Loppusuoralla

Kävin tänään aamulla hostisän kanssa kunnanatalolla ilmoittamassa lähdöstäni, eli nyt en siis virallisesti enää asu täällä. Pankkitilikin sulkeutuu tällä viikolla, sitä varten piti myös allekirjoittaa papereita ja lähettää Postbankin toimistolle. Olisihan sen pankkitilin tietysti voinut jättää aukikin, mutta koska ikinä ei tiedä mitä germaanibyrokratian ylikierroksilla käyvä koneisto keksii palveluiden käyttäjien päänmenoksi, on tili ehkä parempi sulkea ettei sitten tulevaisuudessa varmasti tarvitse hoitaa jotain tyhmiä saksapankkijuttuja Suomesta käsin. Siinäpä kai ne viralliset lähtövalmistelut sitten olivatkin.

Kavereille ja perheenjäsenille on nyt ostettu tuliaisia, viimeisimmät hankinnat tein tänään päivällä. Olenkohan nyt hommannut kaiken mitä halusinkin? Harkitsin ostavani itselleni vielä jotkut tyylikkäät Birkenstockit, mutta rahatilanne ei toisaalta ole tässä vaiheessa enää turhan hyvä, erityisesti kun viime viikonloppu kului siellä Prahassa reissaillessa. Laukun ylikilojakin varten pitäisi varmaan varata rahaa, ja lentokentän tax free-ostokset taidan suosiolla maksaa Suomi-tililtä.

Hyyyyyyyyhhh, hiveästi mietittävää vaikka vieläkään ei ole iskenyt se kuuluisa lähdön tunnelma. Edelleen on sellainen fiilis että täällähän minä olen vielä viikon ja kuukaudenkin päästä, näen kavereita kaupungilla, haen muksua tarhasta ja kävelen näitä tuttuja katuja pitkin. Paitsi että oikeasti olen ihan muualla jo huomenna illalla. Ehkä se lähtöfiilis iskee vasta lentokentällä, tai sitten kun olen sanonut kaikille kavereille heipat ja tiedän etten näe heitä enään tämän reissun aikana.

Muilta osin tämä viikko on sujunut aika normaalisti. Maanataina tietysti vasta palasin Prahasta, mutta tiistaina olin taas työn touhussa. Muksun harrastukset ovat lomilla ja niin kai koululaisetkin (?), joten normaalista viikko-ohjelmasta poiketen ei ole tarvinnut esimerkiksi viedä muksua Deutsche Vorkursille eikä Suomi-kouluun, eikä tänäänkään menty jalkapalloon. Ylimääräiset tunnit olen päivisin yrittänyt käyttää tehokkaaseen pääsykoelukemiseen ja iltaisin olen yrittänyt nähdä kavereita mahdollisimman paljon.

Keskiviikkona töiden jälkeen kokoonnuimme au pair-porukalla vielä kertaalleen Kennedy'siin viettämään perinteistä karaokeiltaa. Pitkin kevättä olin puhunut yhden kaverini kanssa että viimeisellä saksaviikollani laulamme Kennedy'sn karaokessa Oasiksen biisin Wonderwall, koska siitä on muodostunut yksi suuri vitsi tässä kevään mittaan. Käytännössä aina kun missään baarissa on karaokea tai open mic, joku randomi laulaa Wonderwallin. Aina. Joka ikinen kerta. Heti tilaisuuden tullen haimme siis lappusen ja kirjoitimme biisivalintamme siihen ja jäimme odottamaan. Karaoke alkoi, ihmiset lauloivat, mutta meidän vuoroamme ei tahtonut kuulua. Hä? Emme kai missanneet vuoroamme ollessamme vielä toisella puolella baaria? Mutta pakko oli päästä biisi laulamaan, se veisaus on koko aupair-kevääni tunnari! Reippaana tyyppinä hiivin siis karaokevastaavan juttusille ja kysäisin milloin vuoromme mahtoi olla. Olimme tosiaan missanneet sen, sillä emme kuulleet että vuoromme olisi ollut ensimmäisenä. Biisin sai onneksi vielä jälkikäteenkin takaisin jonoon, ja loppu hyvin kaikki hyvin, olimme sen illan Wonderwall-tähtiä!

Ilta venähti sen verran pitkäksi kavereiden seurassa että onnistuin missaamaan illan viimeisen S-bahnin, ja syykin oli ihan hölmö. Yleensä kuljen Kennedy'sistä lähtiessäni U-bahnilla Marienplatzille, jossa vaihdan S-bahniin joka vie minut kotikulmille, mutta tietämättömän yllättikin Marienplatzilla rakennustyöt, jotka vaikuttivat junavuoroihin siten, että minun olisi pitänyt kulkea yhdellä junalla Ostabahnhofille ja siellä vaihtaa junaa, mutta Ostbahnhofille vievää junaa ei tullutkaan ajoissa. Ja tyhmänä en tietysti tajunnut että järkevintä olisi ollut kulkea Sendlinger Torilta U-bahnilla Giesingiin ja vaihtaa siellä S-bahniin. Tammikuussa opin myös että väärässä paikassa säästäminen ei kannata ja viimeisen junan missattua ei kannata jäädä odottamaan sitä aamun ensimmäistä junaa, vaan suosiolla maksaa taksi ja välttyä maailmanluokan flunssalta. Taksin takapenkillä lievästi sanottuna ketutti, kun moiseen turhuuteen kului rahaa ihan tyhmien virheiden takia. Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi jo rahat vähissä...

Eilen vietettiin saksakaverin kanssa vielä leffailtaa hänen kämpällään, ja tänään on vielä viimeiset läksärit kaveriporukalla. Paikkana taitaa taas kerran olla Kennedy's, ja huomenna kai sitten pitäisi jo lentää kotiin. Ihan hirveää lähtöahdistuskohtausta en ole vielä saanut, mutta luulen että se iskee pahimmin sillä hetkellä kun minun pitää sanoa heipat ihanalle meksikolais-jenkkikaverilleni, joka on tämän kevään ollut paras kaverini täällä, ja jota tulee varmasti kaikista eniten ikävä. Hän on ollut lähes kaikilla kevään seikkailuillani mukana ja hänen kanssaan olen jakanut niin monet kevään ilot ja surut. Jutellut nykyhetkestä, tulevaisuudesta, hostperheen oudoista tavoista sekä baarissa tavatuista ihanista ja inhottavista miehistä. Ja viimeisen halauksen jälkeen en tiedä koska pääsen halaamaan häntä seuraavan kerran...

Mutta työt alkavat sentään olla lopussa. Muksu on haettu tarhasta viimeistä kertaa, viimeistä kertaa myös imuroitu talon kaikki kolme kerrosta (jeah!) ja enää tunti tai pari kun olen vapaalla.

Näissä maisemissa on monet kerran kuljettu ja kohta ne jäävät taakse:

Huh huh, kansainvälisyys tuo suurien ilojen mukana myös suuria suruja. Mutta eiköhän suuret surutkin ala helpottaa kun pääsen taas tapaamaan niitä ihania Suomessa odottavia kavereita, joita en ole nähnyt viiteen kuukauteen.

Life goes on, sanoisin.

-Sini

Olipa kerran Praha

Loppusuoralla ollaan mutta eipä siitä sen enempää nyt tässä, sillä luvassa on taas yksi reissupostaus.

Tämä toukokuuhan on ollut täynnä jos jonkinlaisia vapaita - vappua ja helatorstaita ynnä muita - ja viime viikko olikin ainoa (ja samalla myös viimeinen) täysi työviikkoni au pairina, sillä tämän viikon maanantai oli joku baijerilainen pyhäpäivä. Siinähän se viime viikko meni, vaikka vähän tuntuikin hassulta tehdä taas pitkästä aikaa niin "pitkää viikkoa". Deutsche Bahnin väkikin päätti taas vaihteeksi heittäytyä lakkoilemaan, sillä olihan edellisestä lakosta kulunut jo viikko. Piti sekin päästä vielä kerran kokemaan...

Muuten viikko kului sen suuremmitta ongelmitta töiden kannalta, mutta torstai pisti kyrsimään. Oli sovittu että muksun eräs kaveri tulee tarhan jälkeen tänne leikkimään muutamaksi tunniksi. Kyseinen lapsi saattaa ulkopuolisille näyttää herttaiselta vaaleine kiharoineen, mutta todellisuudessa tämä kaveri on ajoittain oikea kiusanhenki. Villitsee vielä tätä hostmuksuakin ja koska joukossa tyhmyys tiivistyy niin sitten saa olla molempia komentamassa. Aiemmin olen joutunut tämän kaverin vierailujen aikana komentamaan lopettamaan WC:n käsisuihkulla leikkimisen, ja vettä on ollut vessan lisäksi pitkin yläkerran aulan parkettilattioita, ja vaikka vesileikeiltä vältyttiin tällä kertaa niin siivoamiselta ei. Vähän aikaa ehti kaksikko leikkiä muksun huoneessa kun jo kuuluu räsähdys. Muksun säästöpossu (tai oikeastaan säästöhai) oli tippunut hyllystä lattialle ja mennyt palasiksi. "Mites se hai oikein tippui tuolta hyllystä? Ei, en oikein usko että se itsekseen sieltä tippui. Ai kaverin vika vai? Molempien vika minun mielestäni." En oikein saanut selvyyttä tilanteeseen mutta ihan sama, imuri piti kuitenkin hakea. Kauhukaksikko jatkoi vielä matkaansa silityshuoneeseen, josta kävin komentamassa pois, sillä se ei ole leikkipaikka. Muksu siinä kysyi vielä että miksi ei muka saa leikkiä silityshuoneessa, ja heti seuraavalla sekunnilla onnistui pudottamaan koriste-esineitä hyllystä. "Mitäs minä sanoin... Muualle leikkimään."

Kauhukaksikko jatkoi sähläämistä vielä ruokapöydässä. Olin paistanut heille lettuja (vaikka tässä vaiheessa oli vähän siinä ja rajoilla että olisivatko niitä ansainneet mutta kun taikina oli jo valmiina), ja ajattelin edes ruokailun sujuvan suhteellisen sujuvasti. Juu ei, ei sujunut. Hilloa oli hetkessä pitkin pöytiä, ja sitä tämä kultakutrikaveri meinasi pyyhkiä sen pois astiapyyhkeellä siitä huolimatta että huusin kovaan ääneen "NEIN NEIN NEIN NEIN", ja naureskelipa mokoma kersa vielä päälle. Seuraavaksi sitä hilloa alkoi lentämään pöydälle jo tahallaankin ja aina meinattiin napata se astiapyyhe. Murrrrrrr, senkin hirviöpenska. Kielitaitokaan ei oikein riittänyt komentamiseen, ja homma kulkikin lähinnä niin että luin hostmuksulle uhkaukset suomeksi ja käskin kääntämään kaverille. Ei mennyt perille ja lettukestit loppuivat siihen. Kauhukaksikko halusi onneksi lettujen jälkeen katsoa DVD:ltä lastenohjelmia ja vaikka eivät olisi telkkarietuoikeuttakaan ansainneet niin annoin kuitenkin katsoa. Au pairi oli hyvin hyvin väsynyt ja toivoi että edes telkkari pitää muksut hiljaa paikallaan ja tuhoamatta mitään, joten ihan sama. Mielessäni jo haaveilin seuraavana päivänä koittavasta viikonlopusta kaukana, kaukana töistä halvan ja hyvän tsekkioluen äärellä.

Perjantaina piti vielä työskennellä normaalisti kunnes hostäiti saapui kotiin. Muksu oli vieläpä ihan väsykiukkutuulella kun hain hänet tarhasta, koska nukkumaanmeno oli venähtänyt myöhäisen ruokailun ja euroviisujen takia. Vinkuvinkuvinku iii-ii-iii ei jaksa pyöräillä futisharkkoihin ja vähän itkua ja pyörimistä lattialla, huhhuh onneksi olin nukkunut hyvin, sillä muuten olisi voinut oma pinna napsahtaa. Kiukku meni onneksi ohi kun en itse ruvennut kiukuttelemaan, ja loput työpäivästä meni ihan hyvin. Kun hostäiti viimein saapui kotiin ja olin vapaa au pairin velvollisuuksista, lensi valmiiksi pakattu reissureppu hetkessä selkään ja lensin S-bahn-asemalle. Ajelin pari pysäkkiä, vaihdoin U-bahniin ja ajelin keskustaan.

