Mistä on au pairin työpäivät tehty?

Tähän mennessä olenkin pääasiassa kirjoitellut vapaa-ajan riennoistani, mutta ennen kuin joku närkästynyt kukkahattutäti ehtii sanoa että "siellä se vaan rellestää eikä tee ollenkaan töitä", niin ajattelin näin flunssapäivän ratoksi avata vähän tämän työn syvintä olemusta.

Tarkkaavaisimmat lukijathan huomaavat nopeasti että vapaa-ajan tarinat sijoittuvat ehkä 2-3 päivälle viikossa, ja loput viikon seitsemästä päivästä kuluvatkin helposti kämpillä. Syy miksi en kovin usein kirjoittele näistä arkipäivistä on yksinkertaisesti se, ettei niistä riitä kiinnostava juttua kovin pitkäksi aikaa. Kaikki päivät eivät nyt sentään ole aivan samanlaisia, mutta viikko-ohjelma on jotakinkin kiinteä. Uusia leikkejäkään ei tule leikittyä joka päivä, vaan tietyt suositut leikit pysyvät pitkään kierrossa. Samat jututko pitäisi sitten viikosta toiseen kirjoittaa?

Au pairin töiden luonteesenhan vaikuttaa ensisijaisesti lasten ikä ja määrä. Edellisessä perheessäni kolmen teinin kanssa tehtävät koostuivat lähinnä ruoanlaitosta, pyykinpesusta ja pienistä siivoustöistä - autollakin olisi pitänyt ajaa jos se olisi sujunut - kun taas tämän yhden viisivuotiaan kanssa lähes jokaiseen työpäivään kuuluu tarhasta hakeminen ja loppuilta leikkimistä. Perheen ainoalle lapselle au pair on lapsenvahdin lisäksi tärkeä leikkikaveri, sillä eihän kukaan nyt määräänsä enempää jaksa yksin leikkiä. Toki naapurista löytyy leikkikavereita joiden luokse voi välillä mennä, mutta silloinkin au pairin täytyy tietää tarkalleen missä lapsi menee.

Edellisessä mestassa töiden ydin oli ruoanlaitossa

Sitten on paljon niitäkin au paireja joilla on suunnilleen niitä ala-asteikäisiä lapsia perheessä, jolloin au pair mahdollisesti hakee koulusta tai bussilta tai jostain, auttaa lapsia läksyissä ja yleisesti pitää seuraa. Useamman lapsen perheissä on myös se etu au pairille että lapset leikkivät välillä myös keskenään. Vielä yhden katergorian loisin ehkä näille au paireille, joiden perheissä on taaperoita ja/tai vauvoja, jolloin au pair ei yleensä ole yksin lasten kanssa kotona, vaan toimii lähinnä toisen vanhemman "auttavana kätenä". Tällaisen auttavan käden pestin minäkin melkein sain Shanghaista, kun viime kesänä hain paikkaa syksyksi. Siitä ensimmäisestä hakuprosessista onkin oma oma postauksensa viime syyskuun puolelta.

Mutta eivät ne työt pelkkää lapsenvahtimista ole minullakaan. Olen siitä onnekas, että minun ei periaatteessa koskaan tarvitse herätä aamulla ajoissa, sillä perheen vanhemmat vievät lapsen tarhaan töihin lähtiessä. Poikkeuksen muodostavat ne päivät, jolloin lapsi on kipeänä ja työpäivästä tuleekin normaalia pidempi. Näitäkin päiviä on ollut muutamia, viimeksi yksi tällä viikolla ja arvatkaas ovatko ne hauskoja kun itsekin on kipeä ja kaipaisi paljon lepoa? Juu ei. Tavallisina päivinä lapsen ollessa tarhassa minä sitten teen joitain pieniä kotitöitä, kuten laitan pyykkejä kuivumaan, pyyhin pölyjä, tiskaan käsin tiskattavat astiat ja niin edelleen. Täällä käy myös siivooja joka toinen viikko, mutta niinä viikkoina kun hän ei käy, minä imuroin jonkun verran. Jos päiväsaikaan ei satu olemaan erityisesti hommia, olen periaatteessa vapaalla tarhasta hakuun asti, ja illalla voin yleensä lähteä omille teille kun kotiväki saapuu.

Legot ovat aina suosittuja. Välillä tulee muksulta myös ohje "minä leikin nyt yksin ja sinä voit vaikka leikkiä puhelimella sillä aikaa". Vieressä pitää kuitenkin olla siltä varalta että muksu haluaa näyttää jotain tai kun leikkiseura taas kelpaa, hih hih. 

Miksi sitten palkataan au pair, jos perheessä on vain yksi lapsi joka käy tarhassa? Koska vanhempien työpäivät ovat pitkiä, ja välillä lapsi pitää viedä harrastuksiin ja muualle melkeinpä kesken päivän. Esimerkiksi tiistaisin poika viedään läheiselle ala-asteelle, jossa järjestetään eskari-ikäisille Deutsche vorkurs eli jonkinnäköinen saksan lisäkurssi ennen ensi syksynä alkavaa koulua. Deutsche vorkurs alkaa vähän ennen kymmentä aamulla - jolloin molempien vanhempien pitää olla jo töissä - ja päättyy vartin yli kaksitoista. Au pair on siis korvaamaton apu, kun lapsi pitää viedä koululle, hakea sieltä ja sen jälkeen viedä tarhaan, tänne kaupungin laidoille kun ajaa keskustasta suunnilleen puoli tuntia suuntaansa. Moniko pystyy noin vain poikkeamaan tunniksi pois työpaikalta? Keskiviikkoisin muksu viedään alkuillasta Suomi-kouluun keskustaan, josta vanhemmat sitten hakevat ja au pair on vapaa. Maanantaisin ja perjantaisin on myös jalkapalloa, joka alkaa kolmen-neljän aikaan, ja ilman au pairia pitäisi taas jomman kumman vanhemman lähteä taas ajoissa töistä, ellei saa muksua jonkun kaverin kyydillä kentälle. Mutta eihän kavereiden apua joka viikko ja vieläpä kahdesti voi hyödyntää. No entä miksei lapsi sitten ole kotona au pairin kanssa vaan käy tarhassa? Koska au pairin viikottainen maksimityöaika on 30 tuntia eli ei toimi jos vanhemmat ovat poissa enemmän kuin kuusi tuntia päivässä.

Lapsenvahdin hommien osaltakaan tämä homma ei aina ole yhtä auringonpaistetta ja hattaraa. Pääasiassa leikkiminen on ihan mukavaa hommaa, mitä nyt legot ja dinosaurukset eivät ole ihan oman kiinnostuslistan kärjessä ainakaan päivittäisellä tasolla. Jos rupeaa itseä kyllästyttämään lasten leikit niin homma tuntuu heti paljon mielekkäämmältä, kun muistuttaa sen olevan vain työtä josta maksetaan palkkaa. Ja työthän kuuluu hoitaa hyvin. Välillä ajanvietosta - tai pikkulasten kohdalla vaikuttaisi että koko elämästä - katoaa ilo kun au pairin pitää komentaa. "Leiki nätisti. Häviöstä ei pidä suuttua. Syö myös ne perunat. Nyt on katsottu tarpeeksi iPadia." Voi ikävyys kun aina ei saa tahtoaan läpi, tyhmä au pair, miksei aina voisi vain tehdä hauskoja asioita! Tällaista vääntöä kun pitää käydä pienen ihmisen kanssa jolle ei mene järkipuhe perille niin työstä tämä tosiaan käy. En kyllä ole helposti periksi antavaa tyyppiä, jos kiukuttaa niin kuikutelkoon rauhassa, ei se muksu sitä kauan jaksa kuitenkaan. Rajat on rakkautta.

Eli tällaista tämä suurimmalta osalta on ja se vapaa-aika on siellä työtehtävien lomassa, eikä toisin päin. Lisää vapaa-ajan ja arjen tarinoita luvassa taas myöhemmin!

-Sini

Sairasta meininkiä!

Täällä sitä yks au pair vaan kärsii flunssasta. Lieviä oireita oli pitkin viime viikkoa, melkein se menikin jo kokonaan pois mutta nyt se sitten iski kunnolla. Kuumetta ei ole, mutta ärsyttävää yskää, käheää ääntä ja yleistä tukkoisuutta. Lievästi lamauttava olotila, mutta lääkkeet ja pitkät päiväunet ovat saaneet fiiliksen ihan kohtuulliseksi. Tämän siitä kai saa kun käyttää lähes pävittäin julkista liikennettä ja hilluu viikonloppuisin yöt läpeensä kaupungilla.

Niin että miten se viikonloppu meni? Ihan hyvin. Perjantaina tapasimme muutaman au pairin kanssa vanhalla tutulla Euro Youth Hostelilla, josta siirryimme Odeonsplatzille. Oli nimittäin die lange Nact der Architektur eli näin kotimaiselle kielelle käännettynä Arkkitehtuurin pitkä yö. Tapahtuma kesti iltaseitsemästä keskiyöhön, mutta itse aloittelimme kiertelyä vasta noin yhdeksän aikaan. Tapahtuman aikana osallistujilla oli mahdollisuus kiertää busseilla eri reittejä ja vierailla useissa eri arkkitehtuurikohteissa. Kiertoajelubussit ja suurin osa vierailukohteista olivat ilmaisia, ja eri reittivaihtoehtoja oli huimat yksitoista.

Ensimmäiseksi lähdimme turkoosille reitille ja päädyimme Werk 3 im Werksvierteliin. Kyseinen kohde oli vielä rakenteilla, ja kohteen ideana olikin esitellä, minkälaiseksi alue tulee kehittymään ja mitä siellä tulee olemaan. Ihan mielenkiintoinen kohde sinänsä, paikalla soi hämyinen lounge-musiikki ja ihmiset siemailivat hienostuneesti viiniä.

Hyppäsimme sitten seuraavaan paikalle saapuvaan bussiin ja päädyimme Bayerische Landtagille, eli ööööö... miten sen nyt kääntäisi, ehkäpä Baijerin valtiopäivätalo. Oikein mahtava ja upea rakennus, näitä isoja ja koristeellisia kohteita on aina mukava käydä katselemassa. Aina ne vain jaksavat säväyttää mahtipontisuudellaan. Infopisteeltä nappasimme vielä mukaan hienot pinssit, joissa komeilee Baijerin vaakuna. Tämän kotiosavaltiomme vaakuna siis.

Landtagin jälkeen tarkoituksemme oli vielä kiertää oranssia linjaa kulkevalla bussilla katsomaan HighLight Towerseja, mutta tässä vaiheessa kello oli jo melkein kaksitoista ja tapahtuma oli loppumaisillaan, Ehdimme oranssin linjan viimeiselle kierrokselle, mutta tornit olivat jo suljettu. Viimeinen bussiajelu olikin sitten osaltamme lähinnä sightseeing-kierros ja tornit näimme vain ulkopuolelta, mutta eipä se mitään, ihan hauskaa sekin. Arkkitehtuurin jälkeen sitten kotiin ja nukkumaan, uusi päivä oli edessä.

Lauantaina pitkän yön jälkeen iloinen herätys yhdeksältä, kun muksu tuli kertomaan että on aamu ja hän haluaa leikkiä kanssani. Taisi perheen äiti vähän suutahtaa muksulle, eihän au pairia saa vapaapäivänä käydä herättämässä. Jatkoin unia mutta sama toistui vielä kymmeneltä, ja taas piti kertoa että au pairilla on vapaapäivä.

Heräsin kyllä lopulta ja pelasin aamupalan jälkeen vähän Monopolya, mutta iltapäivällä lähdin sitten shoppailemaan kahden kaverin kanssa. Launatain ostossaalis jäi hieman laihaksi, mutta toisaalta olen kyllä ehtinyt kuluttaa tähän mennessä jo ihan sievoisen summan rahaa. Ostin H&M:stä huivin, sekä Deichmannilta korolliset nilkkurit, joita olin jo keskiviikkona katsellut, mutta jotka vielä silloin jätin ostamatta. Deichmannilla on muuten oikein laaja valikoima erilaisia kenkiä, joita ei ole hinnalla pilattu. Siinä taas matkailijoille vinkkiä!

Shoppailun jälkeen minä ja toinen kavereista siirryimme taas kerran Euro Youth Hosteliin, jossa tapasimme viime viikolta tutut jenkkiarmeijapojat. Olen myös saanut selvyyden heidän oleskeluunsa Saksassa: Eivät he lomamatkalla olekaan, vaan täällä Baijerissa, jonkin matkaa Nürnbergistä pohjoiseen on Yhdysvaltojen armeijan tukikohta. Erikoista, heti ensimmäiseksi ei tulisi mieleen että sellainen löytyisi Saksasta. Kaikkea sitä oppiikin kun maailmalla kiertää Täällä aremijan väki sitten harjoittelee, ja kaiketi jossain vaiheessa voi myös tulla kutsu kentälle. Nuoresta iästään huolimatta osa näistäkin tyypeistä on ollut esimerkiksi Afganistanissa.

Välillä kyllä ihmettelemme, miksi hengaamme näiden armeijapoikien kanssa, sillä jotenkin se niiden sellainen yleinen mölyäminen käy välillä hermoille. Au pairien kanssa kuvailemmekin tilannetta niin, että 60% ajasta he ovat ihan hauskaa seuraa, kun taas loput 40% ajasta tekee sitten mieli vain facepalmata heidän jutuilleen. Yhdellekin kovasti selvensin muutamaa sukupuolten välistä tasa-arvoasiaa, muun muassa sitä että naisia ei aina kiinnosta kokata eikä se ole missään määrin naisten velvollisuus. No joo, ehkä tässä on kyse lähinnä kärjistyneistä kulttuurieroista, jäbä ymmärsi pienen väännön jälkeen pointtini, ja minä taas yritin ymmärtää hänen taustojaan ja näkemystään. Kiinnostaviahan nämä tällaiset keskustelut oikeasti ovat kun keskustelijoilla on erilaisia mielipiteitä.

Ajoittaisesta itsepäisestä tasa-arvomölinästä huolimatta tulee vastaan myös niitä hetkiä kun sitten sorrun kaksinaismoralismin pimeään maailmaan. Yksi näistä hetkistä tuli vastaan kun siirryimme Kultfabrikin klubeille. Kultfabrik sijaitsee Münchenin itäisen rautatieaseman eli Ostbahnhofin lähellä, ja alueelta löytyy neljä eri yökerhoa joihin kaikkiin pääsee samalla rannekkeella. Jätkät maksoivat 6€ sisäänpääsystä, kun taas naiset pääsivät ilmaiseksi. Kieltämättä en viitsinyt valittaa sillä hetkellä miespuolisten bilettäjien kokemasta sorrosta joka perustui heidän sukupuoleensa (niin koska tasa-arvon pitäisi toimia kahteen suuntaan) vaan hiivin sisään tyytyväisenä säästetystä rahasummasta. Baaritiskilläkin se vahva ja itsenäinen nainen jolla on varaa kustantaa omat juomansa jää hyvin usein pimentoon ja otan tyytyväisenä vastaan tarjotut juomat. Yhyy, olen paha ihminen.

No siinä sitten biletettiin ja pakko sanoa että näillä jenkeillä oli kyllä moovit kohdallaan. Heihin verrattuna suomalaiset jätkät jammailevat tanssilattialla lähes paikallaan, tällaista meininkiä en ole aiemmin nähnyt! Kiva oli itsekin päästä vaihteeksi tanssimaan, aiemmin kun on tullut hengattua istuskelubaareissa. Ilta jatkui ja viimeinen juna meni ohi, joten kaiken päätteeksi piti vielä odotella aamun ensimmäistä S-bahnia pari tuntia. Pari tuntia unta kotosalla ja sunnuntaina vielä iltapäiväkahvit. Pikkuhiljaa alkaa jonkinlainen kaveriporukka vakiintumaan, tai jos ei ihan tietty porukka niin ainakin muutamat kaverit ovat lähes aina mukana. Hauskaa on edelleen, pakko sanoa.

Jos sitä nyt tämän viikon ottaisi rauhallisemmin ja parantelisi flunssaa. Viikonlopunkin voisi vaihteeksi kuluttaa muualla kuin baareissa, sillä vähän on sellainen fiilis että biletyskiintiö rupeaa olemaan hetkellisesti täynnä. Rajansa kaikella. Jos sitä saisi itseään paranneltua vaikka sen verran että lähtisi jollekin pienelle päiväretkelle? Suapi nähdä.

-Sini

Arkipäivien iloja

Kaksi viikkoa vasta takana, mutta tuntuu että olisin ollut täällä jo pidemmänkin aikaa. Arki rullaa mukavasti ja menoa riittää enemmän tai vähemmän jokaiselle päivälle. Muksu oli hieman sairastellut viikonloppuna, joten maanantaipäivä kului tarhan sijaan kotosalla ettei varmasti lähde mitään leviämään. Se olikin sitten vähän pidempi työpäivä au pairille. Taisi nappulalla olla kuitenkin ihan hauska leikkipäivä au pairin kanssa, sillä olisi vielä tiistainakin halunnut "jäädä kotiin leikkimään Sinin kanssa". Sanoi vielä maanantai-iltana että yskä vaivaa (vaikka aiemmin ei minkäänlaisia oireita) ja pari selkeästi tekaistua yskäisyä päälle. Voi kultapallero, niin kiva leikkikaveri kuin oletkin niin au pair ei jaksa joka päivä leikkiä aamusta iltaan.

Tiistai kului ihan tavallisten arkiaskareiden parissa, imurointia ja sellaista, ja ipanakin sai tarhasta vielä leikkikaverin illaksi. Keskiviikko taas oli vastapainoa pitkälle maanantaipäivälle, sillä pölyjen pyyhkimisen lisäksi päivän ainoa homma oli viedä lapsi Suomi-kouluun. Puoli viidestä alkaen olinkin jo vapaalla, au pairin kun ei tässä perheessä normaalisti tarvitse hakea Suomi-koulusta takaisin. Suuntasin kaupoille kuluttamaan aikaa ennen muiden au pairien tapaamista, ja muutamia pieniä ostoksia tarttuikin mukaan. Halpa kosmetiikka on paheeni, ja siihen kyllä uppoaa pienissä erissä ihan kohtuullisia summia. Sitä kun menee vain katselemaan, ajatuksena on ostaa ehkä yksi kynsilakka tai jotain, mutta hyllyjä tiiraillessa sitten tekeekin yhtäkkiä kasan heräteostoksia. Koska hei, kyllähän mä joskus mietinkin että värillinen rajauskynä olis aika hauska, niin ostanpa nyt halvalla. Uuuh, kivoja värejä, en osaa päättää, ostanpa kerralla kaksi.

Eilisen ostoksia

No okei, kaikki ei ole ihan turhaa. En esimerkiksi ottanut Suomesta mukaan shampoita, meikinpoistoaineita tai mitään muita litkuja, sillä ne olisvat ensinnäkin olleet vain turhia lisäkiloja, ja toisekseen ne kaikki ovat huomattavasti halvempia täällä. Hiusten- ja vartalonpesutuotteiden hinnat pyörivät siinä 1,50-2,00€ välillä, ja kynsilakanpoistoainetta saa alle eurolla per pullo. Kuvassakin oleva Essie-kynsilakka maksoi 7,99€, kun Suomessa täysin samasta tuotteesta pulittaa ainakin sen 15€. Joo joo, on niitä halvempiakin kynsilakkoja, mutta nämä Essie-lakat on oikeasti oman kokemuksen perusteella laadukkaampia. Niin ja hiusvärit, ne samat mitkä Suomessa maksavat noin kympin paketilta, niitä saa täällä alle kolmen euron. Kosmetiikkaa kannattaa siis hamstrata jos sattuu olemaan täällä päin ihan vaikka vain matkoilla.

Eilen illalla shoppailujen jälkeen tapasin vielä muutamia au paireja, ja menimme taas kerran tuttuun irkkubaariin Kennedy's:iin. Keskiviikko on kyseisessä baarissa karaokeilta, ja menimme paikalle jo ajoissa että löysimme vielä itsellemme pöydän. Karaoke alkoi vasta iltakymmeneltä, mutta olipahan muutama hyvä tunti aikaa syödä. Tilasin tomaattikeittoa, jossa oli seassa mozzarellaa, krutonkeja ja basilikapestoa. Herkkua, ja maksoi ehkä neljä euroa! (Ei taaskaan ruokakuvaa koska normaalit ihmiset syö ruokansa.)

Karaokessa menikin sitten puolilleöin ja vähän yli, mutta koska tänään ei ollut aikaista aamuherätystä tiedossa niin ajattelin että antaa mennä, ei tänne Saksaan olla tultu nukkumaan. Odoteltiin myös kovasti että oltaisiin päästy au pair-porukalla laulamaan vähän Spice Girlsiä, mutta jonoa oli sen verran että kotiinlähdön aika tuli ennen lauluvuoroa. Ehdin kuitenkin kuulla kun porukan italialainen tyttö lauloi uskomattoman upeasti 4 non blondesin biisin What's up?. Koko baari oli esityksestä aivan liekeissä!

Kotimatka sitten venähtikin hieman, kun missasin yhden S-bahnin ja seuraavan tuloon oli vähän pidempi väli. Normaalisti kyllä tarkistan aikataulut ajoissa, mutta eilen puhelimeni päätti huvikseen sammua kesken illan, enkä saanut sitä enään käyttöön kun en muistanut au pair-sim-kortin pin-koodia (oho mikä väliviivahirvitys). Ei siinä muu sitten auttanut kuin odotella, ja lopulta olin vasta kahden aikaan takaisin kämpillä. Vaikka turhan pitkäksi venynyt yö pistikin pännimään, niin olipahan silti vielä juna jolla kulkea, en onneksi myöhästynyt viimeisestä.

No, tänään ensimmäinen herätys oli kuitenkin noin 7.30, kun muksu tuli avaamaan oven ja kertomaan että hän menee tänään hiihtokouluun eikä tarhaan. Jepjep, näin olinkin kuullut, kivaa! Pyysikö äiti herättämään au pairin? Ai ei? No kiva että halusit kertoa hiihtokoulusta, mutta Sini jatkaisi nyt vielä vähän unia. On lapsoset vaan joskus ihan höpsöjä. Kohtapuoliin taas tuo eloisa napero kotiin, ja eiköhän se ilta kulu taas leikkien merkeissä.

-Sini

P.S. Ostoksista vielä sen verran että kunnollinen kamera olis kiva, sopivan edullisesti kun löytyisi niin voisi lähteä mukaan.

Kavereitaaaa

Alan ihan tosissaan tykkäämään tästä sijainnista. Tästä S-bahn-linjan varrelta on tosi helppo suunnata eri puolille Münchenin keskustaa, joten uusia kavereita on helppo tavata. Täällä Münchenin seudulla on tosi paljon au paireja jokaisesta maailman kolkasta ja englanti on käytännössä aina se helppo ja ihmisiä yhdistävä kommunikaatiokieli.

Täällä on myös jonkun verran muita suomalaisia au paireja, mutta heihin en ole vielä toistaiseksi törmännyt. Isäntäperheeni äiti sanoi, että jotkut heidän ja tuttavaperheiden suomalaiset au pairit ovat halunneet hengata vapaa-ajallaan vain ja ainoastaan muiden suomalaisten kanssa, mikä taas on minusta jokseenkin hassua. Minulle on alusta lähtien ollut itsestäänselvyys että en tosiaan rupea nirsoilemaan kavereiden kansallisuuden suhteen, ja kyllä olisikin monta hienoa ihmistä jäänyt tapaamatta jos vain suomipiireissä pyörisin. Okei, joitain voi jännittää se englannin puhuminen, mutta ihan turhaan, sillä ei sitä tarvitse täydellisesti puhua. Vaikka itselläni on englanninkieliset lukio-opinnot takana ja juttua tulee kyseisellä kielellä ihan sujuvasti, niin kyllä minunkin puheessani esiintyy välillä niitä kovin pelättyjä kielioppivirheitä (prepositioita en hallitse oikein missään kielessä kunnolla) ja huonoja tai turhan yksinkertaisia sanavalintoja. Yhden asian voin kuitenkin kokemuksesta sanoa: kukaan ei varmasti tuomitse. Ei edes ne joille englanti on äidinkieli. Rohkeasti siis vaan uusia ihmisiä tapaamaan!

Jeppis jepulis, torstaina oli vapaata puoli neljään asti ja muutamat au pairit olivat menossa kahvittelemaan siinä sopivasti aamupäivällä, joten päätin liittyä seuraan. Monta päivää olikin mennyt kovin rauhallisissa merkeissä kun yritin päästä kärryille tehtävistä ja viikko-ohjelmasta, ja omanikäiselle ihmiskontaktille alkoi olla tarvetta. (Näitä tapaamisia muuten löydän aina Münchenin au pairien Facebook-ryhmästä, jonne ryhmän jäsenet ilmoittelevat suunnitelmistaan ja tiedustelevat josko joku haluaisi tulla mukaan.)

Menin kymmeneksi Trachtenvogl-nimiseen kahvilaan jossa yksi viime lauantailta tutuista au paireista jo odottelikin, ja seuraamme liittyi vähän ajan päästä vielä kaksi muuta au pairia. Meitä oli siis neljä: minä, yksi britti ja kaksi jenkkiä.

Kunnon hipsterikahvila, toi takkatuli telkkarissa ja kaikkee

Pyykkien laitto oli vienyt ennen lähtöä sen verran aikaa, että aamupalaksi olin napannut pelkän banaanin. Onneksi Trachtenvogl:in listalla oli kuitenkin valikoima erilaisia aamiaiskokonaisuuksia, ja tilasinkin Gesundes Frühstückin, eli terveellisen aamiaisen. Ei siinä vielä kaikki! Kokojyväleivän, luonnonjogurtin ja tuoreiden hedelmien kaveriksi sopikin mainiosti Weiße Schokolade mit Blaubeere, eli valkosuklaakaakao mustikoiden kera. Ja kyllä, kermavaahtoa myös. Päivän sokerikiintiö yhdessä kupissa, mutta sallittakoon tällaiset herkuttelut reissussa. Niin ja hei olihan se aamiainen terveellinen.

Valkosuklaakaakaooooo! Aamiasien ehdin syödä ennen ku muistin kuvata, mut toisaalta se on kai ihan normaalia?

Aamiaisen jälkeen olikin vielä sopivasti aikaa lounaalle ennen kotiinpaluuta, ja terveellisellä linjalla tietysti jatkettiin. Päivän lounaaksi valikoitui dönerkebab, ja onhan siinä nyt sen lihan lisäksi myös kasa salaattia ja salaatti on terveellistä. Ihan toimiva logiikka. Ai mitä, se liha on hirveän rasvaista ja suolaista? Hyshys.

Kebu ja limu yhteensä 4.80€, not bad.

Loput siitä torstaipäivästä kuluikin muksua vahtiessa. Rankat duunit vaatii kuitenkin rankat huvit ja eilen kasasimme sitten porukan illanviettoon viikonlopun alkamisen kunniaksi. Minä, kaksi brittiä, yksi gerogialainen ja PRKL TOINEN TOVERI SUOMALAINEN. Tämä toinen suomalainen oli opiskelija, ei au pair.

Ensimmäiseksi suuntasimme Hauptbahnhofin lähellä sijaitsevan Euro Youth Hostelin baariin, joka on kuulemma melko suosittu au pairien illanviettopaikka. Baarissa pyörii paljon nuorta ja kansainvälistä väkeä, hinnat eivät ole tuhottoman korkeat ja tunnelma on viihtyisä. Tanssibaari se ei ole, mutta ei haitannut. Menimme baariin happy hourin aikaan joten silloinhan ostetaan niitä halpoja juomia eikä hytkytä musiikin tahtiin.

Baarissa tapasimme kolme jenkkipoikaa, jotka olivat lomilla armeijasta. Ihan hauskoja tyyppejä, vaikkakin välillä myös aivan douchebageja. Olen tavannut au pair-aikanani monta oikein mukavaa jenkkityttöä, mutta nämä jätkät taas olivat enemmän siitä stereotyyppisestä päästä. Vastustivat Obamaa joka haluaa ottaa aseet pois, eikä sanaakaan siitä että herra presidentti yrittää saada kaikille amerikkalaisille kunnollisen terveydenhuollon. Pöh. Kyllä on armeija ja Afganistan tainnut sekoittaa poikien päät. Eipä siinä mitään, roikkuivat seurassa koko illan ja vaikka ensin väittivät olevansa kovin köyhiä nuoria, tarjosivat illan aikana parit juomat.

Illan vähiten epäedustavaa kuvasatoa Kiliansin jonossa

Euro Youth Hostelin jälkeen siirryimme vielä pienen kävelymatkan päässä sijaitsevaan irkkubaariin Kiliansiin. Pari tuntia siellä, ja sitten 2.27 viimeiseen junaan ja nukkumaan. Taas olin iloinen etten majaile missään pusikossa, niin on näinkin helppoa hillua pitkään ulkona. Edellisellä reissulla oli ikävää kun piti aina olla ajoissa siirtymässä kämpille, ellei halunnut kulkea takseilla tai löytänyt yösijaa kaupungista.

Tästä koneen ääreltä sitten taas uusia tyyppejä tapaamaan, vapaa-aika on jees!

-Sini

Arkea ja huvittelua

Melkein viikko takana! Päivät ovat kuluneet aika rauhallisesti, ja olen ottanut sen verran rennosti, että kirjoittelukin on jäänyt vähemmälle. Nyt tulee sitten enemmän tekstiä kerralla.

Arkipäivät rullaa aika pitkälti muksun tarhan ja harratusten ympärillä, mutta hommaa ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän paljon. Oikeastaan meininki on aika chilliä. Tiistaita lukuunottamatta mulla on periaatteessa aamupäivät ja alkuiltapäivät vapaana, mitä nyt muutamia pikkuhommia saattaa olla tehtävälistalla. Varsinaista siivoomistakaan ei ole - täällä kun käy siivooja joka toinen viikko - vaan mun hommat on oikeestaan sellasta siisteyden ylläpitoa, kuten keittiön siistimistä ja pölyjen pyyhkimistä. (Paitsi että minkä pölyn, tää talo ei oo pölyä nähnykään...)

Pääasialliset hommat siis alkaa yleensä siinä puoli neljän maissa kun muksu haetaan tarhasta. Sitten kotiin, leikkiä ja laulua kunnes vanhemmat tulee töistä, sitten ruokaa, ehkä vielä vähän leikkimistä, muksu nukkumaan, mahdollisesti vanhempien avustamista joissain kotitöissä. Välillä muksu lähtee naapuriin leikkimään, jolloin au pairin hommana on vaan olla perillä siitä missä tyyppi sijaitsee. Tai sitten naapurin lapset tulee tänne leikkimään ja au pair on tietysti leikeissä mukana, erityisen hauskaahan on vaikka pelata futista joukkuejaolla kaksi vastaan au pair...

Tää perheen viisvuotias poika on tosiaan aika veikee tapaus. Erittäin kova Risto Räppääjä-fani ja niitä laulujahan kuulee sitten koko ajan. Välillä tosi omapäinen mutta oikeesti todella kiltti, ja oikeanlaisella maanittelulla (=uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan pyhä kolminaisuus) sen saa vaikka siivoamaan huoneensa tai keräämään naapurin parkkipaikalle heitettämänsä kepit. Joka tapauksessa au pair tuntee todellakin ittensä tykätyksi, vaikkapa niinä kertoina kun saa heti aamulla oven auettua halin sellaiselta itteään puolet pienemmältä ipanalta. Söpöö <3 Taitaa mukulakin kyllä olla ihan mielissään, kun hänellä on oma henkilökohtainen leikkikaveri.

Vaikka tää perheen arjessa auttaminen onkin sitä työtä josta se palkka maksetaan, niin ei tätä hommaa kyllä jaksa ellei itsekin saa vastapainoksi huvitella ja hengata omanikäistensä seurassa. Johan mulla oli viime viikolla yksi työpäivä ja sitten alko viikonloppuvapaat, ja näin muita au paireja Münchenin keskustassa. Lauantain porukasta yksi oli tuttu jo syksyn reissulta, mutta neljä muuta olivat uusia tuttavuuksia. Meitä oli kolme brittiä, yksi aussi, yksi jenkki/meksikolainen ja minä.

Neues Rathaus Marienplatzin laidalla

Kasattiin porukkaa Marienplatzin laidalle, ja kaikkien saavuttua jatkoimme kahvittelemaan läheiseen Coffee Fellows'iin. Sopiva rauhallinen aloitus päivälle, siinä istuskellessa oli hyvä jutustella kaikenlaista ja aloitella tutustumista. Kahvittelun jälkeen joku porukasta sai idean käydä Peterskirchen korkeassa tornissa, Alter Peter:issä, josta on huikeat näköalat Münchenin ylle. Tietysti me muut innostuimme myös ajatuksesta, pitäähän sitä välillä heittäytyä kunnon turistiksi. Siinä olikin samalla sitten päivän urheilusuoritus, sillä kyseisen 91 metriä korkean tornin huipulle pääsee vain portaita pitkin, ja ei, sinne ei todellakaan ole rakennettu hissiä. Jalkaa vain toisen eteen ja portaita ylös! Porraskäytävät olivat paikoin todella kapeita ja väen virratessa tasaisella syötöllä molempiin suuntiin oli portaissa puikkelehtiminen vielä vähän tavallista haastavampaa. Ylös kuitenkin päästiin yllättävänkin pian, ja näkymät olivat kyllä kiipeämisen arvoiset. Tuuli oli kova mutta se ei haitannut, lämpöä oli kuitenkin kyseisenä päivänä mukavat 15 astetta, ja saatiinpahan kuvia joissa hiukset hulmuavat.

Alter Peterin jälkeen yksi porukasta erkaantui muualle, ja meidän muiden alkoi pikkuhiljaa tehdä mieli kunnollista saksalaista olutta. Seuraava kohteemme olikin Hofbräuhaus, tuo Hofbräu-panimon olutravintola, johon baijerilaiset kerääntyvät dirndlit ja lederhosenit päällä nauttimaan perinteisiä ruokia ja ryyppäämään olutta litran tuopeista. Taustalla soi saksalainen musiikki ja pöytien välissä poukkoilee pretzeleitä myyviä miehiä ja naisia. Tunnelma on perin baijerilainen, vaikkakin Hofbräuhausissa tuppaakin käymään paljolti myös turisteja. Onhan se tietysti eräänlainen nähtävyys, vähän kuin ympärivuotinen pienois-Oktoberfest.

Tilattiin kaikki tietysti ne kuuluisat litran oluttuopit, ja itse tilasin vielä peruna-kasviskeittoa, sillä hulluhan nyt tyhjään mahaan rupeaisi juomaan. Siinä sitten istuskeltiin ja pistettiin maailman asioita järjestykseen. Hyvät keskustelut tulikin, kun oli niin monta eri näkökulmaa. Yhdessä vertailimme muun muassa eri valtioiden hyvinvointimalleja, asepolitiikkaa, koulumaksuja sekä presidenttejä. Pohjoismainen hyvinvointimalli sai osakseen suosiota, ja Australian sekä Yhdysvaltojen korkeat lukukausimaksut paheksuntaa. Porukan jenkki ei myöskään ollut tyytyväinen kotimaansa asepolitiikkaan, eli eivät ne kaikki siellä rapakon takana halua kantaa suojanaan pistoolia takataskussa.

