Edellisen postauksen lopussahan mainitsin suunnittelevani viikonloppureissua Ljubljanaan, ja sinne myös päädyin varaamaan liput. Kysyin perheeltä luvan lähteä matkaan jo aikaisin perjantai-aamuna ja lupa myös tuli. Muksu hiihtokouluili tiistaita lukuun ottamatta koko viikon, joten tiistaita ta torstai-illan lapsenvahtivuoron lisäksi minua ei erityisemmin tarvittu, varsinkaan perjantaina.
Olin vertaillut lippujen hintoja eri kohteisiin, kuten Prahaan, Zagrebiin, Wieniin ja ylläripylläri Ljubljanaan. Jenkkikaverinikin oli lupautunut lähtemään reissuseuraksi jos löytäisin jonkun hyvän kohteen sopivaan hintaan. Ljubljana osoittautui lopulta hinta-aikataulu-suhteeltaan parhaimmaksi, meno-paluu 83€ bussilla Münchenistä. Ei paha, ei paha. En myöskään ollut koskaan käynyt Sloveniassa, joten uuden maan näkeminen houkutti sekin kovasti.
Torstaina yritin sitten ihan käytännössä varata niitä bussilippuja. Ensin yritin Deutsche Bahnin nettisivujen kautta, sillä onhan minulla saksalainen tili ja nettipankkitunnukset, mutta saksalainen nettipankki kysyi liian hämmentäviä kysymyksiä ja päätin luovuttaa sen suhteen. Reippaana tyttönä kipittelin siis läheiselle juna-asemalle, jossa näppäilin varaukseni lipunmyyntiautomaattiin, maksoin kortilla, ja hetkeä myöhemmin pitelinkin jo kädessäni lippua Ljubljanaan. Innoissani palasin auringonpaisteessa takaisin asemalta ja jatkoin matkan suunnittelua.
Lähtö aikaisin perjantaina ja paluu myöhään sunnuntaina, niin saa mahdollisimman paljon irti matkasta!
Matkallahan pitää tietysti myös nukkua jossain joten majoituksen järjestäminen oli seuraava asia tehtävälistalla. Selväähän se että au pairin budjetilla nukutaan hostellissa, joten hintavertailu käyntiin. Hinnat per yö liikkuivat halvimmillaan siinä 9-15€ välillä, ja kirjoittelin useamman hostellin osoitteen muistiin. Sain majoitustarjouksen myös slovenialaiselta kaveriltani, johon tutustuin toissakesänä Irlannissa, ja joka asuu kohtuullisen lähellä Ljubljanaa. Matkakaverini kanssa emme kuitenkaan tehneet torstaina vielä mitään päätöstä majoituksen suhteen, sovimme keskustelevamme asiasta tulevalla bussimatkalla.
No eipä sitä matkapäivää kauan tarvinnut odotella sillä se koitti jo yhden nukutun yön jälkeen. Aamulla herätys 5.30, takana ehkä viisi tuntia unta ja tunnin verran yöllistä unenpöpperöistä matkapaniikkia jossa ei hereillä ollessa tietystikään ollut mitään järkeä, loput tavarat kasaan ja eväät mukaan ja kohti Hauptbahnhofia jossa olimme kaverin kanssa sopineet tapaavamme. Tällä kaverilla oli vain käteistä, joten hänen piti vielä ostaa oma lippunsa. Puoli kahdeksan aikaan olimme vielä ostamassa lippua, kun bussi oli lähdössä 7.45 eli vartin päästä. Lipunmyyjä oli ensin sitä mieltä että emme millään ehdi ajoissa Hackebrücken asemalle, josta bussi lähtee, ellemme ota taksia tai juokse. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kaveri sai lippunsa ja lähdimme liitämään. Omasta mielestäni lipunmyyjän kommentti oli oikeasti aivan huuhaata, tiesin että Hackebrücke on vain yhden S-bahn-pysäkin päässä ja niitä juniakin menee parin minuutin välein. Oikeasti meillä ei siis ollut erityistä vaaraa myöhästyä, toisin kuin lipunmyyjä antoi ymmärtää, hän vain aliarvioi nuorison tehokkuuden. Itse en ollut tiukasta aikataulusta lainkaan huolissani. Vaivaisessa viidessä minuutissa siirryimme Hauptbahnhofilta Hackebrücken asemalta lähtevään bussiin ja viiden tunnin matka kohti Ljubljanaa alkoi.