No mutta viimein postauksen pääpointtiin! Jos ei siis otsikosta vielä käynyt selväksi, oli tänä viimeisenä saksaviikonloppuna tarkoitus suunnata Prahaan kolmen kaverin kanssa. Reissuun lähti mukaan aiemmista postauksista tuttu saksalaisjäbä, hänen brasilialainen kaverinsa jonka minäkin oikeastaan tunnen, sekä parilta bileillalta tuttu venäläistyttö. Nämä ovat siis niitä harvoja kavereita täällä jotka eivät ole au paireja. Tämä porukan sakemanni piti kämpällään leffailtaa meille reissuun lähtijöille, sillä juna oli lähdössä vasta aamuyöllä kello 4.55, ja siihen aikaanhan ei sitten Münchenin laidoilta kuljeta keskustaan. Saapuessani oikealle U-bahnpysäkille kello näytti jo uhkaavasti kahdeksaa, jolloin täällä menee kaikki marketit sun muut kaupat kiinni, ja omalta osalta oli vielä ruoat ja juomat ostamatta. Kuikuilin kaverin kämpän hujakoilta vielä suuntaan jos toiseenkin, sillä muistin että lähellä sijaitsee aivan varmasti Tengelmann-marketti. Viidessätoista minuutissa kipitin kauppaan, valikoin sopivan pakastepitsan ja viinipullon ja pääsin kassajonosta läpi. Ajatelkaapas jos täällä olisi sama systeemi alkoholin myynnissä kuin Suomessa, jolloin marketin jälkeen olisi pitänyt suunnata vielä Alkoon. Aikahan olisi tässä tapauksessa loppunut kesken. Ylistys Saksalle, missä ihmisen ei tarvitse valita ruoan ja ruokajuoman välillä!

Loppuilta ja -yö menikin sitten leffojen parissa ja yritimme porukalla pitää toisiamme hereillä. Aamuyön tunneilla raahauduimme kaikki enemmän tai vähemmän väsymyskoomaisina Hauptbahnhofille ostamaan junalippua ja tietysti itse junaankin. Ostimme porukalla taas yhden näistä mainioista Deutsche Bahnin tarjouslipuista: Bayern-Böhmen Ticketin. Se on vähän sama asia kuin Bayern Ticket, jonka hinta jakautuu sitä pienempiin osiin mitä enemmän ihmisiä lipun jakaa, paitsi että se laajenee Baijerin lisäksi Tsekin puolelle Plzeniin asti. Plzenissä ostimme sitten jatkoliput Prahaan hintaan huimat 4€, ja lopulta junamatkoille välillä München-Praha tuli hintaa noin 15€ per henkilö. Ui että tykkään asua Euroopan keskellä!

Normaalisti juna kulkisi suoraan Münchenistä Plzeniin, mutta jostain kumman syystä juna jäi Schwandorfiin, josta jatkoyhteys Plzeniin oli järjestetty bussikuljetuksilla. Matka jakautui siis kolmeen lyhyempään etappiin, joiden yhteiskesto oli noin ööööö (ankaria laskutoimituksia) seitsemän tuntia. InterCity-bussilla olisi toki päässyt viidessä tunnissa perille mutta hintaa olisi tullut yli tuplasti, joten muutama lisätunti matkustusajassa ei haitannut köyhiä nuoria.

Siispä seitsemän tuntia ja parit kaverin olkapäätä vasten nukutut torkut myöhemmin saapui nelikkomme viimein Schwandorfin ja Plzenin kautta Prahaan! Prahan päärautatieasema oli huikean suuri, siisti ja tyylikäs, ihan tuntui että olisi suurempaankin metropoliin saapunut. Asemalta kävi tie keskustaan ruoan toivossa, sillä pitkän junamatkan jäljiltä alkoi nälkä jo kalvaa sisuskaluja. Niin ja rahaakin piti vaihtaa, Tsekissä kun on käytössä oma valuutta. Rahanvaihtopaikkoja on joka nurkalla, mutta valinnassa kannattaa olla tarkkana. Western Unionin toimistot ottavat rahasummasta sievoiset vaihtopalkkiot, ja toiset toimistot taas tarjoavat turhan huonoja kursseja valuutalle. Vähän kun jaksaa etsiä ja poistua pääkadulta niin pitäisi löytyä kunnollisia kursseja ilman vaihtopalkkiota.

Tää tais olla joku museo. Ekoja isoja rakennuksia jotka tuli vastaan matkalla asemalta pääkadulle.

Ruokaa löytyi, ja aterialle tuli hintaa ehkä rapiat 5€. Ei paha keskustan raflasta. Ruoan jälkeen ja paremmalla mielellä jatkoimme kävelyä ympäri kaupunkia ja katselimme nähtävyyksiä. Olen aina luullut olevani kovan luokan kaupunkilomailija ja väsymätön kävelijä, mutta tällä reissulla taisin kohdata voittajani. Neljän hengen porukassa minä olin lopulta se joka ensimmäisenä valitti muusina olevia jalkoja ja ehdotti lepotaukoa. Olimme sentään jo kävelleet ympäri kaupunkia, kiivenneet yhden mäen huipulle näköalapaikalle "jättimetronomin" juurelle, ja olimme kiipeämässä uutta mäkeä ylös Prahan linnalle. Lyhyet yöunet vielä taustalla niin vähemmästäkin väsähtää. Hienot olivat kuitenkin näkymät kukkuloilta kaupungin ylle.

Jättiläismetronomi 

Kaupunkimaisemaa

Ja sitten maisemaa maantasalta linnalle päin 

Palatsi oli vähä kunnostuksen alla... 

Pyhän Vituksen katedraali, valitettavasti ei päästy sisään kun ei oltu tarpeeksi ajoissa paikalla.

Kierrettyämme linnankin alueella lähdimme hiipimään mäeltä alas ja kohti hostellia. Matkalla ostin vielä rullapullaa, joka on perinteinen tsekkiläinen herkku. Se on siis pulikan ympärille pyöritettyä pullanauhaa, joka paistetaan ja lopuksi pyöritellään sokerissa ja/tai pähkinärouheessa ja muussa sellaisessa. Onpa herkkusuille joskus tarjolla suklaahippukuorrutustakin.

 Linnalta Kaarlensillan kautta kaupunkiin, tais olla Prahan vanhin silta, ja täynnä patsaita

Rullapulla on herkkuaaaa!!