Hofbräuhausin jälkeen yksi erkani jälleen omille teilleen, ja me loput päädyimme tulokseen, että nyt olisi hyvän irkkupubin paikka. Kennedy'siin siis! Siellä vierähti vielä viimeiset pari tuntia ennen kuin minun oli aika suunnata kämpille. Ehti siinä kuitenkin hyvin vielä yhden Guinnessin hörpätä, sekä jakaa kaverin kanssa hervottoman ranskis-lihatikku-chicken wing-annoksen. Hauska ilta kokonaisuudessaan, näiden tyyppien kanssa viettäisi aikaa toistekin!

Yleisfiilis täällä olemisesta on tällä hetkellä hyvä. Edelliseen reissuun verrattuna tällä kertaa on kyllä iskenyt useammin se sellainen fiilis että olisi kiva kun voisi illalla heittäytyä sille omalle tutulle kotisohvalle ja olla vain, mutta se fiilis nyt menee ohi kun vain tapaa ihmisiä talon ulkopuolella. Kun tässä alan hahmottamaan tätä viikkorytmiäkin paremmin, niin sitten voin myös paremmi keskittyä oman vapaa-ajan suunnitteluun ja mahdollisesti kehitellä joitain harrastuksia. Esimerkiksi kielikurssi olisi ihan jees, jos sopiva löytyisi.

Tästä taas eteenpäin, lisää kuulumisia myöhemmin!

-Sini

Lento vei perille

Matkahan meni oikein hyvin, kiitos kysymästä. Helsinki-Vantaan terminaali 2 oli hieman ruuhkainen, siinä alkuillasta kun lähtee kaikki Aasian kaukolennotkin. Höhöhö, juntit jää jonoihin pyörimään, sillä vähän kun tajuaa mennä syrjään siitä kaikkein keskeisimmältä aukiolta, niin löytää riveittäin tyhjiä lähtöselvitysautomaatteja, eikä itsepalvelu-baggage dropiinkaan tarvinnut jonottaa. (Laukku muuten painoi vain 20.7 kg!) Turvatarkastuksen läpi vaan sitten ostoksille. Edellisellä reissulla en ostanut mitään suomalaista karkkia matkalle, ja sinänsä pärjäisinkin ihan hyvin ilman, mutta kun mieleeni muistui kuinka hyvältä synttäripaketin mukana saapunut Fazerin sininen maistuikaan, lähti myymälän hyllyltä kaksi levyä mukaan. Niiden lisäksi vielä paketillinen ksylitolipurkkaa, sitä kun ei Saksasta löydy.

Ennen lentoa kun oli vielä sopivasti aikaa, käväisin kahvilan puolella. Lentokentille tyypilliseen tapaan kaikki oli törkykallista, mutta päätin kuitenkin törsätä vielä yhteen Pingviini-tuuttiin. Pitihän sitä nyt pala Suomen makumaailmaa vielä saada ennen lähtöä.

Jätski sulaa jos sitä ei syö nopeesti, but first let me take a selfie.

Lentokone oli melkeinpä täynnä, minä ja muut bisnesmiehet kun tykkäämme hyödyntää Finnairin suoria lentoja. Suunnitelmani oli nukkua koko lennon ajan, sillä edellisen yön huonojen unien ja pakkauspaniikin jälkeen olo oli aika väsynyt. Eihän siitä nukkumisesta kuitenkaan mitään tullut, kun ne lentokoneen tuolit ovat niin epämukavia, ja ensimmäisen torkutun tunnin jälkeen päätin jo luovuttaa.

Eipä siinä mitään, pieni torkkuhetkikin piristi, ja tarjoilu oli alkanut. Ilmaista ruokaahan Finnair ei kylläkään enää tarjoa, vaan yhtiö on siirtynyt maksulliseen Sky Bistro-menuun. Tästähän asiakaat närkästyivät - Finnairistahan on tullut ihan halpalentoyhtiö! Selailin valikoimaa ensin vain mielenkiinnosta, mutta vähän aikaa mietiskeltyäni tulin tulokseen, ettei pieni palukka olisi pahitteeksi. Savulohiwrap sitä paitsi näytti esitteessä kovin houkuttelevalta.

Maksoin wrapista huimat 7,50€ (ei nyt niiiin hirveän paha hinta), ja yllätys oli vain positiivinen. Siinä wrapissa oli oikeasti ihan reilusti lohta ja muihin täytteisiin yhdistettynä maku oli todella hyvä. Ei lopulta haitannut maksaa tarjoilusta, kun rahalla sai kuitenkin lentokonetasoon nähden laadukasta sapuskaa sen viikkokaupalla säilytyksessä pyörineen kuivan vehnähötöpalleron sijaan. Taisipa tarjoilut maistua muillekin, sillä lähes jokaiselta riviltä joku osti jotain. Finnairille plussat siitä, että jos tarjoilu kerran maksaa, niin rahaa vastaan saa sentään jotain kunnollista!

Joo, saavuin Müncheniin ja laukkukin tuli samalla lennolla mukana (toisin kuin syksyllä kun palasin Suomeen), ja täällä sitä nyt ollaan Riemerlingissä, Münchenin esikaupunkialueella. Tämä on sellaista tiheään rakennettua lähiöaluetta, pääasiassa omakotitaloja. Perheen isä on työmatkoilla, joten tähän mennessä olenkin tavannut vain perheen äidin ja pojan. Poika on todella reipas ja aktiivinen, heti leikkimässä au pairin kanssa ja kertomassa juttuja. Perheen äitikin juttelee mulle tosi paljon ja kyselee kaikenlaista, mitä haluan syödä, tehdä, ja niin edelleen. Eilen oli hieman jo perehdytystä perusasioihin, ja tänään aamulla käytiin sitten pojan päiväkodissa näyttäytymässä, jotta hoitajat sitten tietävät kuka poikaa tulee hakemaan iltapäivällä. Muuten tänään on ollut ihan rauhallista, on ollut aikaa levätä ja asettautua. Huomenna käydään ostamassa julkisen liikenteen lippu, ja tsiigaillaan vähän mitä muuta alueelta löytyy. Tähän mennessä kaikki ihan jees. Ulkona tuulee kovaa, mutta kylmä ei ole, ja sään pitäisi parantua huomiseksi.

Eipä tässä tämän kummempia!

-Sini

Kun tänään lähden

....otan mukaan aivan hirveän määrän tavaraa. Pakkaaminen on sujunut kohtuullisen joutuisasti, mukaan tulee suunnilleen samat tavarat kuin edellisellä kerralla. Sitä tavaraa vain tuntuu löytyvän joka nurkasta lisää. Vaatepinojakin selaillessa joka toinen paita suunnilleen tuntuu olleen viimeksi mukana. Sitten vielä "ai niin ne kevätkengät" ja "niin ne meikitkin" ja "vielä toiset silmälasit varalle" - oliko edellisellä kerralla mukana oikeasti näin paljon kaikkea? Kuumotusta lisää vielä kateissa oleva henkilövaaka, joten en voi edes tehdä laukulle välipunnituksia ja seurata kilorajaa. #yoloyoloyoloyolo Lentokentällä sitten näkee, onko laukku rajojen sisällä.

Henkilövaa'an lisäksi muutama muukin tavara on edelleen hakusessa. Kamera on kadonnut muuttokuorman syövereihin, eikä sitä ole vieläkään löytynyt. Pitää kaiketi sitten tyytyä kuvailemaan kännykällä. Myös siskoni aikoinaan Lontoosta tuoma Totoro-pehmo leikki aamulla kanssani piilosta, mutta minäpäs voitin ja Totoro lähtee toistamiseen Saksaan mukaan. Totoro on luottoystävä, joka on aina valmiina halaamaan, kun kaikki muut ovat kaukana!



Jonkin verran vaatteita olen kuitenkin onnistunut karsimaan, ja parit kengät olen tunkenut käsimatkatavaroihin. Kirjojakin otan vähemmän kun viimeksi. Ostan sitten lisää jos loppuu kesken, ja myöhemmin keväällä tarkoituksena on lukea pääsykoekirjoja.

Se lähdön tunnelmakin iski lopulta eilen. Osittain siinä illalla, kun sanoin vielä yhdelle kaverille heipat ja kävelin yksin kotiin, mutta pahimman kerran kotona, kun rupesin viimein latomaan tavaroita tyhjään matkalaukkuun (joo hups en aloittanutkaan pakkaamista toissapäivänä niin kuin suunnittelin, yllättävääkö?). Silloin tällöin iskee hetkellisesti sellainen hurja apua-lähden-oikeasti-tosi-tosi-pitkäksi-aikaa-pois -paniikki, mutta nyt fiilis alkaa tasaantua ja mieli on hyvä. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että uudessa ympäristössä ikävä unohtuu hyvinkin pian, erityisesti kun arki lähtee rullaamaan. Suomessa odottaviin ihmisiinkin pysyy helposti yhteys, ja kuinka ihanaa onkaan lopulta palata reissun jälkeen kotiin!

Kahden aikaan käy matka kohti lentokenttää ja 16.20 nousee Finnairin lentokone Helsinki-Vantaan kentältä suuntana München. Nyt vaan mieli korkealla ja ajatukset tulevassa, silloin mennään kun on mahdollisuus!

Seuraavaksi kirjoitellaankin Saksasta!

-Sini

Ylihuomenna lentoon

Lähtö se vaan lähenee taas. Olin ajatellut kirjoitella tästä toisestakin hakuprosessista vähän tarkemmin, mutta Uuden Vuoden aikoihin en ehtinyt, sitten en jaksanut, ja nyt ollaankin jo tässä hetkessä. Kyllä siitä vielä joskus tulee selostuksia. Ehkä.

Vaikka lähtö tulee jo toistamiseen, niin ei sitä tälläkään kertaa ole ehtinyt kunnolla tajuta - passikin oli vielä viime viikolla hukassa muuton jäljiltä. Sitä vaan laskee päiviä ja huomaa määrän vähenevän, mutta fiilis ei vaan tavoita. Tässä vaiheessa kuitenkin sanotaan taas kavereille heippaa ja yritetään tavata mahdollisimman monta tyyppiä ennen pitkää taukoa. Tapaamisia tulee järkkäiltyä jo ihan pelkällä järjellä, joten siihen ei lähtöfiiliksiä tarvitse. Päivystyspuvunkin kävin palauttamassa eilen (sitä tulee kova ikävä!).

Huhhuh, paljon on tässä tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, mutta mieli on hyvä. On vähän sellainen fiilis, että maisemanvaihdos ja uudet tuulet ovat monestakin syystä paikallaan. Odotan taas kovasti käyntiin pyörähtävää arkirutiinia, ja Saksassa odottavia uusia tuttavuuksia. Haluaisin myös kovasti tehdä retkiä ympäri Eurooppaa, sillä Münchenistä käsin se on hyvin helppoa. Ja ehkäpä tällä kertaa pääsisin myös helpommin mukaan sinne paikallisen Punaisen Ristin toimintaan? Sijainti ainakin on kätevämpi.

Ajatuksena olisi aloitella pakkaamista tänään illalla, niin kiireen ei pitäisi päästä yllättämään. Pakkaamiseenhan ei sinänsä kulu hirveästi aikaa, varsinkin kun olen jo kertaalleen pakannut samanlaista reissua varten, mutta nyt kuumottaa lähinnä että josko jotain olennaista on vielä muuttotavaroiden seassa. Niitä ehtii sitten etsiä vielä huomenna, ja viime hetken paniikistakin ehtii torstaina kärsiä, sillä lentoni on vasta illalla.

Tänään ja huomenna siis vielä kavereiden näkemistä, ja se olis menoa sitten!

-Sini

P.S. Kuviakin tulee taas joskus.