Matka kului kohtuullisen mukavasti. Ensimmäisen tunnin höpöttelimme niitä näitä, sitten alkoi aikainen aamu vaatia veroaan. Itse torkuin ehkä tunnin verran - kaverilla oli vähän paremmat unenlahjat - ja loput ajasta katselin maisemia. Olen tämän pienen elämäni aikana muutenkin tottunut pitkiin maantiematkoihin, ja yllättävän hyvin viihdyn kunhan maisema vaihtuu. Litteän Suomenmaan kansalainen myös katselee oikein mielellään alppimaisemia.
Tässä kokoelma liikkuvan bussin ikkunan läpi otettuja maisemakuvia
Viisi tuntia myöhemmin Ljubljana tervehti meitä lämpimällä auringonpaisteella. Olimme kuitenkin edelleen ilman majoituspaikkaa, ja tavoitteemme oli löytää joku niistä listaamistani hostelleista. Olimme päättäneet sijainnin vuoksi yöpyä kaverini kodin sijaan keskustassa, mutta suunnistaminen tuntemattomassa kaupungissa osoittautui kovin hankalaksi ilman karttaa. Pyörimme aseman seudun ympäristössä ristiin rastiin, kioskit ja kirjakaupat myivät vain kalliita 8€ karttoja, emmekä me nyt niin epätoivoisia vielä olleet. Palasimme asemalle ja löysimme italiankielisen matkavinkkilehtisen jonka sivuilta löysimme kaipaamamme kartan. Löytäisimme ehkä sittenkin oikeaan paikkaan!
Ja niin me löysimmekin. Otimme listaltani heti ensimmäisen hostellin, Hostel 24, aavistuksen keskustasta sivuun ja vaihtoehdoista halvin eli 9€/yö. Yhdeksällä eurolla ei tietystikään saa omaa huonetta, vaan majoituimme kahdentoista hengen makuusalissa, josta saimme viimeiset vapaat paikat. Väliäkös sillä kuinka monta ihmistä sen huoneen jakaa, mehän käymme hostellissa vain nukkumassa, ja jaettu huone on muutenkin hyvä tapa tavata muita ihmisiä. Jaetussa huoneessa on siis jokaiselle oma sänkypaikka, sekä kaappeja joihin tässä kyseisessä hostellissa sai vuokrata lukon, joissain hostelleissa lukko kuuluu hintaan. Ensin harkitsin itsekin lukon vuokraamista, mutta eipä muilla näyttänyt olevan samaa huolta, ja päätin lopulta vain luottaa ihmiskunnan rehellisyyteen ja jätin lukon vuokraamatta. Arvotavarat kuten passi ja lompakko kulkivat tietysti koko ajan mukana, mutta muut tavarat säilyivät sängyn alla. Tavaroitani ei kadonnut teille tietämättömille, kunnioitus toisen tavaroita kohtaan siis löytyi kaikilta huoneen asukkailta.
Saatuamme tavaramme huoneeseen, lähdimme kiertelemään kaupunkia. Istuimme joen varrella olevan ravintolan terassipöytään ja paistattelimme päivää. Pizza ja slovenialainen olut saivat reissuväsymyksestä kärsivät matkalaiset taas virkeämmälle mielelle. Ravitsemushetken jälkeen kiersimme ydinkeskustan keskeisimpiä katuja, ja kaupungin rauhallinen ilmapiiri lumosi meidät. Matkailusivustot kertovat että "Ljubljanassa yhdistyy pääkaupungin meno ja pikkukaupungin välittömyys" ja voin täysin kompata tätä väitettä. Kaupungissa on kaikki olennainen kävelyetäisyydellä, ja kaupoissa on valikoimaa pikkuputiikeista kansainvälisiin kauppaketjuihin. Ydinkeskusta on käytännössä eristetty liikenteeltä, joten keskustan alueella pääsee liikkumaan helposti tarvitsematta varoa autoja tai edes kuulematta niiden ääniä. Äärimmäisen rentouttavaa vaihtelua Münchenille, jossa ihmisillä on kiire ja autoilijat ajavat kovaa ja vihaavat jalankulkijoita. Enpä olisi uskonut tällaista kaupunkia olevan olemassakaan ennen kuin kävin itse!
Ljubljanassa oli paljon jänniä patsaita, turisti vaan unohti kuvata suurimman osan.
Keittoa, keittoa, tai paikallinen sanois juha.
"I know these characters! Do they hang out with Santa Claus?", vitsaili jenkkikaverini kun intoilin muumien olevan Suomesta. Hih hih, tietysti kaikki suomalaiset satuolennot hengaavat keskenään, ja onpahan valistus joulupukin kotimaasta mennyt perille!
Iltasella shoppailimme vielä marketista aamiaistarvikkeita. Kananmunia, leipää, tuorejuustoa, mozzarellaa, kurkkua, tomaattia, jogurttia... Tulikohan hintaa ehkä yhteensä kympin verran. Hiivimme takaisin hostellille, hengasimme siellä muutaman tunnin ja tapasimme pari venäläistä jäbää. Toinen oli Novosibisrkistä keskeltä Siperiaa ja toinen Pietarista. Näiden tyyppien kanssa saatiin aikaan kyllä oikein mielenkiintoiset keskustelut. Aloitimme kevyesti puhumalla säästä - Siperiassa oli kuulemma viime viikolla -40 astetta - ja pikkuhiljaa siirryimme käsittelemään Ukrainan kriisiä. Hyvin jännän keskustelusta teki se, että läsnä oli käytännössä kylmän sodan kaksi osapuolta, ja sitten minä pieni suomalainen. Kaikesta huolimatta tappelua ei saatu aikaiseksi, vaan kaikki saivat esittää oman kantansa. Lopuksi käsittelimme vielä hieman homojen oikeuksia, ja tässä asiassa tuli sitten ehkä suurimmat näkemyserot esille. Siperian kasvatti ei oikein jakanut sympatiaa homoille, pietarilainen taas ei ollut jaksanut vaivata päättään muodostaakseen kantaa puolesta tai vastaan, asia ei kuulemma ollut Venäjälläkään erityisemmin esillä ennen kohuttuja lakimuutoksia. Mitä sitä siis turhaan miettimään jos asia ei itseään kosketa erityisemmin. Ei siellä Venäjälläkään siis kaikki ole samaa mieltä.
Juttutuokion jälkeen me länsimaalaiset tasa-arvon kannattajat lähdimme vielä kaupungille etsimään sopivaa paikkaa parille oluelle. Monesta paikasta kuului musiikkia mutta kunnon baaria emme me turistit löytäneet, joten päädyimme taas joen varrelle yhteen ravintolaan istumaan. Napostelimme ranskalaisia ja joimme yhdet oluet, sitten alkoi väsymys painaa aivan liikaa. Aamullakin oli herätys tiedossa, sillä halusimme vielä kiertää torilla ennen kuin slovenialainen kaverini hakisi miedät keskustasta ja veisi katsomaan Bled-järveä. Hostellille siis, pää tyynyyn ja silmät kiinni. Ei siinä tarvinnut kauaa unen tuloa odotella, eikä kymmenen vierasta ihmistä samassa huoneessa häirinnyt ollenkaan kun tarpeeksi väsytti.
Lauantai olikin toinen seikkailuntäyteinen päivä, siitä lisää myöhemmin. Pitää nyt vaihteeksi jakaa tätä tarinointia useaan osaan, ettei tule ylipitkiä tekstejä joiden lukeminen ja kirjoittaminen kestäisi ikuisuuden.
Kakkososaa odotellessa!
-Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti