Tällä kertaa vietin päivän edellisenä viikonloppuna tapaamani australialaisen toverini kanssa. Sama tyyppi siis joka on melkein synttärikaimani. Päätimme kyllästää itseämme historian havinalla, ja lähdimme siis käymään Dachaun keskitysleirillä, joka sijaitsee aivan Münchenin ulkopuolella, n. 25 minuutin junamatkan päässä. Sunnuntaina olisi ollut isompikin au pair-porukka menossa samaan paikkaan vierailulle, mutta meille kummallekin lauantai sopi aikataulullisesti paremmin.
Tuttuun tapaan lähdin täältä Reichlingista aamuvarhaisella bussilla kohti Weilheimia. Viime viikon bussimatkalla kuski ihmetteli, miksi en ostanut Bayern-ticketiä, kun olin kuitenkin jatkamassa Weilheimista Müncheniin. Sillä kerralla en saanut selvää kyseisen Bayern-ticketin eduista, vaikka kuski kuinka yritti minulle selkeällä saksan kielellä selittää monen monta kertaa, mutta kuluneella viikolla olinkin sitten viisastunut ja perehtynyt lipun syvimpään olemukseen netissä. Bayern-ticket on päivälippu, jolla saa matkustaa Baijerin osavaltion alueen julkisilla kulkuvälineillä niin paljon kuin ehtii. Yhden ihmisen lippu maksaa automaatista ostettuna 23€, ja lipunmyyjältä ostettuna 25€. Lisämaksusta samaan lippuun voi lisätä useamman henkilön, joten (enintään viiden hengen) porukallekin lippu on erittäin kätevä jos reissailee alueella. Ei minusta mitenkään hinnalla pilattu, kun kuitenkin meno-paluu Weilheimista Müncheniin maksaa jo 21€.
Käteisvarani olivat kuitenkin sen verran vähissä, että bussissa piti ostaa ihan tavallinen kertalippu. Weilheimin aseman lähistöllä kävin kuitenkin nostamassa lisää rahaa, ja menin tiskille ostamaan tätä huikean kätevää päivälippua. Tiskille menin, tilasin yhden hengen Bayern-ticketin, hinnaksi ilmoitettiin "fünfundzwanzig euro". Siinä aamuvarhaisella sopivassa hämmennyksessä ihmettelin hintaa, joka päässäki kääntyi muotoon 52€, kun hetkellisesti unohdin saksalaisten hölmön numerologiikan. Niin, saksan kielessähän kahdenkymmenen jälkeen numerot ovat muodossa "yksijakaksikymmentä", "kaksijakaksikymmentä" ja niin edelleen. Minullekin oli siis oikeasti ilmoitettu hinta "viisijakaksikymmentä" eikä viisikymmentäkaksi. Hupskeikkaa, eikös numeroiden pitänyt olla perusjuttuja. No, pistetään aikaisen aamun piikkiin.
Tämän numerokömmähdyksenhän tajusin siinä puoli minuuttia myöhemmin seisoessani lippuautomaatilla, josta saman lipun saa ostettua huimat kaksi euroa halvemmalla. Näppäilin masiinaa, ja pohdin, josko korttimaksu jotenkin onnistuisi. Olen nimittäin aiemmin tullut huomanneeksi, että vaikka Saksassa monet asiat toimivat erinomaisesti, Visa Electronin käyttö ei ole itsestäänselvyys. Kortilla voi kyllä nostaa käteisautomaatista rahaa ihan normaalisti, mutta kassalla maksaminen ei jostan kumman syystä pelaa. Siis sillä samalla kortilla, jolla olen voinut maksaa ongelmitta ympäri Eurooppaa. No eihän se Electron siinä lippumasiinassakaan toiminut, ja palasin taas ihan tavalliselle lipunmyyntitiskille ja maksoin sen 25€. Niin - laitetaan taas tämäkin aikaisen aamun piikkiin - koska en tajunnut että olisihan siihen masiinaan voinut käteistäkin syöttää. Ajatus tosiaan kulkee valoakin nopeammin ja sillee.
Eipä tämä sähellys kuitenkaan aikataulullisesti tuottanut ongelmia, sillä juna oli kymmenen minuuttia myöhässä. Samainen juna ei ole tullut kertaakaan Weiheimiin ajallaan, mutta tämä oli näistä kolmesta kerrasta pahin myöhästys. Hei missä on se kuuluisa saksalainen täsmällisyys? Tämän lisäksi juna jäi vielä seisomaan keskelle ei-mitään hetkeksi, ja lopulta olin 20 minuuttia myöhässä sovitusta tapaamisesta.
Päästyäni sitten vihdoin Münchenin Hauptbahnhofille kipitin tapaamispaikkaan, jossa australialainen kaverini odottelikin. Siitä sitten jatkoimme suoraan S-bahniin (=lähijuna) joka vei meidät Dachauhun. Dachaun asemalta meidän piti ottaa vielä bussi päästäksemme keskitysleirialuelle, ja että olikin se Bayern-ticket kätevä kun ei tarvinnut huolehtia eri menopelien lipuista tai voimassaoloajoista. Matkan aikana höpöttelimme niitä näitä, mutta aika pitkälti keskustelu keskittyi au pair-arjen puimiseen ja Suomen ja Australian erityispiirteisiin. Järkytin tätä kaveria vielä kertomalla että Suomessa syödään poroja, ja että poronliha on hyvää, hihhihhii.
Viimein Dachaun keskitysleirillä! Kyseinen keskitysleiri avattiin vuonna 1933, ja se oli ensimmäinen natsi-Saksassa avattu keskitysleiri. Alunperin leirille lähetettiin vain poliittisia vankeja, mutta myöhemmin vankikunta laajeni myös muun muassa juutalaisiin, Jehovan todistajiin, homoseksuaaleihin, sekä maanpakoon lähteneisiin. Leirin ollessa ensimmäinen laatuaan toimi se tavallaan myös eräänlaisena vartijoiden koulutuskeskuksena: Dachausta lähti myöhemmin paljon väkeä muille keskitysleireille töihin. Dachau ei kuulunut näihin pahamainesiin "tuhoamisleireihin" kuten esimerkiksi Auschwitz-Birkenaun leiri, vaan se oli "vain" työleiri. Toki se ei tarkoita, etteikö sielläkin olisi porukkaa kuollut. Vankeja kuoli pääasiassa aliravitsemuksen ja raskaan työnteon seurauksena, erinäisiin sairauksiin, ja kaasutettiinpa muutamia kymmeniä (vai satoja, en muista?) vankeja "kokeilumielessä".
Sisäänpääsy alueelle on ilmainen, mutta opastetut kierrokset ovat maksullisia. Opastuksista voi valita joko audio-oppaan (sellainen kapula mitä näppäillään infotaulujen kohdalla ja sieltä kuuluu juttuja, ABBA-museon kävijöille tuttu) tai sitten voi mennä ihan perinteiselle elävän oppaan kierrokselle. Elävän oppaan kierroksia järjestetään muutamia kertoja päivässä saksaksi, englanniksi ja muistaakseni vielä italiaksikin. Audio-opas maksaa 3,50€ ja elävän oppaan kierros 3€. Satuimme sopivasti englanninkielisen kierroksen alkuun, joka luonnollisesti olikin tavoitteemme, saksan historiasanasto kun ei ole vielä erityisen hyvin hallussa. Kierros kesti 2,5 tuntia, mikä voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta kului lopulta oikein sujuvasti. Aluekin on nimittäin aika hurjan iso.
Keskitysleirien surullisenkuuluisa Arbeit macht frei-iskulausehan se tervehti heti portilla.
Oppaamme oli muuten harvinaisen hyvä. Hänellä oli sukujuuria sekä natsien että juutalaisten puolella, hän oli äärimmäisen hyvin perehtynyt Dachaun keskitysleirin historiaan, hän kertoi paljon havainnollistavia tarinoita ja kaikesta huokui vaikutelma, että hän kyllä tiesi mistä puhui. Heti kierroksen alussa kävi erittäin selväksi, että keskitysleireillä vankeja kohdeltiin kaikin puolin epäinhimillisellä ja alentavalla tavalla, jota on hankala edes kuvitella. Heitä pahoinpideltiin fyysisesti, nöyryytettiin, pidettiin epäinhimillisissä oloissa, ja yhdessä vaiheessa vangeilla tehtiin jopa lääketieteellisiä ihmiskokeita. Muu yhteiskunta taas eli jatkuvassa pelossa, keneenkään ei voinut luottaa, joten vain todella harvat uskalsivat nousta vastarintaan. Jopa keskitysleirien lähellä asuvat ihmiset, joiden korviin välillä kantautui vankien tuskanhuudot, saattoivat vain yrittää peittää äänet esimerkiksi kääntämällä radion kovemmalle. Pelon keskellä oli vain yksinkertaisesti helpompaa ja ennen kaikkea yksilölle turvallisempaa yrittää olla ajattelematta lähellä tapahtuvia kauheuksia, ja keskittyä omaan elämäänsä. Vähän samaan tapaan kuin koulukiusattua ei uskalleta puolustaa kiusatuksi joutumisen pelossa.
Opas mucho bueno!
Kaiken kaikkiaan Dachaun keskitysleiri oli aika pysäyttävä paikka. On jotenkin hurjaa kuvitella, kuinka viime vuosisadalla, silloin isovanhempien nuoruusvuosina, on voinut tapahtua jotain näin karmaisevaa ja julmaa. Ja näitä keskitysleireiltä selvinneitä vankeja on vielä tänäkin päivänä elossa. Ja kuinka koko saksalainen yhteiskunta päätyi ensimmäisen maailmansodan tappion ja Versaillesin sopimuksen aiheuttaman laman seurauksena nostamaan valtaan henkilön, joka lupasi parempaa, mutta jonka toimet lopulta aiheuttivat kansan jokapäiväiseen elämään niin paljon tarpeetonta pelkoa. Kaikki olivat avuttomia totalitaarisen mahdin edessä.
Vankien vuodepaikat. Ei muuten ollu pitkiä ihmisiä varten. Henkilökohtaisille tavarioille - kuten vaikka sille päivän ainoalle leipäpalalle - oli yksi hylly.
Yleiskuvaa alueesta.
Ja löytyihän se krematoriokin valitettavasti. Dachaun krematorio oli kohtalaisen pieni, koska leirillä ei suoritettu järjestelmällisiä massakaasutuksia, mutta karmaiseva se joka tapauksessa oli. Erityisen hyytävä ajatus oli jotenkin se, kun vangeille oli kuulemma kerrottu luvassa olevan tavallinen suihku, jotta kukaan ei yrittäisi pistää hanttiin. No, eihän se sitten lopulta suihku ollutkaan. Toisaalta en tiedä, olisiko ollut yhtään parempi sanoa vangeille "Nyt te kuolette kaikki", pystyisikö sellaiseen edes valmistautumaan henkisesti. Inhottaa vain ajatus, että sitä luulee päätyvänsä suihkuun mutta jossain kohtaa siinä pienessä lukitussa huoneessa sitten tajuaakin kuolevansa.
"Suihkuhuone" a.k.a. kaasukammio
Krematorion uunit joissa ruumiit poltettiin.
Huh huh, että sellainen kierros. Hirveästi nähtävää ja kuultavaa, kannattaa ehdottomasti käydä ja törsätä se kolme euroa siihen opastettuun kierrokseen. Tähänkään postaukseen ei tullut kirjoitettua kaikkea tietämisen arvoista, koska inofa vain oli yksinkertaisesti niin paljon.
Kiitos ja ylistys siitä että on syntynyt Suomeen 2000-luvulla, ja sitten olikin aika vaihtaa mukavampiin tunnelmiin. Bussilla Dachaun asemalle, jonka läheltä löytyi taas kerran halpaa pitakebabia (3,50€, vieläkin halvempi kuin edellisellä kerralla). Dachausta taas Müncheniin, jossa Hauptbahnhofilla etsimme sopivan kahvilan josta saimme kakkua. Olihan suunnitelmamme ollut juhlistaa yhdessä tulevia synttäreitämme etukäteen.
Zebra Cake omnomnomnom
Vähän tärähtäny selfie mut niin kai mekin :D
Kakuttelun jälkeen oli aussiystäväisen aika hypätä junaan, kun taas minulla oli vielä tunti aikaa ennen junan lähtöä. Kiertelinkin sitten niitä mekkokojuja, ja onnistuin viimein löytämään itselleni Dirndl'in. Hinta Oktoberfestin päättäjäisviikonloppuna 35€ (ei taaskaan paha).
Uuh, upea läppärillä otettu kuva <3
Juu että tällasta. Huomenna sitte 19vee synttäripäivä (koska kirjoitan tätä Saksan ajan mukaan vielä maanantain puolella).
-Sini
P.S. Sain käteisautomaatista sellasen uuden 10€-setelin ja yllätyin, en ollu nähny sellasta ennen. Ja kyllä, Saksassa saa 10€ seteleitä automaatista. Mucho kätevä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti