No, tilanteen kehittymistä täytynee vielä odotella, ja siksi viime lauantaina tuli tuttuun tapaan (neljättä viikkoa peräkkäin) piipahdettua Münchenissä. Tällä kertaa kuitenkin vain puolipäiväreissulla ja vaihteeksi ihan vain omassa seurassa, kun en oikein löytänyt ketään kaveriksi kaupunkipäivälle. Olosuhteet kuitenkin tarjosivat erinomaisen tilaisuuden nauttia taidekulttuurista, ja päätinkin suunnata Pinakothek der Moderniin, eli modernin taiteen museoon. Tykkään oikeastaan kiertää taidenäyttelyitä ennemmin yksin kuin seurassa, sillä silloin voin kulkea saleissa omaan tahtiin ja tuijotella niitä teoksia juuri niin kauan kuin itse haluan. Ei siis niin pahaa ettei jotain hyvääkin siinä yksinäisyydessä!
Nämä Pinakothek-taidemuseot ovat jonkinlainen museoyhtymä täällä Münchenissä, ja ne sijaitsevat jotakuinkin yhdessä kasassa. Pinakohtekejä on kolme: Pinakothek der Moderne, eli siis tämä modernin taiteen museo, Alte Pinakothek, jossa on oikein vanhaa taidetta 1300-luvulta alkaen, ja Neue Pinakothek, josta löytyy 1800-luvun taidetta. Katsoin etukäteen netistä museoiden taiteilijalistoja, ja pitkään kävin mielessäni taistelua ja arvoin Alte Pinakothekin ja Pinakothek der Modenin välillä. Kutsuiko minua Rembrandt, Rafael ja da Vinci, vai kenties sittenkin Picasso, René Magritte ja Henri Matisse? Kuten mainittu, lopulta päädyin Pinakothek der Moderniin.
Ostin taas kerran sen kuuluisan ja ah, niin kätevän Bayern-ticketin, koska junan ja bussin lisäksi tarkoituksenani oli liikkua U-Bahnilla (=metro) Münchenin päärautatieaseman ja museon välillä. Sain siis tämän reissun osalta taas yhden rastin lisää Saksan julkisen liikenteen bingoon. Ajelin Hauptbahnhofilta Königsplatzin pysäkille ja sieltä matkaa museolle oli ehkä kilometrin verran. En ole varma, olisiko seuraava, eli Theresienstrassen pysäkki ollut lopulta lähempänä, mutta väliäkö sillä kun löysin matkalta hienoa arkkitehtuuria! Joku asiantuntevampi varmaan osaisi kertoa, mitkä rakennukset ovat kyseessä, mutta valitettavasti blogisti on sen verran sivistymätön (ja laiska googlaajaa) että tältä osin jää hämärän peittoon.
Ala-asteen suunnistustunneista oli hyötyä eikä suuntavaistokaan haitannut, sillä tie museolle löytyi helposti. Valitsemani sisäänkäynti johti kuitenkin kahvilan läpi pääaulaan, joten hetken piti sisällä katsoa ympärilleen että hahmotti rakennuksen kunnolla. Palvelutiskejäkin oli kaksi, toinen oli infotiski, ja toinen lipunmyyntitiski, joista jälkimmäinen oli tavoitteeni.
Saksa on siitä mukava maa, että olen aina onnistunut saamaan opiskelija-alennukset suomalaisella opiskelijakortilla. Kyllä, ihan sillä tavallisella Lukiolaisten Liiton kortilla, jossa ei ole edes sitä "kansainvälistä kääntöpuolta", ja jossa oli tällä kertaa vieläpä viime lukuvuoden tarra. Normaalihinta oli 10€, alennuksella 7€. Sunnuntaisin pääsisi euron sisäänpääsymaksulla, mutta se ei valitettavasti ollut minulle mahdollisuus. Museoihin olisi myös käsittääkseni mahdollisuus ostaa jonkinlainen yhdistelmälippu, mutta koska minulla ei ensinnäkään ollut aikaa kuin yhteen museoon, en perehtynyt yhdistelmälipun hintaan sen kummemmin. Aikaa hukkaamatta takkia vaan naulakkoon - tai oikeastaan lokeroon joka toimi kahden euron pantilla, naulakko olisi maksanut huimat 0,70€ - ja näyttelyyn.
Pinakothek der Modernin kokoelma oli tosiaan hyvä ja monipuolinen. Toisesta kerroksesta löytyi taidetta, ensimmäisessä kerroksessa oli arkkitehtuuri- ja grafiikkanäyttelyt, ja kellarikerroksessa design-näyttely. Taidekokoelmista löytyivät juurikin ne Picasso, Magritte ja Matisse jotka olin jo nettisivuilta bongannut, ja yllättivätpä iloisesti myös Salvador Dalin, Lucio Fontanan ja Andy Warholin teokset, jotka olivat nettisivuja selaillessa menneet ohi. Eivätkä ne "vähemmän kuuluisien" taiteilijoiden teoksetkaan huonoja olleet. Myönnettäköön silti, että itse saan eniten irti nykytaiteesta, ja kaikkien teosten syvin olemus ei täysin auennut minulle. Infotekstitkin olivat pääasiassa vain saksaksi, joten nekään eivät erityisesti valaisseet matkaani taiteen ymmärryksen tiellä. Pari tuntia kului kuitenkin helposti näyttelyssä, ja kellarikerroksen design-näyttelyssä oli vielä sokerina pohjalla (hehe kirjaimellisesti pohjalla koska kellarikerros) muutamat Alvar Aallon suunnittelemat huonekalut, ja kyllä taas suomalaista sydäntä lämmitti.