Ensimmäinen hostellimme oli A Plus Hostel, joka sijaitsi keskustan koillisosissa. Matkailijoille taas vinkkinä että Praha on jaettu vyöhykkeisiin, joita merkitään numeroilla. Praha 1-vyöhyke on ydinkeskustaa ja siitä eteenpäin vyöhykkeet ovat kauempana ja eri puolilla keskustaa. Tämä hostelli oli Praha 1-vyöhykkeen laidalla. Ihan kohtuullisen viihtyisä ja hostelliksi todella siisti, ja aamiainenkin kuului hintaan. Lauantaiyö kahdeksan hengen jaetussa huoneessa maksoi 15€ per henkilö. Ei paha. Suihkuhuoneessa olisi kyllä ollut parantamisen varaa, suihkuaulasta kun oli suora yhteys käytävälle oven auetessa, ja oveahan ei saanut lukkoon koska huoneessa oli neljä suihkua. Nais- ja miesväelle oli sentään omat suihkuhuoneet.

Hostellilla otimme parin tunnin unet tasoittaaksemme väsymystasoa ja illalla lähdimme vielä kaupungille syömään. Vähän matkan päästä löysimme mainion burgeriraflan. Oman burgerini välissä oli pihvi, pekonia, Cheddar-juustoa, Chipotle-majoneesia ja salaattia, ja koko homma maksoi euroissa vähän alle kympin. Ehkä yksi parhaista mitä olen koskaan syönyt! Kaveriksi vielä reissun ensimmäinen tsekkiläinen olut, ja tuokin puolilitrainen maksoi vähän alle 2€. Tsekki on kyllä budjettimatkailijan taivas! Ruokailun jälkeen koitimme löytää vielä jotain hyvää baaria, mutta kaikkia painoi väsymys kovasti, joten lähdimme lopulta ajoissa hostellille nukkumaan.

Jeah, eka tsekkiläinen olut!

Sunnuntaiaamuna heräsimme ajoissa aamiaiselle, jonka jälkeen pakkasimme tavarat ja kirjauduimme ulos hostellista. Köyhät nuoret matkailijathan haluavat säästää majoituksessa, ja koska sunnuntaiyön sai halvemmalla muualta niin pakkohan sitä paikkaa oli sitten vaihtaa. Toiseen hostelliin pääsi kuitenkin kirjautumaan vasta myöhemmin, joten päivä kului tietysti kaupungilla. Ensimmäiseksi osallistuimme Free Walking Tourille. Tällaisia ilmaisia kävelyopastuksia on isoissa kaupungeissa ympäri maailmaa ja niistä kuulee paljon kehuja, tästä taas hyvä ohjelmavinkki matkailijoille! Kierroksia järjestää useampikin taho, mutta itse osallistuimme New Praguen kierrokselle. Kierroksella käytiin katsomassa Prahan nähtävyyksiä ja kuultiin sekä Prahan että Tsekin historiasta. Opas oli aivan mahtava! Tiesi ja tunsi historian hyvin, eläytyi tarinoihin ja kertoi sopivin väliajoin kuivia puujalkavitsejä. Tylsää ei tullut! Saimme myös kuulla että se vähän alle kahden euron olut on turistiriistoa, ja että oikeilta alueilta oluen saa parhaimmillaan euron pintaan. Kierros kesti kolme tuntia ja oli tosiaan ilmainen, mutta hyvälle oppaalle jätetään tietysti muutama kolikko tippiä.

Franz Kafkan patsas

Kierroksen jälkeen lähdimme katsastamaan vanhan kaupungin puolella sijaitsevaa John Lennon Wallia. Se on muurinpätkä, joka on täynnä John Lennon-aiheisia graffitteja (ja epämääräisiä iwashere-turistitöherryksiä). Muurin edustalla oli vielä randomi jäbä kitaran kanssa soittamassa Beatlesin biisejä. Kitarakotelossa - johon hän keräsi tippejä - oli myös lappu "I need money for fixing my time machine to go back to 60s". Jäimme siihen sitten kuuntelemaan musiikkia, istuskelemaan ja miettimään jatkosuunnitelmaa. Ohi rullaili tasaisella turisteja Segwayllä ja hassuilla autoilla. Praha on kyllä erikoisten turistiajelumenoplien taivas.

 Uuuu kitarajäbä ja John Lennon Wall

Oon niin hipsterituristi

Aikamme istuskeltuamme lähdimme jatkamaan matkaa. Tarkoituksena oli löytää jotain pientä välipalaa kohtuulliseen hintaan, mutta lopulta päädyimme katsastamaan astronomisen kellon ja siirtymään seuraavalle hostellille. Tämä toinen hostelli, Chili Hostel, taisi olla jo Praha 2-vyöhykkeellä, mutta silti ihan kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Majoituimme taas kahdeksan hengen huoneessa. Tyynyt ja lakntat olivat vähän eriparia, mutta ihan viihtyisä huone silti. Suihkuhuoneenkin oven sai lukkoon. Heitimme tavarat huoneeseen ja lähdimme sitten vihdoin syömään, ja onneksi ihan läheltä löytyi U Fleku, josta olin kuullut paljon hyvää ja joka oli reissun must-see-listalla. Rafla oli aivan täynnä mutta saimme paikat biergartenin puolelta. Tilasin gulassia ja leipäknödeleitä, sillä kyseistä annosta oli kehuttu. Ihan hyvää joo, mutta suositusten perusteella odotin kieltämättä jotain tajunnanräjäyttävää, mutta tajunta säilyi yhtenä palana. No, ainakin olut oli erinomaista.

Ihan jees gulassiannos, mut taidan viel fanittaa Münchenin Hofbräuhausia

Ruoan jälkeen lädimme metsästämään niitä oppaan mainostamia halpoja oluita, ja vähän halvemmalla jo löysimmekin. Siihen 1,5€ pintaan suunnilleen taisi tuopin hinta lopulta jäädä. Laskelmat illan päätteeksi olivat että kolme litraa upposi ruokailun ja nukkumaanmenon välillä, mutta aamulla taas virkeä olo. Ei suomalainen noin vähästä hätkähdä!

Maanantaina herätys ajoissa ja viimeisten vähäisten tsekin kruunujen kanssa mäkkäriin aamupalalle ja junaan, pitkä matkustuspäivä oli taas edessä. Matka Plzeniin sujui ongelmitta, ja Plzenissä oli kahden tunnin vaihtoaika edessä. Tuona aikana huomasimme, että olisi ehkä kannattanut ostaa myös paluumatkan Bayern-Bohmen Ticket etukäteen, sillä lipun hommaamisesta meinasi tulla ongelma. Normaalistihan sen saa ostettua Plzenin jälkeen junasta, mutta koska Plzenin ja junan välillä oli vielä se bussiyhteys niin mistäs sitä sitten hankkii... No netistä onneksi. Plzenin aseman ilmainen viidentoista minuutin wifi käyttöön ja tehokasta lippushoppailua. Saatiin lippu ja päästiin sitten loppumatka ongelmitta Müncehniin asti.

Sen pituinen reissu se. Prahaa suosittelen hyvän oluen, halvan matkailun ja museoiden ystäville. Museoitakin oli siellä täällä ja teemoja laidasta laitaan, niissä vain emme käyneet koska matkatoverit halusivat säästää rahaa. Noh, seuraavalla kerralla sitten.

-Sini

Viikonlopun verran juhlia

Taas on viikko vierähtänyt, ja huhhuh! Tämä viikko on ollut yhtä pitkää viikonloppua, koska helatorstai oli vapaapäivä ja hostit lähtivät jo keskiviikkoiltana Düsseldorfiin tuttavia tapaamaan.

Maanantaista keskiviikkoiltaan päivät kuluivat tuttuun tapaan töiden parissa. Siivousta, lapsenvahtihommia, futistreeneihin viemistä ja ruoanlaittoa. Ihan perushommaa siis. Onneksi muksu leikkii näin keväällä paljon ulkona, jolloin iltapäivät saa itse ottaa vähän rennommin, kunhan tietää missä muksu milloinkin menee.

Tiistaina tosin au pair pistettiin taas testiin, kun naapurin lapset hyppivät takapihan trampoliinilla. Havahduin jossain kohtaa pihalta kuuluvaan itkuun ja menin katsomaan mikä on tilanne. Naapuruston lapsista pieninhän se oli ottanut osumaa toisesta lapsesta trampoliinilla ja huuleen sattui. Ensiaputaitoisena tietysti katsastan tilanteen: huulessa lähinnä pieni naarmu, hampaat tallella, mutta kipeää näyttää itkusta päätellen tekevän. Piti taas palautella pitkän tauon jälkeen niitä ensiapuohjeita mieleen, mutta aika nopeasti hain pakastimesta sopivan kokoisen kylmän rasian, käärin sen paperiin ja painoin hetkeksi tämän naapurin muksun huuleen lievittämään kipua. Yritin siihen päälle vielä söpertää saksaksi joitain lohduttavia sanoja, ja pikkuhiljaa tilanne rauhoittui. Sitten kyseltiin hyppijöiltä että kuka oli tähän pieneen nappulaan osunut, mutta ihan en saanut tilanteeseen selvyyttä. Kävin sitten vielä tämän tapaturma-alttiin naperon kanssa selittämässä hänen äidilleen, mitä oli tapahtunut ja miksi naperolla on paha mieli, ja kovasti tuli pojan äidiltä kiitosta selvityksestä. Jessss, näin toimii hyvä au pair!

Keskiviikkona ei ollutkaan Suomi-koulupäivä, koska hostit olivat tosiaan lähdössä Düsseldorfiin. Hain siis muksun normaalisti tarhasta ja toin kotiin, vahdin taas pihaleikkejä pari tuntia ja talon tyhjentyessä olin vapaalla! Alkuperäinen suunnitelma oli mennä tuttuun tapaan muiden au pairien kanssa Kennedy'sin keskiviikkokaraokeen, ja tällä kertaa olisikin ollut taas vähän isompi porukka kokoontumassa, mutta Champions Leaguen ottelu pisti suunnitelmat uusiksi vetämällä Kennedy'sin niin täyteen ettei kahdeksan jälkeen otettu enempää väkeä sisään. Noh. Ei sitten. Keskiviikkohan on myös International Friends Munichin Stammtisch-päivä (Stammtisch = kokoontumistapahtuma pöydän äärellä) Keg-baarissa ja koska viime viikolta tuttu kisakatsomojäbä oli siellä taas kavereineen niin päätin sitten liittyä heidän seuraansa. Tämän jäbän yhden brasilialaisen kaverin kanssa väänsin kovasti aiheesta Kumpi on turhempaa, jalkapallo vai tumma olut (ihan järkevä aihe eikös?) ja molemmat puolustivat hanakasti omaa intohimon kohdettaan. Keg-baari on myös siitä hauska paikka että joka ilta puolen tunnin ajan tiskiltä saa hakea ilmaista olutta. Juju vain on siinä että edes työntekijät eivät tiedä milloin kyseinen puolituntinen alkaa, välillä vain kannattaa käydä tiskillä kokeilemassa onneaan ja kysymässä olutta. Onnekkaita olimme, ja saimme yhdet ilmaiset tuopit! Vaikka tarjolla ei ollutkaan tummaa olutta, kelpuutin juoman silti. Ilmainen juoma paras juoma! Eikä tällainen ikinä toimisi Suomessa, joku varmasti kieltäisi pelkän ideankin.

Pelin pätyttyä lukemiin ihansamaenvälitä lähdimme jatkamaan matkaa. Porukkaan liittyi vielä venäläinen tyttö jolle muistutin Suomen voittaneen edellisiltaisen lätkäpelin, ja myöhemmin vielä saksalainen tyttö ja japanilainen tyttö. Pyörimme vähän aikaa ympyrää kaupungilla miettien seuraavaa baaria ja päädyimme Karlsplatzin lähelle Das Laboriin, joka on "mystinen kemistibaari". Juomat tarjoillaan koeputkista tai keittolaseista ja henkilökunnalla on valkoiset labratakit päällä. Olin halunnutkin käydä katsastamassa kyseisen paikan, mutta lopulta kokemus baarista oli vähän kehno. Lattia oli tahmea, palvelu kesti pienen ikuisuuden ja vieruspöytien asiakkaat olivat aika tukevassa tuiterissa ja kaatoivat lisää juomia lattialle tahmaamaan sitä entisestään. No, ainakin Tequila oli halpaa...

Das Laborin litkuja

Laborin jälkeen osa porukasta halusi vielä jatkaa lähelle Jack Rabbitiin Münchenin yliopistojen opiskelijabileisiin paremman tanssilattian toivossa, mutta itseä ei jotenkin inspannut maksaa kahdeksaa euroa sisään, ja porukka hajaantui siinä kohtaa. Minä ja tämä saksalainen kisakatsomojäbä jatkoimme Euro Youth Hostelille muiden suunnatessa tanssimaan. Höhhöhhöö, EYH:lla odottikin varsin erikoinen ilmestys. Tiskille istuuduttuamme minulle tuli juttelemaan randomi israelilaisnainen, jonka suusta kuulin muun muassa "Girl, just look at yourself, you're pure class!", "Girl power"  ja vaikka mitä muuta. Tarjosipa tämä nainen vielä parit Jägeritkin. Samaan paikkaan sattui myös saapumaan yksi suomiaupairkavereista, ja mukavaahan oli tämän sattuman johdosta taas vaihtaa kuulumisia ja puhua suomea.

Ilta venyi ja kello kulki ja sitä myötä myös viimeinen juna ilman minua, mutta eipä hätää kun oli kaupunkihosti. Majailin yön kisakatsomojäbän sohvalla, niin ei tarvinnut junista edes huolehtia. Aamulla väsymyskoomassa kuitenkin ylös ja kaupungille kiertelemään. Jäbän kämppä on muuten hyvällä sijainnilla, kävelymatkan päässä kuuluistasta olutfestivaalialueesta Theresienwiesestä. Täytyypä pysyä väleissä siltä varalta että päätyisi Oktareilla vierailemaan, hotellissa kun ei hullullakaan ole siihen aikaan varaa majoittua... No mutta juu, käytiin katsastamassa Bavaria-patsas Theresienwiesen laidalla - ihan hieno - ja sen jälkeen jatkoimme jäätelölle. Universitätin alueella on hulluista jäätelömauistaan tunnettu Verrückte Eismacher, joka sekin oli ollut pitkään kohdelistallani. Valikoimasta valitsin sen kaikista baijerilaisimman vaihtoehdon - Augustiner-olutjäätelön. Makeaan jäätelöön tottuneelle makuelämys oli jokseenkin hämmentävä, mutta elämys tottavie, jota ei varmasti saa muualta kuin Saksasta.

Tällainen sieltä Theresiwnwiesen laidalta tosiaan löytyi ja sen huomasi tosiaan helpommin kun alue ei ollut täytetty olutteltoilla ja muilla festivaalihärpäkkeillä 

Olutjätskiä #vainsaksajutut

Jätskin jälkeen väsymys painoi edelleen ja oli hyvä hetki lähteä omille teille. Iltapäivällä tuli otettua parin tunnin nokoset ja valmistauduttua iltaan, sillä yhdellä brittikaverilla oli jo läksiäiset edessä Kennedy'sissä. Baarissa näytettiin muuten samaan aikaan myös Suomi-Tsekki-lätkää, tai oikeastaan vain pelin kolmas erä, jonka ajaksi irroittauduin läksärijuhlinnasta. Kovin moni ei näyttänyt kyseisestä matsista olevan kiinnostunut, mutta telkkariruutua tapittavien ihmisten joukosta löytyi tietysti myös asiakaskunnan muut suomalaiset, joten lopulta ei tarvinnut yksin itkeä Suomen tappiota. No mutta tosiaan, pelin päätyttyä sitten takaisin läksäreihin. Hurjaa, ensimmäiset jo lähtee ja minä kohta seuraavana! Hirveän ikävää joutua oikeasti sanomaan ihmisille heippaa, ja lähdön tunnelma alkaa jo hiljaa hiipiä omaan pieneen mieleenkin.

Läksärimeininki jatkui vielä lauantainakin, kun pienellä porukala kokoonnuimme piknikille Englischer Garteniin viettämään etukäteen minun ja yhden espanjalaisen kaverini läksiäisiä. Piknik piti järjestää sopivasti etukäteen, sillä yksi brittikaverimme vierailee kotonaan juuri niihin aikoihin kun minä ja tämä espanjalainen olemme lähdössä kotiin, joten sopivaa kokoontumishetkeä tuskin tulee enää tulevaisuudessa. Kaikilla oli eväitä ja aurinko paistoi lämpimästi pitkästä aikaa. Ihanana yllätyksenä tämä espanjalainen kaverini oli teettänyt eräältä päiväreissultamme minulle ja brittikaverilleni ihan oikeat paperiset valokuvat, joiden taakse sitten kirjoittelimme toisillemme terveisiä. Uuuh, ihanat kaverit, tulee ihan hirveä ikävä!

Piknikin jälkeen jatkoimme Odeonsplatzille, josta pitkää pitkää katua (jonka nimeä en muista) pitkin levittäytyi Streetlife Festival. Festivaaliin kuului kaikenlaisia esityksiä ja työpajoja, ja erinäiset yhdistykset ja järjestöt tietysti esittelivät toimintaansa. Jonkun kupongin täyttämällä sai myös ilmaista pehmistä (ja arvatkaahan haettiinko sitä). Festivaalin jälkeen lähdimme valumaan kohti Hauptbahnhofia ja kyllä, taas kerran päädyimme Euro Youth Hostelin baariin. Tällä kertaa ei kuitenkaan koko illaksi, vaan vain aloittelemaan. Tarkoituksemme oli kasailla porukkaa ja osallistua järjestetylle Pub Crawl-kierrokselle, mutta kasailussa myöhäsityimme aloituksesta ja päädyimme pitämään oman Pub Crawlimme. Eurosta Kennedy'siin, Kennedy'sistä Beverly Killsiin, Beverlystä sitten melkein lähdimme Kultfabrikiin mutta kaikkia ei innostanut klubimeininki, joten päädyimme lopulta viinipullon kera yhden ex-au pairin ylihienolle kämpälle lähelle Marienplatzia. Ui jummi, haaveilkoot muut omakotitalosta, minä ottaisin mielummin samanlaisen hienon kaupunkikämpän! Loppuillan pelailimmekin sitten porukalla lautapelejä ja ilta venyi taas sen verran että minä ja yksi kaveri jäimme yökyläilemään tähän viimeiseen kohteeseen. Aamulla kaveri raahautui tanssitunnille ja minä takaisin kämpille. Onneksi hostit päättivät nukkua sunnuntaina pitkään, niin sain ryömiä rauhassa omaan huoneeseeni jatkamaan unia. Sunnuntaina heräilin vielä sen verran että kävin yhden kaverin kanssa Hard Rock Cafessa syömässä, mutta kyllä uni taas maistui illalla.

Tässä vaiheessa jäljellä olevista päivistä ilmoittava laskuri näyttää yhtätoista, ja tosiaan, lennän kotiin jo ensi viikolla. Edelleen kotiinpaluupäivä tuntuu jokseenkin kaukaiselta, sillä töitä riittää ihan viimeisiin päiviin asti, mutta kyllähän se ajatuksissa vaanii. Hirveän haikea olo on jo nyt, sillä tiedän että kaikkia kavereita en enää näe ennen kotiinpaluuta, ja ihan kaikkea en ehdi tehdä. Pankkitilikin pitäisi varmaan tyhjentää ja sulkea, ja tosiaan ostaa loput tuliaiset kavereille ja perheenjäsenille. Loput rahatkin varman pitäisi osata budjetoida jotenkin järkevästi riittämään näille viimeisille päiville sekä edes osaan viime hetken tax free-ostoksista. Niin ja matkalaukun lisäkilojen maksamiseen. Yhhhhhhhh hirveästi mietittävää!

No mutta viimeisen viikonlopun suunnitelmat näyttäisivät sentään olevan selvillä: ensi viikon maanantai on täällä pyhäpäivä, ja pitkä viikonloppu tarkoittaa matkailumahdollisuuksia. Kovasti näyttäisi siltä että pääsen vihdoin käymään Prahassa! Reissuun vaikuttaisi olevan lähdössä ihan kohtuullisen iso porukka, mutta tarkempaa tietoa täällä blogissa sitten kun sitä tietoa itsekin saan. Niin että jääköhän sitä rahaa ollenkaan viikonlopun jäljiltä.... Sen näkee sitten!

Lopun aikoja!

-Sini

Toukokuu, turisteilua ja tuttavuuksia

Viimeinen kuukausi on lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Vappua en tosin päässyt juhlimaan valkolakki päässä, yhyy, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Toukokuu alkoi kuitenkin viiden päivän lomalla, kun hostäiti ja muksu lähtivät käymään Suomessa. Oi, kohta sinne lennän minäkin, mutta en ihan vielä! Suomituomisina pyysin pari levyä Fazerin sinistä, sillä olen kertonut kaikille kavereille kuinka suomalainen suklaa on todella hyvää, niin pitäähän sitä tietysti päästä tarjoamaankin. Ja kieltämättä myös melkein puolikas toisesta levystä on jo kadonnut au pairin omaan kitaan.

Olin alunperin suunnitellut lähteväni käymään vappuviikonloppuna Prahassa kaverin kanssa, mutta homma osoittautui astetta hankalammaksi järjestää samaisena viikonloppuna alkavien lätkäkisojen takia. Hostellit ja hotellit olivat tietysti täynnä ja kalliita, ja parhaat bussiyhteydetkin olivat normaalia hinnakkaampia. Ajattelimme kaverin kanssa jo etsivämme couchsurfing-hostin ja bookaavamme kimppakyydin BlaBlaCarin kautta, mutta jotenkin molemmat vain päätyivät laiskottelemaan suunnittelun suhteen ja reissu jäi tekemättä. Hirveää säätöä!

Viiden päivän lomailu alkoikin sitten päiväretkellä Wasserburgiin, missä yksi kaveri on au pairina. Münchenistä meitä lähti neljä au pairia yhdellä Bayern Ticketillä, junan vaihto oli Grafingissa ja kokonaisuudessaan matka Wasserburgiin kesti noin tunnin. Asemalla tämä "paikallinen" au pair-kaveri tuli meitä vastaan ja jatkoimme bussilla kaupungin keskustaan. Kävelimme ympäri keskustaa - Wasserburg ei ole turhan suuri kaupunki - ja etsimme samalla sopivaa lounaspaikkaa. Vappupäivä on Saksassakin yleinen vapaapäivä, joten valikoimaa ei ollut loputtomiin, mutta yhden hyvän italialaisravintolan löysimme. Muut ottivat pizzaa, itse päädyin einehtimään hervottoman suuren lasagneannoksen. Ai herranen aika miten täysi olinkaan annoksen jälkeen, sitä piti hetken aikaa sulatella.

Kevyt liikuntahan on sopivaa apua äärimmäiseen ähkytilaan, ja se toteutui ylämäkikävelyn muodossa. Vähän matkan päässä mäen päällä oli näköalakukkula, josta näki koko kaupungin keskustan. Olihan siinä kiipeämisessä oma vaivansa, mutta kyllä näkymä oli ihan vaivan arvoinen. Ihan nätti se Wasserburg on myös yläviistosta katsottuna.

Ai niin! Ennen näköalakukkulaa kävimme myös Wasserburgin museossa. Museo esitteli osittain Wasserburgin historiaa, osittain Saksan vanhempaa historiaa. Samaisessa paikassa keksin itselleni myös uuden museoaktiviteetin - otin selfieitä joissa matkin erinäisten esineiden ja maalausten ilmeitä. Kaikki sai alkunsa eräästä veikeästä koirapenkistä...

Juu että niin, museon jälkeen vasta sinne kukkulalle, ja kukkulan jälkeen vielä kakuttelemaan lähikahvilaan, ja kaupungin kiertävän patsaspolun kautta bussille ja junaan ja takaisin Müncheniin. Loppuilta kuluikin kämpillä chillaten.

Lauantaina yritin saada kavereista hengailuseuraa, mutta kaikilla tuntui olevan töitä tai jotain suunnitelmia. Harmi! En kuitenkaan halunnut hengata koko päivää kämpillä, joten lähdin hengailemaan kaupungille, ja päädyin taas kerran elokuviin. Tällä kertaa vuorossa oli Tim Burtonin ohjaama elokuva Big Eyes, ja elokuvateatterina Museum Lichtspiele. Kyseinen teatteri on esittänyt elokuvia jo vuodesta 1910 alkaen, ja siellä esitetään joka viikonloppu Rocky Horror Picture Show. Teatterisalinkin sisustus oli jokseenkin erikoinen, se oli itsessään jo melkeinpä nähtävyys!

Sunnuntaina chillailin taas kämpillä melko pitkään, kunnes illalla lähdin kaverin kanssa letuille. Olin aiemmin bongannut erään ratikkalinjan varrelta mukavan näköisen Crêperien, ja sinnehän piti sitten päästä. Paikka oli aikas pieni, tarjoilija ihan hauska tyyppi, mutta lettujen saaminen kesti vähän turhan kauan. Höh. Nälkäkin jäi vielä vierailun jälkeen, ja matkamme jatkuikin lopulta vielä Pizza Hutiin. Kana-Cheddar-pizza vei sitten lopulta nälän kokonaan pois, omnomnomnom.

Maanantaina kävin tuliaisostoksilla, sillä muutakaan tekemistä ei ollut, ja ostokset on parempi hoitaa päivänä jolloin matka ei jatku baariin. Olen myös ehkä maailman huonoin tuliaisshoppaaja, joten ajattelin aloittaa ajoissa. Muutama tuliainen tarttui matkaan, mutta toisen ja ehkä kolmannenkin reissun joutuu kaupoille vielä tekemään. Shoppailun jälkeinen ilta jatkui sitten kröhöm melkein laillisen lätkästreamin kanssa, voitto Norjasta, jihuu!

BTW bongasin zeppeliinin taivaalta. Ps. kuvien rajaaminen on nössöille.

Tiistai kuluikin aika rauhallisesti, sillä en viitsinyt lähteä keskustaankaan samana päivänä alkaneen kuuden päivän S-bahnlakon takia. Imuroin, luin pääsykokeisiin ja sellaista. Normipäivä. Keskiviikkona hiustenleikkuu, nyt on kesätukka, ja iltapäivällä muksu tuttuun tapaan Suomi-kouluun ja au pair loppupäiväksi vapaille. Uusia tuttavuuksia oli tiedossa, ja vaihteeksi muitakin kuin au paireja. Kuulun Facebookissa myös International Friends Munich-ryhmään ja ryhmän jäsenillä oli FC Barcelona - FC Bayern -kisakatsomotapaaminen järjestettynä keskiviikkoillalle. Muutaman au pair-kaverin kanssa liityimme myös kisakatsomoon. Nämä kaverit halusivat nimenomaan nähdä kyseisen pelin, kun taas itse halusin vain jotain tekemistä illaksi, sillä urheilu ei innosta minua turhan paljon ellei nyt Suomi satu olemaan pelaamassa. Kisakatsomosta löysin kuitenkin itselleni kohtalotoverin, paikallisen saksalaisjäbän jonka kanssa jutustelinkin sillä aikaa kun muut tapittivat keskittyneinä televisiota. Molemmat olivat kisakatsomossa vähän samalla meiningillä, "eipä minun elämääni hetkauta vaikka matsissa kävisi miten", sillä aikaa kun muut huusivat tuskasta Barcelonan tehdessä maaleja. Fiiliksen vuoksi niissä kisakatsomoissa lähinnä käydään.

Kesätukkaaaaaa

Torstai kului töiden parissa, perjantai myös, kunnes illalla lähdin tapaamaan meksikolais-jenkkikaveria keskustaan. Halpojen drinkkien perässä päädyimme tietysti (taas...) Euro Youth Hostelille jossa halvan oluen lisäksi löysimme itsellemme vapaan pöydän korttipelejä varten. Kaveri opetti minulle uuden nopeutta vaativan korttipelin, jossa olinkin alkukankeuden jälkeen lähes voittamaton. Sattumalta EYH:lle oli eksynyt myös keskiviikkoillan kisakatsomojäbä kavereineen, ja he liittyivät sitten loppuillaksi pelipöytäämme. Yritin siinä korttipelien lomassa opettaa porukalle suomen kielen perusfraaseja, kuten torilla tavataan, Pohjanmaan kautta ja hölkynkölkyn, mutta luulenpa että he tarvitsevat vielä pari kertaustuntia aiheesta. Tämä au pair kaverini oli myös tavannut kisakatsomojäbän aiemmin, pieni on maailma (tai ainakin Münchenin kansainväliset piirit)!

Ja sitten vielä lauantai saapui ja sehän kului myös miesseurassa (ja tässä kohtaa viimeistäään voin kuulla korvissani kuinka sukulaiset ja kaverit kiekuvat UUUUUUUUUUUU mutta elkäähän vielä innostuko, en ole peruuttamassa paluulippua enkä tuomassa matkamuistomiestä Suomeen) kun kisakatsomojäbä tarjoutui esittelemään Münchenin erikoisuuksia. Englischer Gartenin surffaajat olin jo nähnyt, joten päädyimme vierailulle Nymphenburgin linnaan ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Jutustelimme niitä näitä, yritin selvittää saksalaisuuden syvintä olemusta ja kerroin tietysti paljon Suomesta, ja kävipä myös ilmi että hänkin oli suorittanut lukiossa kansainvälisen IB-ylioppilastutkinnon asuessaan Roomassa. Sittenhän sitä juttua varsin riittikin kun käytiin läpi kaikki TOK:n, EE:n, CAS:in ja erinäisten High Level ja Standard Level-ainevalintojen välillä. Ihan ei samoista koekysymyksistä sentään päästy puhumaan sillä hän oli valmistunut pari vuotta minua aiemmin. Illaksi päätimme vielä liittyä Münchenin kansainvälisten kaverien seuraan parille drinkille, ja sitten olikin jo sen verran myöhä että yön viimeinen U-bahn ja bussi kutsuivat. Tänään nukuttikin sitten kunnolla kahden pitkän illan jäljiltä ja herätessäni kello näytti jo lähes kahta. Kohta rupean taas valmistautumaan ja näen vielä paria kaveria kaupungilla. S-bahnlakkokin päättyy vihdoin, jeah!

Kasvitieteellistä puutarhaa 

Linnan puisto 

Ja linna vielä edestä

Kolmen viikon päästä jo kotona. Hui kauhea, sehän on oikeasti ihan tolkuttoman lyhyt aika, hassua ajatella että kohta olen ihan oikeasti kotona! Mahtavaahan on tietysti palata kotiin, mutta ajan kuluessa on myös entistä vahvempi tunne tullut siitä että Müncheniä tulee ihan oikeasti kova ikävä. Ja yllättävän pian olen aivan toisissa maisemissa. Huiiiiiiiiiii....

-Sini