siellä S-bahniin. Tammikuussa opin myös että väärässä paikassa säästäminen ei kannata ja viimeisen junan missattua ei kannata jäädä odottamaan sitä aamun ensimmäistä junaa, vaan suosiolla maksaa taksi ja välttyä maailmanluokan flunssalta. Taksin takapenkillä lievästi sanottuna ketutti, kun moiseen turhuuteen kului rahaa ihan tyhmien virheiden takia. Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi jo rahat vähissä...

Eilen vietettiin saksakaverin kanssa vielä leffailtaa hänen kämpällään, ja tänään on vielä viimeiset läksärit kaveriporukalla. Paikkana taitaa taas kerran olla Kennedy's, ja huomenna kai sitten pitäisi jo lentää kotiin. Ihan hirveää lähtöahdistuskohtausta en ole vielä saanut, mutta luulen että se iskee pahimmin sillä hetkellä kun minun pitää sanoa heipat ihanalle meksikolais-jenkkikaverilleni, joka on tämän kevään ollut paras kaverini täällä, ja jota tulee varmasti kaikista eniten ikävä. Hän on ollut lähes kaikilla kevään seikkailuillani mukana ja hänen kanssaan olen jakanut niin monet kevään ilot ja surut. Jutellut nykyhetkestä, tulevaisuudesta, hostperheen oudoista tavoista sekä baarissa tavatuista ihanista ja inhottavista miehistä. Ja viimeisen halauksen jälkeen en tiedä koska pääsen halaamaan häntä seuraavan kerran...

Mutta työt alkavat sentään olla lopussa. Muksu on haettu tarhasta viimeistä kertaa, viimeistä kertaa myös imuroitu talon kaikki kolme kerrosta (jeah!) ja enää tunti tai pari kun olen vapaalla.

Näissä maisemissa on monet kerran kuljettu ja kohta ne jäävät taakse:

Huh huh, kansainvälisyys tuo suurien ilojen mukana myös suuria suruja. Mutta eiköhän suuret surutkin ala helpottaa kun pääsen taas tapaamaan niitä ihania Suomessa odottavia kavereita, joita en ole nähnyt viiteen kuukauteen.

Life goes on, sanoisin.

-Sini

Olipa kerran Praha

Loppusuoralla ollaan mutta eipä siitä sen enempää nyt tässä, sillä luvassa on taas yksi reissupostaus.

Tämä toukokuuhan on ollut täynnä jos jonkinlaisia vapaita - vappua ja helatorstaita ynnä muita - ja viime viikko olikin ainoa (ja samalla myös viimeinen) täysi työviikkoni au pairina, sillä tämän viikon maanantai oli joku baijerilainen pyhäpäivä. Siinähän se viime viikko meni, vaikka vähän tuntuikin hassulta tehdä taas pitkästä aikaa niin "pitkää viikkoa". Deutsche Bahnin väkikin päätti taas vaihteeksi heittäytyä lakkoilemaan, sillä olihan edellisestä lakosta kulunut jo viikko. Piti sekin päästä vielä kerran kokemaan...

Muuten viikko kului sen suuremmitta ongelmitta töiden kannalta, mutta torstai pisti kyrsimään. Oli sovittu että muksun eräs kaveri tulee tarhan jälkeen tänne leikkimään muutamaksi tunniksi. Kyseinen lapsi saattaa ulkopuolisille näyttää herttaiselta vaaleine kiharoineen, mutta todellisuudessa tämä kaveri on ajoittain oikea kiusanhenki. Villitsee vielä tätä hostmuksuakin ja koska joukossa tyhmyys tiivistyy niin sitten saa olla molempia komentamassa. Aiemmin olen joutunut tämän kaverin vierailujen aikana komentamaan lopettamaan WC:n käsisuihkulla leikkimisen, ja vettä on ollut vessan lisäksi pitkin yläkerran aulan parkettilattioita, ja vaikka vesileikeiltä vältyttiin tällä kertaa niin siivoamiselta ei. Vähän aikaa ehti kaksikko leikkiä muksun huoneessa kun jo kuuluu räsähdys. Muksun säästöpossu (tai oikeastaan säästöhai) oli tippunut hyllystä lattialle ja mennyt palasiksi. "Mites se hai oikein tippui tuolta hyllystä? Ei, en oikein usko että se itsekseen sieltä tippui. Ai kaverin vika vai? Molempien vika minun mielestäni." En oikein saanut selvyyttä tilanteeseen mutta ihan sama, imuri piti kuitenkin hakea. Kauhukaksikko jatkoi vielä matkaansa silityshuoneeseen, josta kävin komentamassa pois, sillä se ei ole leikkipaikka. Muksu siinä kysyi vielä että miksi ei muka saa leikkiä silityshuoneessa, ja heti seuraavalla sekunnilla onnistui pudottamaan koriste-esineitä hyllystä. "Mitäs minä sanoin... Muualle leikkimään."

Kauhukaksikko jatkoi sähläämistä vielä ruokapöydässä. Olin paistanut heille lettuja (vaikka tässä vaiheessa oli vähän siinä ja rajoilla että olisivatko niitä ansainneet mutta kun taikina oli jo valmiina), ja ajattelin edes ruokailun sujuvan suhteellisen sujuvasti. Juu ei, ei sujunut. Hilloa oli hetkessä pitkin pöytiä, ja sitä tämä kultakutrikaveri meinasi pyyhkiä sen pois astiapyyhkeellä siitä huolimatta että huusin kovaan ääneen "NEIN NEIN NEIN NEIN", ja naureskelipa mokoma kersa vielä päälle. Seuraavaksi sitä hilloa alkoi lentämään pöydälle jo tahallaankin ja aina meinattiin napata se astiapyyhe. Murrrrrrr, senkin hirviöpenska. Kielitaitokaan ei oikein riittänyt komentamiseen, ja homma kulkikin lähinnä niin että luin hostmuksulle uhkaukset suomeksi ja käskin kääntämään kaverille. Ei mennyt perille ja lettukestit loppuivat siihen. Kauhukaksikko halusi onneksi lettujen jälkeen katsoa DVD:ltä lastenohjelmia ja vaikka eivät olisi telkkarietuoikeuttakaan ansainneet niin annoin kuitenkin katsoa. Au pairi oli hyvin hyvin väsynyt ja toivoi että edes telkkari pitää muksut hiljaa paikallaan ja tuhoamatta mitään, joten ihan sama. Mielessäni jo haaveilin seuraavana päivänä koittavasta viikonlopusta kaukana, kaukana töistä halvan ja hyvän tsekkioluen äärellä.

Perjantaina piti vielä työskennellä normaalisti kunnes hostäiti saapui kotiin. Muksu oli vieläpä ihan väsykiukkutuulella kun hain hänet tarhasta, koska nukkumaanmeno oli venähtänyt myöhäisen ruokailun ja euroviisujen takia. Vinkuvinkuvinku iii-ii-iii ei jaksa pyöräillä futisharkkoihin ja vähän itkua ja pyörimistä lattialla, huhhuh onneksi olin nukkunut hyvin, sillä muuten olisi voinut oma pinna napsahtaa. Kiukku meni onneksi ohi kun en itse ruvennut kiukuttelemaan, ja loput työpäivästä meni ihan hyvin. Kun hostäiti viimein saapui kotiin ja olin vapaa au pairin velvollisuuksista, lensi valmiiksi pakattu reissureppu hetkessä selkään ja lensin S-bahn-asemalle. Ajelin pari pysäkkiä, vaihdoin U-bahniin ja ajelin keskustaan.

No mutta viimein postauksen pääpointtiin! Jos ei siis otsikosta vielä käynyt selväksi, oli tänä viimeisenä saksaviikonloppuna tarkoitus suunnata Prahaan kolmen kaverin kanssa. Reissuun lähti mukaan aiemmista postauksista tuttu saksalaisjäbä, hänen brasilialainen kaverinsa jonka minäkin oikeastaan tunnen, sekä parilta bileillalta tuttu venäläistyttö. Nämä ovat siis niitä harvoja kavereita täällä jotka eivät ole au paireja. Tämä porukan sakemanni piti kämpällään leffailtaa meille reissuun lähtijöille, sillä juna oli lähdössä vasta aamuyöllä kello 4.55, ja siihen aikaanhan ei sitten Münchenin laidoilta kuljeta keskustaan. Saapuessani oikealle U-bahnpysäkille kello näytti jo uhkaavasti kahdeksaa, jolloin täällä menee kaikki marketit sun muut kaupat kiinni, ja omalta osalta oli vielä ruoat ja juomat ostamatta. Kuikuilin kaverin kämpän hujakoilta vielä suuntaan jos toiseenkin, sillä muistin että lähellä sijaitsee aivan varmasti Tengelmann-marketti. Viidessätoista minuutissa kipitin kauppaan, valikoin sopivan pakastepitsan ja viinipullon ja pääsin kassajonosta läpi. Ajatelkaapas jos täällä olisi sama systeemi alkoholin myynnissä kuin Suomessa, jolloin marketin jälkeen olisi pitänyt suunnata vielä Alkoon. Aikahan olisi tässä tapauksessa loppunut kesken. Ylistys Saksalle, missä ihmisen ei tarvitse valita ruoan ja ruokajuoman välillä!

Loppuilta ja -yö menikin sitten leffojen parissa ja yritimme porukalla pitää toisiamme hereillä. Aamuyön tunneilla raahauduimme kaikki enemmän tai vähemmän väsymyskoomaisina Hauptbahnhofille ostamaan junalippua ja tietysti itse junaankin. Ostimme porukalla taas yhden näistä mainioista Deutsche Bahnin tarjouslipuista: Bayern-Böhmen Ticketin. Se on vähän sama asia kuin Bayern Ticket, jonka hinta jakautuu sitä pienempiin osiin mitä enemmän ihmisiä lipun jakaa, paitsi että se laajenee Baijerin lisäksi Tsekin puolelle Plzeniin asti. Plzenissä ostimme sitten jatkoliput Prahaan hintaan huimat 4€, ja lopulta junamatkoille välillä München-Praha tuli hintaa noin 15€ per henkilö. Ui että tykkään asua Euroopan keskellä!

Normaalisti juna kulkisi suoraan Münchenistä Plzeniin, mutta jostain kumman syystä juna jäi Schwandorfiin, josta jatkoyhteys Plzeniin oli järjestetty bussikuljetuksilla. Matka jakautui siis kolmeen lyhyempään etappiin, joiden yhteiskesto oli noin ööööö (ankaria laskutoimituksia) seitsemän tuntia. InterCity-bussilla olisi toki päässyt viidessä tunnissa perille mutta hintaa olisi tullut yli tuplasti, joten muutama lisätunti matkustusajassa ei haitannut köyhiä nuoria.

Siispä seitsemän tuntia ja parit kaverin olkapäätä vasten nukutut torkut myöhemmin saapui nelikkomme viimein Schwandorfin ja Plzenin kautta Prahaan! Prahan päärautatieasema oli huikean suuri, siisti ja tyylikäs, ihan tuntui että olisi suurempaankin metropoliin saapunut. Asemalta kävi tie keskustaan ruoan toivossa, sillä pitkän junamatkan jäljiltä alkoi nälkä jo kalvaa sisuskaluja. Niin ja rahaakin piti vaihtaa, Tsekissä kun on käytössä oma valuutta. Rahanvaihtopaikkoja on joka nurkalla, mutta valinnassa kannattaa olla tarkkana. Western Unionin toimistot ottavat rahasummasta sievoiset vaihtopalkkiot, ja toiset toimistot taas tarjoavat turhan huonoja kursseja valuutalle. Vähän kun jaksaa etsiä ja poistua pääkadulta niin pitäisi löytyä kunnollisia kursseja ilman vaihtopalkkiota.

Tää tais olla joku museo. Ekoja isoja rakennuksia jotka tuli vastaan matkalla asemalta pääkadulle.

Ruokaa löytyi, ja aterialle tuli hintaa ehkä rapiat 5€. Ei paha keskustan raflasta. Ruoan jälkeen ja paremmalla mielellä jatkoimme kävelyä ympäri kaupunkia ja katselimme nähtävyyksiä. Olen aina luullut olevani kovan luokan kaupunkilomailija ja väsymätön kävelijä, mutta tällä reissulla taisin kohdata voittajani. Neljän hengen porukassa minä olin lopulta se joka ensimmäisenä valitti muusina olevia jalkoja ja ehdotti lepotaukoa. Olimme sentään jo kävelleet ympäri kaupunkia, kiivenneet yhden mäen huipulle näköalapaikalle "jättimetronomin" juurelle, ja olimme kiipeämässä uutta mäkeä ylös Prahan linnalle. Lyhyet yöunet vielä taustalla niin vähemmästäkin väsähtää. Hienot olivat kuitenkin näkymät kukkuloilta kaupungin ylle.

Jättiläismetronomi 

Kaupunkimaisemaa

Ja sitten maisemaa maantasalta linnalle päin 

Palatsi oli vähä kunnostuksen alla... 

Pyhän Vituksen katedraali, valitettavasti ei päästy sisään kun ei oltu tarpeeksi ajoissa paikalla.

Kierrettyämme linnankin alueella lähdimme hiipimään mäeltä alas ja kohti hostellia. Matkalla ostin vielä rullapullaa, joka on perinteinen tsekkiläinen herkku. Se on siis pulikan ympärille pyöritettyä pullanauhaa, joka paistetaan ja lopuksi pyöritellään sokerissa ja/tai pähkinärouheessa ja muussa sellaisessa. Onpa herkkusuille joskus tarjolla suklaahippukuorrutustakin.

 Linnalta Kaarlensillan kautta kaupunkiin, tais olla Prahan vanhin silta, ja täynnä patsaita

Rullapulla on herkkuaaaa!!

Ensimmäinen hostellimme oli A Plus Hostel, joka sijaitsi keskustan koillisosissa. Matkailijoille taas vinkkinä että Praha on jaettu vyöhykkeisiin, joita merkitään numeroilla. Praha 1-vyöhyke on ydinkeskustaa ja siitä eteenpäin vyöhykkeet ovat kauempana ja eri puolilla keskustaa. Tämä hostelli oli Praha 1-vyöhykkeen laidalla. Ihan kohtuullisen viihtyisä ja hostelliksi todella siisti, ja aamiainenkin kuului hintaan. Lauantaiyö kahdeksan hengen jaetussa huoneessa maksoi 15€ per henkilö. Ei paha. Suihkuhuoneessa olisi kyllä ollut parantamisen varaa, suihkuaulasta kun oli suora yhteys käytävälle oven auetessa, ja oveahan ei saanut lukkoon koska huoneessa oli neljä suihkua. Nais- ja miesväelle oli sentään omat suihkuhuoneet.

Hostellilla otimme parin tunnin unet tasoittaaksemme väsymystasoa ja illalla lähdimme vielä kaupungille syömään. Vähän matkan päästä löysimme mainion burgeriraflan. Oman burgerini välissä oli pihvi, pekonia, Cheddar-juustoa, Chipotle-majoneesia ja salaattia, ja koko homma maksoi euroissa vähän alle kympin. Ehkä yksi parhaista mitä olen koskaan syönyt! Kaveriksi vielä reissun ensimmäinen tsekkiläinen olut, ja tuokin puolilitrainen maksoi vähän alle 2€. Tsekki on kyllä budjettimatkailijan taivas! Ruokailun jälkeen koitimme löytää vielä jotain hyvää baaria, mutta kaikkia painoi väsymys kovasti, joten lähdimme lopulta ajoissa hostellille nukkumaan.

Jeah, eka tsekkiläinen olut!

Sunnuntaiaamuna heräsimme ajoissa aamiaiselle, jonka jälkeen pakkasimme tavarat ja kirjauduimme ulos hostellista. Köyhät nuoret matkailijathan haluavat säästää majoituksessa, ja koska sunnuntaiyön sai halvemmalla muualta niin pakkohan sitä paikkaa oli sitten vaihtaa. Toiseen hostelliin pääsi kuitenkin kirjautumaan vasta myöhemmin, joten päivä kului tietysti kaupungilla. Ensimmäiseksi osallistuimme Free Walking Tourille. Tällaisia ilmaisia kävelyopastuksia on isoissa kaupungeissa ympäri maailmaa ja niistä kuulee paljon kehuja, tästä taas hyvä ohjelmavinkki matkailijoille! Kierroksia järjestää useampikin taho, mutta itse osallistuimme New Praguen kierrokselle. Kierroksella käytiin katsomassa Prahan nähtävyyksiä ja kuultiin sekä Prahan että Tsekin historiasta. Opas oli aivan mahtava! Tiesi ja tunsi historian hyvin, eläytyi tarinoihin ja kertoi sopivin väliajoin kuivia puujalkavitsejä. Tylsää ei tullut! Saimme myös kuulla että se vähän alle kahden euron olut on turistiriistoa, ja että oikeilta alueilta oluen saa parhaimmillaan euron pintaan. Kierros kesti kolme tuntia ja oli tosiaan ilmainen, mutta hyvälle oppaalle jätetään tietysti muutama kolikko tippiä.

Franz Kafkan patsas

Kierroksen jälkeen lähdimme katsastamaan vanhan kaupungin puolella sijaitsevaa John Lennon Wallia. Se on muurinpätkä, joka on täynnä John Lennon-aiheisia graffitteja (ja epämääräisiä iwashere-turistitöherryksiä). Muurin edustalla oli vielä randomi jäbä kitaran kanssa soittamassa Beatlesin biisejä. Kitarakotelossa - johon hän keräsi tippejä - oli myös lappu "I need money for fixing my time machine to go back to 60s". Jäimme siihen sitten kuuntelemaan musiikkia, istuskelemaan ja miettimään jatkosuunnitelmaa. Ohi rullaili tasaisella turisteja Segwayllä ja hassuilla autoilla. Praha on kyllä erikoisten turistiajelumenoplien taivas.

 Uuuu kitarajäbä ja John Lennon Wall

Oon niin hipsterituristi

Aikamme istuskeltuamme lähdimme jatkamaan matkaa. Tarkoituksena oli löytää jotain pientä välipalaa kohtuulliseen hintaan, mutta lopulta päädyimme katsastamaan astronomisen kellon ja siirtymään seuraavalle hostellille. Tämä toinen hostelli, Chili Hostel, taisi olla jo Praha 2-vyöhykkeellä, mutta silti ihan kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Majoituimme taas kahdeksan hengen huoneessa. Tyynyt ja lakntat olivat vähän eriparia, mutta ihan viihtyisä huone silti. Suihkuhuoneenkin oven sai lukkoon. Heitimme tavarat huoneeseen ja lähdimme sitten vihdoin syömään, ja onneksi ihan läheltä löytyi U Fleku, josta olin kuullut paljon hyvää ja joka oli reissun must-see-listalla. Rafla oli aivan täynnä mutta saimme paikat biergartenin puolelta. Tilasin gulassia ja leipäknödeleitä, sillä kyseistä annosta oli kehuttu. Ihan hyvää joo, mutta suositusten perusteella odotin kieltämättä jotain tajunnanräjäyttävää, mutta tajunta säilyi yhtenä palana. No, ainakin olut oli erinomaista.

Ihan jees gulassiannos, mut taidan viel fanittaa Münchenin Hofbräuhausia

Ruoan jälkeen lädimme metsästämään niitä oppaan mainostamia halpoja oluita, ja vähän halvemmalla jo löysimmekin. Siihen 1,5€ pintaan suunnilleen taisi tuopin hinta lopulta jäädä. Laskelmat illan päätteeksi olivat että kolme litraa upposi ruokailun ja nukkumaanmenon välillä, mutta aamulla taas virkeä olo. Ei suomalainen noin vähästä hätkähdä!

Maanantaina herätys ajoissa ja viimeisten vähäisten tsekin kruunujen kanssa mäkkäriin aamupalalle ja junaan, pitkä matkustuspäivä oli taas edessä. Matka Plzeniin sujui ongelmitta, ja Plzenissä oli kahden tunnin vaihtoaika edessä. Tuona aikana huomasimme, että olisi ehkä kannattanut ostaa myös paluumatkan Bayern-Bohmen Ticket etukäteen, sillä lipun hommaamisesta meinasi tulla ongelma. Normaalistihan sen saa ostettua Plzenin jälkeen junasta, mutta koska Plzenin ja junan välillä oli vielä se bussiyhteys niin mistäs sitä sitten hankkii... No netistä onneksi. Plzenin aseman ilmainen viidentoista minuutin wifi käyttöön ja tehokasta lippushoppailua. Saatiin lippu ja päästiin sitten loppumatka ongelmitta Müncehniin asti.

Sen pituinen reissu se. Prahaa suosittelen hyvän oluen, halvan matkailun ja museoiden ystäville. Museoitakin oli siellä täällä ja teemoja laidasta laitaan, niissä vain emme käyneet koska matkatoverit halusivat säästää rahaa. Noh, seuraavalla kerralla sitten.

-Sini

Viikonlopun verran juhlia

Taas on viikko vierähtänyt, ja huhhuh! Tämä viikko on ollut yhtä pitkää viikonloppua, koska helatorstai oli vapaapäivä ja hostit lähtivät jo keskiviikkoiltana Düsseldorfiin tuttavia tapaamaan.

Maanantaista keskiviikkoiltaan päivät kuluivat tuttuun tapaan töiden parissa. Siivousta, lapsenvahtihommia, futistreeneihin viemistä ja ruoanlaittoa. Ihan perushommaa siis. Onneksi muksu leikkii näin keväällä paljon ulkona, jolloin iltapäivät saa itse ottaa vähän rennommin, kunhan tietää missä muksu milloinkin menee.

Tiistaina tosin au pair pistettiin taas testiin, kun naapurin lapset hyppivät takapihan trampoliinilla. Havahduin jossain kohtaa pihalta kuuluvaan itkuun ja menin katsomaan mikä on tilanne. Naapuruston lapsista pieninhän se oli ottanut osumaa toisesta lapsesta trampoliinilla ja huuleen sattui. Ensiaputaitoisena tietysti katsastan tilanteen: huulessa lähinnä pieni naarmu, hampaat tallella, mutta kipeää näyttää itkusta päätellen tekevän. Piti taas palautella pitkän tauon jälkeen niitä ensiapuohjeita mieleen, mutta aika nopeasti hain pakastimesta sopivan kokoisen kylmän rasian, käärin sen paperiin ja painoin hetkeksi tämän naapurin muksun huuleen lievittämään kipua. Yritin siihen päälle vielä söpertää saksaksi joitain lohduttavia sanoja, ja pikkuhiljaa tilanne rauhoittui. Sitten kyseltiin hyppijöiltä että kuka oli tähän pieneen nappulaan osunut, mutta ihan en saanut tilanteeseen selvyyttä. Kävin sitten vielä tämän tapaturma-alttiin naperon kanssa selittämässä hänen äidilleen, mitä oli tapahtunut ja miksi naperolla on paha mieli, ja kovasti tuli pojan äidiltä kiitosta selvityksestä. Jessss, näin toimii hyvä au pair!

Keskiviikkona ei ollutkaan Suomi-koulupäivä, koska hostit olivat tosiaan lähdössä Düsseldorfiin. Hain siis muksun normaalisti tarhasta ja toin kotiin, vahdin taas pihaleikkejä pari tuntia ja talon tyhjentyessä olin vapaalla! Alkuperäinen suunnitelma oli mennä tuttuun tapaan muiden au pairien kanssa Kennedy'sin keskiviikkokaraokeen, ja tällä kertaa olisikin ollut taas vähän isompi porukka kokoontumassa, mutta Champions Leaguen ottelu pisti suunnitelmat uusiksi vetämällä Kennedy'sin niin täyteen ettei kahdeksan jälkeen otettu enempää väkeä sisään. Noh. Ei sitten. Keskiviikkohan on myös International Friends Munichin Stammtisch-päivä (Stammtisch = kokoontumistapahtuma pöydän äärellä) Keg-baarissa ja koska viime viikolta tuttu kisakatsomojäbä oli siellä taas kavereineen niin päätin sitten liittyä heidän seuraansa. Tämän jäbän yhden brasilialaisen kaverin kanssa väänsin kovasti aiheesta Kumpi on turhempaa, jalkapallo vai tumma olut (ihan järkevä aihe eikös?) ja molemmat puolustivat hanakasti omaa intohimon kohdettaan. Keg-baari on myös siitä hauska paikka että joka ilta puolen tunnin ajan tiskiltä saa hakea ilmaista olutta. Juju vain on siinä että edes työntekijät eivät tiedä milloin kyseinen puolituntinen alkaa, välillä vain kannattaa käydä tiskillä kokeilemassa onneaan ja kysymässä olutta. Onnekkaita olimme, ja saimme yhdet ilmaiset tuopit! Vaikka tarjolla ei ollutkaan tummaa olutta, kelpuutin juoman silti. Ilmainen juoma paras juoma! Eikä tällainen ikinä toimisi Suomessa, joku varmasti kieltäisi pelkän ideankin.

Pelin pätyttyä lukemiin ihansamaenvälitä lähdimme jatkamaan matkaa. Porukkaan liittyi vielä venäläinen tyttö jolle muistutin Suomen voittaneen edellisiltaisen lätkäpelin, ja myöhemmin vielä saksalainen tyttö ja japanilainen tyttö. Pyörimme vähän aikaa ympyrää kaupungilla miettien seuraavaa baaria ja päädyimme Karlsplatzin lähelle Das Laboriin, joka on "mystinen kemistibaari". Juomat tarjoillaan koeputkista tai keittolaseista ja henkilökunnalla on valkoiset labratakit päällä. Olin halunnutkin käydä katsastamassa kyseisen paikan, mutta lopulta kokemus baarista oli vähän kehno. Lattia oli tahmea, palvelu kesti pienen ikuisuuden ja vieruspöytien asiakkaat olivat aika tukevassa tuiterissa ja kaatoivat lisää juomia lattialle tahmaamaan sitä entisestään. No, ainakin Tequila oli halpaa...

Das Laborin litkuja

Laborin jälkeen osa porukasta halusi vielä jatkaa lähelle Jack Rabbitiin Münchenin yliopistojen opiskelijabileisiin paremman tanssilattian toivossa, mutta itseä ei jotenkin inspannut maksaa kahdeksaa euroa sisään, ja porukka hajaantui siinä kohtaa. Minä ja tämä saksalainen kisakatsomojäbä jatkoimme Euro Youth Hostelille muiden suunnatessa tanssimaan. Höhhöhhöö, EYH:lla odottikin varsin erikoinen ilmestys. Tiskille istuuduttuamme minulle tuli juttelemaan randomi israelilaisnainen, jonka suusta kuulin muun muassa "Girl, just look at yourself, you're pure class!", "Girl power"  ja vaikka mitä muuta. Tarjosipa tämä nainen vielä parit Jägeritkin. Samaan paikkaan sattui myös saapumaan yksi suomiaupairkavereista, ja mukavaahan oli tämän sattuman johdosta taas vaihtaa kuulumisia ja puhua suomea.

Ilta venyi ja kello kulki ja sitä myötä myös viimeinen juna ilman minua, mutta eipä hätää kun oli kaupunkihosti. Majailin yön kisakatsomojäbän sohvalla, niin ei tarvinnut junista edes huolehtia. Aamulla väsymyskoomassa kuitenkin ylös ja kaupungille kiertelemään. Jäbän kämppä on muuten hyvällä sijainnilla, kävelymatkan päässä kuuluistasta olutfestivaalialueesta Theresienwiesestä. Täytyypä pysyä väleissä siltä varalta että päätyisi Oktareilla vierailemaan, hotellissa kun ei hullullakaan ole siihen aikaan varaa majoittua... No mutta juu, käytiin katsastamassa Bavaria-patsas Theresienwiesen laidalla - ihan hieno - ja sen jälkeen jatkoimme jäätelölle. Universitätin alueella on hulluista jäätelömauistaan tunnettu Verrückte Eismacher, joka sekin oli ollut pitkään kohdelistallani. Valikoimasta valitsin sen kaikista baijerilaisimman vaihtoehdon - Augustiner-olutjäätelön. Makeaan jäätelöön tottuneelle makuelämys oli jokseenkin hämmentävä, mutta elämys tottavie, jota ei varmasti saa muualta kuin Saksasta.

Tällainen sieltä Theresiwnwiesen laidalta tosiaan löytyi ja sen huomasi tosiaan helpommin kun alue ei ollut täytetty olutteltoilla ja muilla festivaalihärpäkkeillä 

Olutjätskiä #vainsaksajutut

Jätskin jälkeen väsymys painoi edelleen ja oli hyvä hetki lähteä omille teille. Iltapäivällä tuli otettua parin tunnin nokoset ja valmistauduttua iltaan, sillä yhdellä brittikaverilla oli jo läksiäiset edessä Kennedy'sissä. Baarissa näytettiin muuten samaan aikaan myös Suomi-Tsekki-lätkää, tai oikeastaan vain pelin kolmas erä, jonka ajaksi irroittauduin läksärijuhlinnasta. Kovin moni ei näyttänyt kyseisestä matsista olevan kiinnostunut, mutta telkkariruutua tapittavien ihmisten joukosta löytyi tietysti myös asiakaskunnan muut suomalaiset, joten lopulta ei tarvinnut yksin itkeä Suomen tappiota. No mutta tosiaan, pelin päätyttyä sitten takaisin läksäreihin. Hurjaa, ensimmäiset jo lähtee ja minä kohta seuraavana! Hirveän ikävää joutua oikeasti sanomaan ihmisille heippaa, ja lähdön tunnelma alkaa jo hiljaa hiipiä omaan pieneen mieleenkin.

Läksärimeininki jatkui vielä lauantainakin, kun pienellä porukala kokoonnuimme piknikille Englischer Garteniin viettämään etukäteen minun ja yhden espanjalaisen kaverini läksiäisiä. Piknik piti järjestää sopivasti etukäteen, sillä yksi brittikaverimme vierailee kotonaan juuri niihin aikoihin kun minä ja tämä espanjalainen olemme lähdössä kotiin, joten sopivaa kokoontumishetkeä tuskin tulee enää tulevaisuudessa. Kaikilla oli eväitä ja aurinko paistoi lämpimästi pitkästä aikaa. Ihanana yllätyksenä tämä espanjalainen kaverini oli teettänyt eräältä päiväreissultamme minulle ja brittikaverilleni ihan oikeat paperiset valokuvat, joiden taakse sitten kirjoittelimme toisillemme terveisiä. Uuuh, ihanat kaverit, tulee ihan hirveä ikävä!

Piknikin jälkeen jatkoimme Odeonsplatzille, josta pitkää pitkää katua (jonka nimeä en muista) pitkin levittäytyi Streetlife Festival. Festivaaliin kuului kaikenlaisia esityksiä ja työpajoja, ja erinäiset yhdistykset ja järjestöt tietysti esittelivät toimintaansa. Jonkun kupongin täyttämällä sai myös ilmaista pehmistä (ja arvatkaahan haettiinko sitä). Festivaalin jälkeen lähdimme valumaan kohti Hauptbahnhofia ja kyllä, taas kerran päädyimme Euro Youth Hostelin baariin. Tällä kertaa ei kuitenkaan koko illaksi, vaan vain aloittelemaan. Tarkoituksemme oli kasailla porukkaa ja osallistua järjestetylle Pub Crawl-kierrokselle, mutta kasailussa myöhäsityimme aloituksesta ja päädyimme pitämään oman Pub Crawlimme. Eurosta Kennedy'siin, Kennedy'sistä Beverly Killsiin, Beverlystä sitten melkein lähdimme Kultfabrikiin mutta kaikkia ei innostanut klubimeininki, joten päädyimme lopulta viinipullon kera yhden ex-au pairin ylihienolle kämpälle lähelle Marienplatzia. Ui jummi, haaveilkoot muut omakotitalosta, minä ottaisin mielummin samanlaisen hienon kaupunkikämpän! Loppuillan pelailimmekin sitten porukalla lautapelejä ja ilta venyi taas sen verran että minä ja yksi kaveri jäimme yökyläilemään tähän viimeiseen kohteeseen. Aamulla kaveri raahautui tanssitunnille ja minä takaisin kämpille. Onneksi hostit päättivät nukkua sunnuntaina pitkään, niin sain ryömiä rauhassa omaan huoneeseeni jatkamaan unia. Sunnuntaina heräilin vielä sen verran että kävin yhden kaverin kanssa Hard Rock Cafessa syömässä, mutta kyllä uni taas maistui illalla.

Tässä vaiheessa jäljellä olevista päivistä ilmoittava laskuri näyttää yhtätoista, ja tosiaan, lennän kotiin jo ensi viikolla. Edelleen kotiinpaluupäivä tuntuu jokseenkin kaukaiselta, sillä töitä riittää ihan viimeisiin päiviin asti, mutta kyllähän se ajatuksissa vaanii. Hirveän haikea olo on jo nyt, sillä tiedän että kaikkia kavereita en enää näe ennen kotiinpaluuta, ja ihan kaikkea en ehdi tehdä. Pankkitilikin pitäisi varmaan tyhjentää ja sulkea, ja tosiaan ostaa loput tuliaiset kavereille ja perheenjäsenille. Loput rahatkin varman pitäisi osata budjetoida jotenkin järkevästi riittämään näille viimeisille päiville sekä edes osaan viime hetken tax free-ostoksista. Niin ja matkalaukun lisäkilojen maksamiseen. Yhhhhhhhh hirveästi mietittävää!

No mutta viimeisen viikonlopun suunnitelmat näyttäisivät sentään olevan selvillä: ensi viikon maanantai on täällä pyhäpäivä, ja pitkä viikonloppu tarkoittaa matkailumahdollisuuksia. Kovasti näyttäisi siltä että pääsen vihdoin käymään Prahassa! Reissuun vaikuttaisi olevan lähdössä ihan kohtuullisen iso porukka, mutta tarkempaa tietoa täällä blogissa sitten kun sitä tietoa itsekin saan. Niin että jääköhän sitä rahaa ollenkaan viikonlopun jäljiltä.... Sen näkee sitten!

Lopun aikoja!

-Sini

Toukokuu, turisteilua ja tuttavuuksia

Viimeinen kuukausi on lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Vappua en tosin päässyt juhlimaan valkolakki päässä, yhyy, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Toukokuu alkoi kuitenkin viiden päivän lomalla, kun hostäiti ja muksu lähtivät käymään Suomessa. Oi, kohta sinne lennän minäkin, mutta en ihan vielä! Suomituomisina pyysin pari levyä Fazerin sinistä, sillä olen kertonut kaikille kavereille kuinka suomalainen suklaa on todella hyvää, niin pitäähän sitä tietysti päästä tarjoamaankin. Ja kieltämättä myös melkein puolikas toisesta levystä on jo kadonnut au pairin omaan kitaan.

Olin alunperin suunnitellut lähteväni käymään vappuviikonloppuna Prahassa kaverin kanssa, mutta homma osoittautui astetta hankalammaksi järjestää samaisena viikonloppuna alkavien lätkäkisojen takia. Hostellit ja hotellit olivat tietysti täynnä ja kalliita, ja parhaat bussiyhteydetkin olivat normaalia hinnakkaampia. Ajattelimme kaverin kanssa jo etsivämme couchsurfing-hostin ja bookaavamme kimppakyydin BlaBlaCarin kautta, mutta jotenkin molemmat vain päätyivät laiskottelemaan suunnittelun suhteen ja reissu jäi tekemättä. Hirveää säätöä!

Viiden päivän lomailu alkoikin sitten päiväretkellä Wasserburgiin, missä yksi kaveri on au pairina. Münchenistä meitä lähti neljä au pairia yhdellä Bayern Ticketillä, junan vaihto oli Grafingissa ja kokonaisuudessaan matka Wasserburgiin kesti noin tunnin. Asemalla tämä "paikallinen" au pair-kaveri tuli meitä vastaan ja jatkoimme bussilla kaupungin keskustaan. Kävelimme ympäri keskustaa - Wasserburg ei ole turhan suuri kaupunki - ja etsimme samalla sopivaa lounaspaikkaa. Vappupäivä on Saksassakin yleinen vapaapäivä, joten valikoimaa ei ollut loputtomiin, mutta yhden hyvän italialaisravintolan löysimme. Muut ottivat pizzaa, itse päädyin einehtimään hervottoman suuren lasagneannoksen. Ai herranen aika miten täysi olinkaan annoksen jälkeen, sitä piti hetken aikaa sulatella.

Kevyt liikuntahan on sopivaa apua äärimmäiseen ähkytilaan, ja se toteutui ylämäkikävelyn muodossa. Vähän matkan päässä mäen päällä oli näköalakukkula, josta näki koko kaupungin keskustan. Olihan siinä kiipeämisessä oma vaivansa, mutta kyllä näkymä oli ihan vaivan arvoinen. Ihan nätti se Wasserburg on myös yläviistosta katsottuna.

Ai niin! Ennen näköalakukkulaa kävimme myös Wasserburgin museossa. Museo esitteli osittain Wasserburgin historiaa, osittain Saksan vanhempaa historiaa. Samaisessa paikassa keksin itselleni myös uuden museoaktiviteetin - otin selfieitä joissa matkin erinäisten esineiden ja maalausten ilmeitä. Kaikki sai alkunsa eräästä veikeästä koirapenkistä...

Juu että niin, museon jälkeen vasta sinne kukkulalle, ja kukkulan jälkeen vielä kakuttelemaan lähikahvilaan, ja kaupungin kiertävän patsaspolun kautta bussille ja junaan ja takaisin Müncheniin. Loppuilta kuluikin kämpillä chillaten.

Lauantaina yritin saada kavereista hengailuseuraa, mutta kaikilla tuntui olevan töitä tai jotain suunnitelmia. Harmi! En kuitenkaan halunnut hengata koko päivää kämpillä, joten lähdin hengailemaan kaupungille, ja päädyin taas kerran elokuviin. Tällä kertaa vuorossa oli Tim Burtonin ohjaama elokuva Big Eyes, ja elokuvateatterina Museum Lichtspiele. Kyseinen teatteri on esittänyt elokuvia jo vuodesta 1910 alkaen, ja siellä esitetään joka viikonloppu Rocky Horror Picture Show. Teatterisalinkin sisustus oli jokseenkin erikoinen, se oli itsessään jo melkeinpä nähtävyys!

Sunnuntaina chillailin taas kämpillä melko pitkään, kunnes illalla lähdin kaverin kanssa letuille. Olin aiemmin bongannut erään ratikkalinjan varrelta mukavan näköisen Crêperien, ja sinnehän piti sitten päästä. Paikka oli aikas pieni, tarjoilija ihan hauska tyyppi, mutta lettujen saaminen kesti vähän turhan kauan. Höh. Nälkäkin jäi vielä vierailun jälkeen, ja matkamme jatkuikin lopulta vielä Pizza Hutiin. Kana-Cheddar-pizza vei sitten lopulta nälän kokonaan pois, omnomnomnom.

Maanantaina kävin tuliaisostoksilla, sillä muutakaan tekemistä ei ollut, ja ostokset on parempi hoitaa päivänä jolloin matka ei jatku baariin. Olen myös ehkä maailman huonoin tuliaisshoppaaja, joten ajattelin aloittaa ajoissa. Muutama tuliainen tarttui matkaan, mutta toisen ja ehkä kolmannenkin reissun joutuu kaupoille vielä tekemään. Shoppailun jälkeinen ilta jatkui sitten kröhöm melkein laillisen lätkästreamin kanssa, voitto Norjasta, jihuu!

BTW bongasin zeppeliinin taivaalta. Ps. kuvien rajaaminen on nössöille.

Tiistai kuluikin aika rauhallisesti, sillä en viitsinyt lähteä keskustaankaan samana päivänä alkaneen kuuden päivän S-bahnlakon takia. Imuroin, luin pääsykokeisiin ja sellaista. Normipäivä. Keskiviikkona hiustenleikkuu, nyt on kesätukka, ja iltapäivällä muksu tuttuun tapaan Suomi-kouluun ja au pair loppupäiväksi vapaille. Uusia tuttavuuksia oli tiedossa, ja vaihteeksi muitakin kuin au paireja. Kuulun Facebookissa myös International Friends Munich-ryhmään ja ryhmän jäsenillä oli FC Barcelona - FC Bayern -kisakatsomotapaaminen järjestettynä keskiviikkoillalle. Muutaman au pair-kaverin kanssa liityimme myös kisakatsomoon. Nämä kaverit halusivat nimenomaan nähdä kyseisen pelin, kun taas itse halusin vain jotain tekemistä illaksi, sillä urheilu ei innosta minua turhan paljon ellei nyt Suomi satu olemaan pelaamassa. Kisakatsomosta löysin kuitenkin itselleni kohtalotoverin, paikallisen saksalaisjäbän jonka kanssa jutustelinkin sillä aikaa kun muut tapittivat keskittyneinä televisiota. Molemmat olivat kisakatsomossa vähän samalla meiningillä, "eipä minun elämääni hetkauta vaikka matsissa kävisi miten", sillä aikaa kun muut huusivat tuskasta Barcelonan tehdessä maaleja. Fiiliksen vuoksi niissä kisakatsomoissa lähinnä käydään.

Kesätukkaaaaaa

Torstai kului töiden parissa, perjantai myös, kunnes illalla lähdin tapaamaan meksikolais-jenkkikaveria keskustaan. Halpojen drinkkien perässä päädyimme tietysti (taas...) Euro Youth Hostelille jossa halvan oluen lisäksi löysimme itsellemme vapaan pöydän korttipelejä varten. Kaveri opetti minulle uuden nopeutta vaativan korttipelin, jossa olinkin alkukankeuden jälkeen lähes voittamaton. Sattumalta EYH:lle oli eksynyt myös keskiviikkoillan kisakatsomojäbä kavereineen, ja he liittyivät sitten loppuillaksi pelipöytäämme. Yritin siinä korttipelien lomassa opettaa porukalle suomen kielen perusfraaseja, kuten torilla tavataan, Pohjanmaan kautta ja hölkynkölkyn, mutta luulenpa että he tarvitsevat vielä pari kertaustuntia aiheesta. Tämä au pair kaverini oli myös tavannut kisakatsomojäbän aiemmin, pieni on maailma (tai ainakin Münchenin kansainväliset piirit)!

Ja sitten vielä lauantai saapui ja sehän kului myös miesseurassa (ja tässä kohtaa viimeistäään voin kuulla korvissani kuinka sukulaiset ja kaverit kiekuvat UUUUUUUUUUUU mutta elkäähän vielä innostuko, en ole peruuttamassa paluulippua enkä tuomassa matkamuistomiestä Suomeen) kun kisakatsomojäbä tarjoutui esittelemään Münchenin erikoisuuksia. Englischer Gartenin surffaajat olin jo nähnyt, joten päädyimme vierailulle Nymphenburgin linnaan ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Jutustelimme niitä näitä, yritin selvittää saksalaisuuden syvintä olemusta ja kerroin tietysti paljon Suomesta, ja kävipä myös ilmi että hänkin oli suorittanut lukiossa kansainvälisen IB-ylioppilastutkinnon asuessaan Roomassa. Sittenhän sitä juttua varsin riittikin kun käytiin läpi kaikki TOK:n, EE:n, CAS:in ja erinäisten High Level ja Standard Level-ainevalintojen välillä. Ihan ei samoista koekysymyksistä sentään päästy puhumaan sillä hän oli valmistunut pari vuotta minua aiemmin. Illaksi päätimme vielä liittyä Münchenin kansainvälisten kaverien seuraan parille drinkille, ja sitten olikin jo sen verran myöhä että yön viimeinen U-bahn ja bussi kutsuivat. Tänään nukuttikin sitten kunnolla kahden pitkän illan jäljiltä ja herätessäni kello näytti jo lähes kahta. Kohta rupean taas valmistautumaan ja näen vielä paria kaveria kaupungilla. S-bahnlakkokin päättyy vihdoin, jeah!

Kasvitieteellistä puutarhaa 

Linnan puisto 

Ja linna vielä edestä

Kolmen viikon päästä jo kotona. Hui kauhea, sehän on oikeasti ihan tolkuttoman lyhyt aika, hassua ajatella että kohta olen ihan oikeasti kotona! Mahtavaahan on tietysti palata kotiin, mutta ajan kuluessa on myös entistä vahvempi tunne tullut siitä että Müncheniä tulee ihan oikeasti kova ikävä. Ja yllättävän pian olen aivan toisissa maisemissa. Huiiiiiiiiiii....

-Sini

Viimeinen kuukausi käyntiin!

Neljä takana, yksi edessä. Miten ihmeessä aika pääsi näin nopeasti kulumaan? Vastahan tänne saavuin ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä! Sain hirveästi neuvoja ja ohjeita töihini liittyen, mutta nykyään homma kulkee aikalailla rutiinilla muutamia viikottaisia muuttujia lukuunottamatta. Kevät etenee, sää vaihtelee aurinkoisen ja sateisen välillä. Hurjaa.

Viime viikko oli au pairin töiden osalta aika ihanteellinen. Maanatai oli aikalailla tavallinen päivä, mutta tiistaina ja torstaina päivän hommiini kuului kotitöiden lisäksi vain viedä muksu kaverille leikkimään ja hakea muutama tunti myöhemmin. Keskiviikkona tavallinen Suomi-koulureissu, joka on tavallisestikin jo helppo nakki. Okei, S-bahnit lakkoilivat, mutta eipä vaihtoehtoinen reitti pidentänyt sitä parin tunnin työaikaa. Perjantaina taas muksu vietiin kolmeksi synttäreille keskustaan, ja loppupäivän olin vapaalla. Eli viime viikon työtunnit jäivät ehkä siihen viidentoista paikkeille.

Lämpimät säät helpottavat omaa työtaakkaa vielä siten että muksu leikkii naapureiden lasten kanssa ulkona suurimman osan ajasta, joten minun tehtäväkseni jää lähinnä vain seurata ettei muksu ole kadonnut mihinkään. Muksun ulkoillessa kaivankin useasti pääsykoekirjan esiin ja jatkan jo päivemmällä aloitettua lukutaakkaa. Tosin eräänä päivänä viime viikolla hostmuksun ollessa kaverilla lueskelin olohuoneessa takapihan ovi auki ja naapurin muksut huutelivat löytäneensä pihamme portin avaimen. Jutustelin niitä näitä saksaksi näiden lasten kanssa, olisivat mielellään leikkineet myös minun kanssa sillä aikaa kun hostmuksu on kaverilla. Joo sori ei, katsotaan sitten uudestaan kun teidän vanhempanne rupeavat maksamaan minulle leikkimisestä.

Viikonloppuna piti säästellä, sillä hostisä oli unhotanut laittaa tililleni huhtikuun palkan. Ihan ymmärrettävää sinänsä, sillä hän oli reissaillut kaksi viimeistä viikkoa Jenkeissä töiden puolesta, siinähän se helposti unohtuu. Onneksi olin elänyt maaliskuun sääteliäästi, niin aivan tyhjätaskuna ei tarvinnut olla vaikka minimibudjetilla menikin! Tiistaina sain kuitenkin viimein palkan tililleni, ja eilen pääsin taas tuttuun tapaan hengaamaan perinteiseen Kennedy'sin keskiviikkokaraokeen muiden au pairien kanssa. Sitä ennen kulutin pari tuntia aikaa kahvitellen Marienplatzin Galeria Kaufhofin kahvilassa, ja otinpa palan kakkuakin kaveriksi. Ja hetken mielijohteesta myös vaniljavanukasta. Ja Kennedy'sissä jaoimme porukalla kaksi annosta nachoja ja kierreranskiksia. Huhhuh, kunnon mässäilypäivä, taitaa tätä menoa vaihtua matkustusmuoto lentokoneesta rahtikonttiin...

Päiväkahvit juu, kaikilla mausteilla koska miksipä ei

Tänään taas tavallinen päivä. Kohta haen muksun tarhasta, varmaan leikkii taas pihalla kaverin kanssa (ainakin kaveri kävi jo kyselemässä). Huomisesta alkaa viiden päivän loma, kun muksu ja hostäiti lähtevät käymään Suomessa. Wohooo, vapaata! Alunperin oli suunnitteilla lähteä viikonlopuksi Prahaan kaverin kanssa, mutta molempia vähän laiskotteli suunnittelun kanssa. Siellä alkaa ne lätkäkisatkin ja majoitus on kallista, olisi pitänyt hommata couchsurfingpaikka ja kaikkea, hups unohtui, ehkä myöhemmin tai sitten Prahassa vierailu jää hamaan tulevaisuuteen. Eipä sitä kaikkea ehdi.

Mutta niin, tänään lähtee ihan oikeasti viimeinen kuukausi käyntiin! Kuukauden päästä tähän aikaan olen varmaan jo Münchenin lentokentällä tekemässä tax free-ostoksia ja fiilistelemässä paria viimeistä tuntia Saksan maaperällä tämän kevään osalta. Kuten tammikuussa Suomessa iski hetkittäin sellainen "apua lähtö on oikeasti ihan kohta"-tunne, sama homma on nyt, mutta ei sitä muuten oikeastaan ajattele eikä lähtö tavallaan tunnu olevan vielä lähellä. Onhan se kuukausikin vielä kohtuullisen pitkä aika, vaikkakin se taitaa hujahtaa kertaheitolla ohi ja viime hetkillä iskee paniikki. Nykyhetkessä on siis sekalaisesti hyviä ja huonoja fiiliksiä.

Huonot fiilikset tietysti ovat peräisin siitä tosiasiasta että kohta en näe näitä uusia kavereita enää niin usein kuin näiden neljän kuluneen kuukauden aikana. Kuukauden päästä kun palaan kotiini, en ole enää aktiivinen osa näitä sosiaalisia piirejä. Olen vain se kaveri jota kaikki muistelevat, mutta ketä ei enää kutsuta mukaan yhteisille päiväretkille tai keskiviikkoiseen karaokeiltaan. Jossain kohtaa täältäkin on vain lähdettävä, ja samalla tavalla kuin Suomesta lähtiessä, kerran se vain kirpaisee.

Lisää päänvaivaa aiheuttaa ajatus Suomessa vaanivasta korkeasta hintatasosta. Taas pitää maksaa melkein kymppi siitä puolen tunnin junamatkasta Helsinkiin. Kahviloissa ei käydä enää viikoittain, sillä sellainenhan söisi Suomessa hirveästi massia. Pitkät illanistujaiset baareilla voi myös unohtaa, sillä Suomessa sellaisesta ei pärjää parilla kympillä ellei sitten juo koko illan vettä. Ääääääää en halua maksaa kaikesta liikaa!!

Hyviä fiiliksiä on kuitenkin ehkä enemmän kuin noita huonoja. Pääsen taas Suomessa odottavien ihmisten pariin ja elämä rullaa taas raiteillaan. Kotiin palatessa odottaa (toivottavasti) aurinkoinen ja lämmin kotimaa, ja radiossa soi luupilla uusimmat kesähitit. Tämä rälläily jatkuu toisessa maassa, toisessa muodossa, toisten ihmisten kanssa. En tiedä tulenko vielä saamaan jostain kesätöitä, mutta joka tapauksessa kesä on tunnelmaltaan sellaista huoletonta aikaa. Pelkkä auringonpaiste saa mielen paremmaksi. Parasta vielä, ettei minun ole tarvinnut raataa koko pitkää talvea koulun penkillä kahden kesän välillä! Niin ja jos ei ole varaa hillua kaupungilla päivät pitkät, voi sentäät kutsua kavereita kylään, koska on oma koti johon ei tarvitse lupaa kysyä kavereita kutsuakseen.

Suurin tekijä kotiinpaluun odotuksessa on kuitenkin se että aupparointi itsessään loppuu! Kuten aiemmin sanottu, onhan tämä hauskaa hommaa, suosittelisin kenelle vaan kiinnostuneelle, mutta rajansa kaikella! Ei tätä ikuisuuksiin jaksa tehdä. Vaikka työ ei fyysisesti mitattuna ole rankkaa nähnytkään, on henkinen rasitus sitäkin uuvuttavampi. Vaikka isäntäperhe on mukava ja viihdyn täällä hyvin, olen silti asunut koko kevään työpaikallani. Kuvitelkaapa vaikka olevanne Siwan kassalla töissä. Teet töitä kaupan aukioloaikana sen verran kuin täytyy, ei siinä valittamista sillä palkka juoksee. Mutta työpäivän jälkeen et menisikään kotiin, vaan vetäytyisit nukkumaan tai yleensäkään rentoutumaan sinne kaupan takahuoneeseen, jossa sinulla on omana tilanasi komero jossa säilytät tavaroitasi. Ja kuvitelkaapa vielä että työnantajanne asuu siinä samaisessa takahuoneessa. Ei taida kuulostaa kovin rentouttavalta, mutta sitä au pairin arki on. Vielä kun aina tasaisin väliajoin kuulee kommenttia kuinka jonkin asian voisi tehdä hieman erilaisella tavalla, koska erityisesti hostäiti tykkää että asiat on tehty juuri hänen tavallaan, niin kyllä homma pistää välillä hajottamaan (vaikkei asioita koskaan ilkeästi sanotakaan). Sen takia tykkään vetäytyä omaan huoneeseeni iltaisin muksun mentyä nukkumaan ja viikonloppuisin pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa kaupungilla kavereiden kanssa. Rankat duunit vaatii rankat huvit.

Vielä yksi syy miksi kovasti odotan kotiinpaluuta on se, että pääsen taas jatkamaan elämääni niin että minun tarvitsee juuri ja juuri olla vastuussa omasta itsestäni. Ei tarvitse vahtia että samassa ruokapöydässä aterioivat ihmiset syövät kunnolla tai että heillä on tarpeeksi vaatetta ulos lähtiessä tai että he eivät juokse auton alle jonkin tavaran perässä. Ihanaa saada olla taas kokopäiväisesti nuori aikuinen!

Ja ihanaa, pääsen taas ajamaan autoa! Vaikka omaa autoa ei Suomessakaan ole, voin silti edes joskus saada joskus autoa lainaksi, jolloin ei tarvitse paikasta A paikkaan B kävellä paikkaan C josta kulkuneuvo lähtee. Enkä niinä kertoina ole riippuvainen aikatauluista tai julkisen liikenteen toimivuudesta.

Mutta ihan oikeasti paras juttu kaikista: vaikka tämäkin päättyy aikanaan ja uudet kaverit ovat tulevaisuudessa kauempana, en voisi tyytyväisempi olla että ylipäänsä lähdin tänne! Olen kokenut jotain ainutlaatuista, ja jotain mikä monen elämänkaarelta tulee syystä tai toisesta puuttumaan. Vaikka muksun kiukuttelu tai hostperheen hölmöt tavat ovat kuukausien mittaanärsyttäneet enemmän tai vähemmän, niin ne huolettomat aurinkoiset päivät ja pitkät illanvietot kavereiden kanssa korvaavat kaiken ja lopulta ollaan kokemustasolla reilusti plussan puolella. Tämän kevään muistoilla jaksaa pitkään ja näillä leveillään niille muille vanhainkodin mummoille. Tämä on ollut tähänastisen elämäni ihan parasta aikaa!

Näillä fiiliksillä siis kohti loppusuoraa! Onneksi toukokuu on vielä täynnä satunnaisia pitkiä viikonloppuja, joista parina hostit on vieläpä muualla. Jaksaa jaksaa, jos ei muuten niin kavereiden, vapaa-ajan ja palkan voimalla!

-Sini

Isä-tytär-matkailua

Jos sitä vihdoin kertoisi maaliskuisista seikkailuista iskän kanssa, onhan niistäkin jo aika vierähtänyt kuukauden verran eteenpäin. Näin sitä käy kun ensin on kiekikurssikiireitä ja sitten vie laiskuus mukanaan! Vaikkakin viime aikoina olen ollut kaikkea muuta kuin laiska. Pääsykoekirjat ovat vihdoin saapuneet ja suuri osa vapaa-ajasta kuluukin nyt nenä kiinni kirjassa. Mutta hei, nyt on ainakin siltä osin hauska postaus tulossa että näyn itse lähes jokaisessa kuvassa! Iskä oli koko ajan kamera kourassa ja reissun jälkeen salamavalo oli polttanut puolet verkkokalvoistani karrelle.

Niin, asiaan! Viime kuun puolivälin hujakoilla iskä tuli vierailemaan tänne Müncheniin! Iskän lento oli perillä jo puolenpäivän aikaan, eikä 13. perjantain epäonnikaan onnistunut pudottamaan konetta. Oma työpäivä vain jatkui tietysti tuttuun tapaan iltaan asti, eihän au pair voi töitäänkään jättää tekemättä. No mitäpä tuosta yhdestä perjantai-iltapäivästä, vierailu sattui nimittäin siltä osalta hyvään saumaan että hostperhe oli lähdössä viikoksi hiihtämään, joten viikonlopun lisäksi myös seuraava viikko oli vapaata!

Perjantaina oli iskällä siis hyvää aikaa lepäillä iltapäivä, ja kunhan pääsin töistä vapaalle niin suuntasin itsekin keskustaan. Olimme sopineet tapaavamme Stachusilla Karlsplatzille vieviem rullaportaiden läheisyydessä. Siellä kuikuilinkin hetken aikaa näkemättä yhtään tuttua naamaa, kunnes päätin soittaa iskälle ja tarkistaa sijainnin. Siellähän hän piileksi Starbucksin terassilla kulman takana, ihmekös ei näkynyt! Ja niin kivoja kuin nämä uudet au pair kaverit ovatkin ja vaikka ikävää perhettä tai kavereita kohtaan en ole missään vaiheessa valitellut, niin oli kyllä harvinaisen hienoa nähdä joku vähän pidemmältä ajalta tuttu ihminen ja vieläpä oma perheenjäsen! Isiiiiii <3

Virallinen reunion-kuva

Halausten jälkeen suuntasimme paikkaan, joka oli ollut minulla itselläkin vierailulistalla: Augustinerin ravintola Kaufingerstrassella! Kävin samaisessa paikassa muutama vuosi takaperin joulumarkkinamatkalla, ja muistin että sieltä saa hyvää ruokaa. Ravintolaan meitä veti tietysti myös hyvä olut: tässä tapauksessa isä ja tytär ovat siinä suhteessa hyvin samanlaisia, että molemmat arvostavat maukasta, saksalaista, tummaa olutta. Pääruoaksi valikoin Bräuerei Pfannen eli panimon pannun, joka sisälsi ranskalaisten lisäksi valikoiman erinäisiä liharuokia makkaroista pihveihin.

Ruoan kaveriksi tietysti Augustinerin tumma olut, mitäpä muutakaan

Niin että mitenkö oli ensimmäiset pari kuukautta Saksassa kuluneet? Kerrankin pääsi päivittämään kuulumisia ihan kasvotusten eikä aina vain kaikenmaailman chattien välityksellä, ja sitä ehtii puhumalla myös kertoa lyhyessä ajassa hirveän paljon enemmän kuin viesteillä! Pääsin juoruamaan hostperheestä omalle perheenjäsenelleni ja vertailemaan kahden kodin kovin erilaisia tapoja. Miten työt sujuvat, miten vapaa-aika kulkee, mitä olen tehnyt ja mitä haluan vielä tehdä. Kaikessa kuitenkin sama sävy: hyvin menee ja kyllä pärjään.

Eipä siinä perjantai-iltana paljon ehtinyt ruokailun lisäksi paljon muuta tehdäkään, mutta ehdimmepä suunnitella lauantain retkipäivän reitin ja aikataulun. Iskä on onneksi meistä kahdesta se kokeneempi saksanmatkaaja, joten pääsin päiväretkelle suunnittelematta sitä itse sen kummemmin. Lauantaina piti hostperheenikin olla lähdössä aikaisin liikkeelle, mutta minäpä ehdin ensin! Yhdeksän aikaan tapasin iskän taas Hauptbahnhofilla, ostimme vähän kahvia herätäksemme kunnolla ja nousimme junaan kohti Garmisch-Partenkircheniä.

Kaffea messiin ja menoks!

Garmisch-Partenkirchen, tuo Lahden ystävyyskaupunki Alppien juuressa jonka nimen lausuminen saa tavallisen suomalaisen ihmisen kielen umpisolmuun otti meidät aurinkoisena vastaan. Huomasi kyllä, että taisimme olla vähän korkeammalla, sillä vaikka aurinko paistoi niin ilma ei ollut enää yhtä lämmintä kuin kaupungissa. Piti siis liikkua pysyäkseen lämpimänä. Lähdimme suuntaamaan kävellen talviolympiastadionille, jossa järjestettiin vuoden 1936 talviolympialaiset, ja jossa Uuden Vuoden aikaan on suuret mäkihyppykisat. Samainen paikka pitäisi myös ehdottomasti näyttää arizonasta kotoisin olevalle meksikolais-jenkkikaverilleni, jolle yritin slovenialaisen kaverin kanssa Ljubljanan reissulla selittää mäkihypyn syvintä olemusta.

Emme suinkaan olleet ainoat olympiastadionilla kyseisenä päivänä. Paikalla oli varmaan koko pitäjän tai oikeastaan koko lähialueen poliisivoimat - siis satamäärin poliiseja - sillä he testasivat samaisena päivänä kommunikaatiolaitteiden toimintaa. Olisipa ollut hauskaa ihan piruuttaan pistää tappeluksi ja katsoa kuinka monta viranomaista ryntää väliin. Onnistuin löytämään paikalta myös paikallisia tovereitani, eli Punaisen Ristin väkeä. Yritin jotain heille jutustella, mutta heidän englannin taitonsa eivät olleet suurkaupungin väen tasolla, eikä senhetkisillä saksan taidoillani jutusteltu myöskään paljoa. No, tulipahan moikattua kuitenkin! Garmischin olympialaisista oli myös jos jonkinlaista tarinaa suomalaisten urheilijoiden osalta. Paras oli tarina oli Kalle Jalkasesta ja viestihiihdon ankkuriosuudelta. Ylipitkän tekstin välttämiseksi voi kukin lukea kyseisen suomalaista sisua ilmentävän tarinan täältä. Respect, Kalle!

Alppiaurinkoko se sokaisee vai muutuinko yhtäkkiä kiinalaiseksi? Hyi, olipas taas huonoa huumoria.

Garmisch-Partenkirchenistä jatkoimme matkaamme bussilla taas hieman korkeammalle ja Ettalin luostariin. Luostarissa kävimme tietysti katsastamassa koristeellisen kirkon, sekä puodissa ostamassa luostarin olutta. Tuo olut olikin yksi syy miksi kohde oli valikoitunut reitillemme. Luostarivierailun jälkeen jäimme vielä lähikahvilaan odottelemaan seuraavaa bussia. Tilasin cappuccinon ja sen kaveriksi omenapiirakan kermavaahdolla. En odottanut mitään tavallista makuelämystä kummempaa, mutta muutaman palasen jälkeen kiinnitin huomiota poikkeuksellisen erinomaiseen makuun. Ehkä parasta omenapiirakkaa mitä olen aikoihin syönyt!

 Ettalin luostarin kirkko ulkoa ja sisältä

Ettalista matka jatkui siis bussilla, seuraavana etappina Oberammergau. Oberammergau on kuuluisa paitsi koristeellisista maalauksista talojen seinissä, mutta myös kymmenen vuoden välein esitettävästä Kärsimysnäytelmästä, joka kuvaa Jeesuksen viisi viimeistä päivää kuudessa tunnissa. Perinne sai alkunsa vuonna 1633 kun kylän asukkaat rukoilivat Jumalaa ja lupasivat esittää näytelmää jos säästyisivät rutolta. Erikoista näytelmässä on se, että siinä ei käytetä peruukkeja, vaan näyttelijät valitaan vuosi etukäteen ja he alkavat kasvattaa hiuksia ja partaa. Mikä vielä hurjempaa, näytelmässä kuulemma käytetään ihan oikeita nauloja ja naulataan näyttelijä oikeasti ristiin. Hyyyyyyhh, en taida mennä katsomaan näytelmää. Voin kyllä auttaa naulanreikien paikkaamisessa mutta en halua nähdä kun ne tehdään.

Esimerkkiä Oberammergaun seinämaalauksista

Oberammergaussa päivää paistattelemassa ja kahvittelemassa.

Oberammergaussa myös söimme lounasta paikallisen hotellin ravintolassa ristillä roikkuvan Jeesuksen katsellessa. Täällä Saksassa oluen juonti ei suinkaan ole syntistä kuten monen muun maan kristillisen käsityksen mukaan, vaan Jeesus ennemminkin katsoo että "Herran antimia nautitaan oikein". Niin että terveisiä kaikille niille jotka ovat olleet Suomen alkoholilainsäädäntöä kehittämässä, täällä Saksassa olut on ihan pyhä asia!

Ruokailun jälkeen vielä päiväkahvit - tai äklömakeat valkosuklaakaakaot - ja viimeinen kohde päiväreissulla: Andechsin luostari. Tämä oli taas niitä "sieltä saa hyvää olutta"-kohteita. Luostarin sali oli täynnä ihmisiä jotka nauttivat olutta ja ruokaa. Paljonkohan puolen litran tuopin hinta oli, ehkä muutaman euron luokkaa, pretzeleitä sai pikkurahalla ja tyyliin puolikas kananpoika lähti parilla eurolla. Munkit eivät tosiaan ole mitään häikäilemättömiä riistobisnesmiehiä.

LOL eli lisää olutta lapselle, isi maksaa!

Andechsista sitten vielä takaisin Hauptbahnhofille, josta iskän laukku mukaan ja loppusuoralle kohti Ottobrunnia. Hostperhe kun oli poissa niin iskä majoittui loput yöt täällä kämpillä - ihan hostien luvalla tietysti. Helpompaahan on lähteä yhdestä paikasta liikeelle, ja hotellirahatkin voi törsätä reissussa.

Sunnuntain päiväretkikohdetta mietittiinkin enemmän. Ensin meinasimme lähteä Bayern Ticketillä Salzburgiin, mutta en ollut aivan varma mitkä junat kuuluvat Bayern Ticketin piiriin. Varmuuden vuoksi etsimme siis uuden kohteen. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt Passaussa, joten sinnehän sitten piti lähteä.

Passau on rapian 50 000 asukkaan kaupunki aivan kiinni Itävallan rajassa. Kaupungissa kohtaavat myös kolme jokea: Tonava, Inn ja Ilz. Tyypilliseeen saksalaiseen tapaan kaupungissa ei sunnuntaipäivänä ollut erityisen kova meno, mutta saimmepahan taas valkosuklaakaakaota kahvilassa, ruokaa raflassa ja kävimmepä taidemuseossakin. Aamulla kun ei lähtenyt hirveällä kiireellä eikä riekkunut iltamyöhään niin mukava päiväretkihän se kaikkiaan oli.

Oli muuten oikeasti paksua tavaraa, ihan oikeasti heiße weiße Schokolade eikä mitään maitolitkua!

Kolmen joen risteyksessä

Maanantaina arjen alkaessa menin tietysti kielikurssille, ja iskä jäi sillä välin hengaamaan kaupungille. Taisi mennä Pasing Arcadeniin, eli suureen kauppakeskukseen ydinkeskustan ulkopuolella. Kävin itsekin siellä viime viikolla, suosittelen! Onneksi hostit olivat siellä hiihtelemässä jotta seikkailut saattoivat jatkua! Kielikurssin jälkeen kävimme katsastamassa Münchenin Olympiaparkin, kovia urheilijoita kun molemmat olemme, näkeehän sen jo ulkomuodostakin. Kävimme näkötornissa, mutta valitettavasti tornin kahvila-ravintola ei ollut auki. Ei auttanut kuin laskeutua maisemakierroksen jälkeen alas etsimään ruokaa. Ajelimme satunnaisilla raitiovaunuilla, kunnes löysimme Hofbräukellerin, eli vähän niinkuin pienen mutta vähemmän turisteja sisältävän Hofbräuhausin. Ja siinähän se päivä menikin.

Lähileipomosta eväät ja kahvit ja kaupungille hujeltamaan

DeutschAkademi kutsui päivällä

BMW:n pääkonttorihan se siellä

Sen verran tuli syötyä muina päivinä että nyt soppa täytti sopivasti

Tiistain ohjelmaa olimme pohtineet ankarasti, mutta lopulta ohjelma tuli meidän luoksemme. Ensin tietysti kolme tuntia kielikurssia, mutta sen jälkeen tavoitteena oli saada iskän keskiviikkoinen lento uudelleenreititettyä, sillä Lufthansan väki oli taas vaihteeksi päättänyt ruveta lakkoilemaan. Lufthansalla on ilmeisesti jotain kovasti meidän perhettä vastaan, jättivät syksylläkin laukkuni käsittelemättä. (Tai sitten haluavat pitää meidät kaikin keinoin Saksassa?) Lufthansan asiakaspalvelun puhelin oli tietysti aivan tukossa, joten ei auttanut muu kuin tehdä päiväretki lentokentälle. Uudelleenreititys onnistui, ja päätösillallinen nautittiin lentokentällä Airbräun ravintolassa. Pöydässämme istui Bemarilla työskentelevä ruotsalaismies, ja pöydässähän puhuimme sitten sujuvasti myös ruotsia. Tai ainakin yritimme. Tai ainakin minulla se jäi vain yrittämiseksi, sillä ruotsin ja saksan kielten samankaltaisuudet pistivät pääni niin pahaan lukkoon etten lopulta tiennyt mikä sana on ruotsia ja mikä saksaa. Mutta oikein sujuvasti vaihdoin enlgantiin! Kyllä me suomalaiset olemme kielitaitoista porukkaa.

Lopuksi vielä kämpille nukkumaan, ja iskän uudelleenreititetty lento lähti seuraavana aamuna. Heräsin siinä kuuden aikaan aamulla vielä sanomaan heipat kun iskä lähti takaisin lentokentälle. Sitten pari tuntia lisäunta ja kielikurssi kutsui.

Sen pituinen pidennetty viikonloppu se. Mahtavaa ettei lasta unohdeta yksin maailmalle <3 (Ja että isollekin lapselle maksetaan koko reissun ruoat, juomat ja matkat. Köyhä au pair säästi pitkän pennin.)

-Sini