Museokierroksen jälkeen matkasin sitten takaisin Hauptbahnhofille, jossa minulla oli tunti aikaa kulutettavana enne junan lähtöä. Kävin kaupassa ostamasssa vähän karkkia, Hariboa ja Kinderiä, ja pääsin toteamaan, että joulu on ilmeisesti ihan nurkan takana. Ainakin siitä päätellen, että hyllyissä oli jo joulukarkkeja, ja yksi hylly kokonaisuudessaan oli täynnä Kinderin suklaapukkeja. Ja minä kun luulin että Halloween olisi seuraava... Hitusen houkutti kieltämättä ostaa yksi pukki koska Kinderin suklaa on parhautta, mutta vastustin joulua vielä toistaiseksi.
Burger Kingistä vielä terveellinen ja ravitseva lounas ennen kotimatkaa, ja kämpille päästyäni kuluikin loput viikonlopusta chillaillessa. Olen tässä kaikella vapaa-ajalla päätynyt takaisin japanipopkawaiiernuvuosien suosikkien pariin, ja olen alkanut jälleen katsomaan Fullmetal Alchemist-animea netistä. Uuuh, kyseinen sarja on edelleen aivan huikea niin animena kuin mangana, mitä olenkaan tehnyt nämä pari vuotta ilman sitä. Tunnen itseni taas pikkuteiniksi!
No mutta arki koittaa aina lopulta, ja maanantai tuli jälleen. Ei ollut aikaista aamua, enkä sinänsä herännyt ärtyneenä tai mitään, mutta kyllä piristi mieltä aivan suunnattomasti kun aamulla odotti keittiön pöydällä Suomesta saapunut synttäripaketti. Paketin takana olivat kaverini kotikaupungistani.
Hihihiiii, onneksi olin yksin kotosalla niin pääsin availemaan pakettia kaikessa rauhassa (lue: innostuksessa). Sisältö oli juuri sellaista, mitä sen lähettäjiltä voikin odottaa.
-Muropaketti (siihen liittyy sisäpiirin vitsi)
-Fazerin sinistä (vaikka en ole normaalisti erityinen sulkaasyöppö niin Fazeria on ollut ikävä!)
-Lumipantteri-karkkipussi: herrrkkua!
-Robin-lehti kera singlen ja julisteiden.
Lisäksi paketista löytyi vielä onnittelukortteja ja kirje, juurikin niiltä kavereilta, ja ylläripyllärinä yksi kortti oli vieläpä kahdelta ensiapupäivystäjäkaverilta! Huippua! Yksi kaveri olisi myös kuulemma halunnut laittaa pakettiin korun, mutta koruja ei jostain syystä saa lähettää postitse Saksaan. Ajatus silti mukana ja sehän on tärkeintä.
Yritän aina kovasti kaikille vakuutella, etten ole Robin-fani, mutta kukaan minut tunteva ei väitettä kyllä usko. Ehkä asiaan vaikuttaa osaltaan se, että osaan Robinin tunnetuimpien biisien kertosäkeet ulkoa, ja olen eräässä ensiapupäivystyksessä näyttänyt muille päivystäjille, että miten sen Boom Kah:in käsiliikkeet oikein menee. Todellisuudessahan olen kävelevä suomipop/iskelmä-jukeboksi, ja Robinia satutaan vain soittamaan radiossa paljon ja se tarttuu kuten monen muunkin artistin musiikki (juujuuseliseliseli). Ja onhan se Robin ihan symppis, ja Robiniin liittyy myös hauskoja päivystysmuistoja.
Lehden mukana tulevaa singleä ei kuitenkaan päässyt ihan noin vain kuuntelemaan, sillä alunperin sen pahvinen kotelo oli tyhjä. Ratkaisu löytyi kuitenkin muropaketista....
....siellähän se single piileksi. Juu, tämä kaikki siksi että on ollut tosiaan yhden kaverin kanssa tapana ostaa aina toiselle synttärilahjaksi muropaketti ja piilottaa sinne yllätys, niin kuin silloin muksuna muropaketista löytyi.
Lehteä selasin sen verran, että huomasin sen olevan varustettu perin koomisella "kommenttiraidalla". Sinä kaveri siis tiedät kuka olet ja minä tiedän että olet lukenut lehden läpi ja fanitat itsekin salaa Robinia!
Hups nää kuvat ei ollukaa kovin tarkkoja, no mut meni jo.
Julisteetkin olivat saaneet uutta ilmettä tähän tapaan:
Ihanaa oli huomata kuinka mahtavia kavereita siellä Suomessa odottaa, ja ihan tulee ikävä kun tällaisia paketteja pääsee availemaan! Paljon on kuitenkin vielä nähtävää täällä Saksassa, eikä vielä ole kotiinpaluun aika. Paluun koittaessa on kuitenkin huippua päästä juuri näiden ihmisten pariin!
-Sini
P.S. Viski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti