Ruokaa radalla

Jos sitä taas päivittelisi näitä kuulumisia.

Viime viikonloppu kului ihan mukavasti. Perjantaina jälleen kerran illanviettoa paikallisessa irkkubaarissa. Lauantai ihan rauhallisesti kotosalla, sillä kummoista actionia ei ollut tiedossa ja muksuakin piti vahtia pari tuntia. Ehkä lauantai olikin hyvä ottaaa rennosti, sillä sunnuntaina oli taas aikainen aamu, kun juna lähti Hauptbahnhofilta kello 9.05 kohti Nürnbergiä. Päiväretkien aika!

Sunnuntait eivät ole Saksassa turhan riehakkaita päiviä, sillä lähes kaikki on kiinni. Kaiketi jonkinlaiset uskonnolliset syyt taustalla, mutta täällä ei siis kannata ajatellakaan sunnuntaishoppailua tai viikon ruokaostoksia. Suurkaupungitkaan eivät luo poikkeusta sääntöön, terveisin yks vaan Münchenistä. Jotkut kahvilat, useimmat ketjupikaruokalat, turistien suosimat ravintolat sekä museot ovat kyllä auki, joten niiden ympärille on hyvä rakentaa päiväohjelma. Museot ovat oikeastaan usein jopa halvempia sunnuntaina.

No mutta olin sentään varmistanut että Nürnbergin reissun pääkohde - vuoristorataravintola 's Baggers - on varmasti auki! Kyseisen ravintolan bongasin ehkä joskus elo-/syyskuussa viettäessäni vapaita viikkoja ennen ensimmäistä au pair-jaksoani. Tavalliseen tapaani lojuin sohvalla ja katsoin sivukanavien "laatuohjelmia" televisiosta. Maailman oudoimmat ravintolat kiinnitti huomioni hetkeksi, kun ohjelmassa esiteltiin ravintolaa, jossa ruoka tulee pöytään vuoristorataa pitkin, ja ravintola sijaitsi vieläpä samaisessa Saksan osavaltiossa, johon olin suuntaamassa. "Ui vitsi, tuolla pitää käydä!", ajattelin, ja siitä asti kyseinen ravintola oli must-see-listallani.

Minun lisäkseni reissuun lähti kaksi muuta au pairia, tämä meksikolais-jenkki-ystäväiseni ja sitten vielä yksi aussi, joka on hieman uudempi tuttavuus. Tidididiiii, jaoimme Bayern Ticketin, kolmelle jaettuna hintaa tuli 11€/henkilö. Ei paha ei, kun sillä kulkee julkisilla koko päivän.

Katukuvaa Nürnbergistä

Heti Nürnbergiin päästyämme emme suinkaan vielä suunnanneet einehtimään vuroistoratojen äärelle, vaan kävelimme hieman kaupungilla. Vierailimme Germanische Nationalmuseumissa, jossa aistimme historian havinaa aina aina kivikaudelta keskiajalle ja viime vuosisadalle asti. Tiskillä ilmoitin olevani opiskelija ja vilautin vanhentunutta Lukiolaisten Liiton korttia, ja onnekseni saksalainen tarkuus ei päde ainakaan opiskelijakorttien tarkastuksessa. Köyhä au pair säästi neljä euroa sisäänpääsymaksussa.

Jos koko museon haluaisi koluta läpi, tulisi siihen varata parikin päivää, sillä tekstiä ja infoa löytyi vaikka millä mitalla. Yksi hyvin jännä osio oli näyttely, jossa oli esillä ensimmäisiä koskaan valmistettuja taskukelloja - joidenkin tutkijoiden mielestä myös se aivan ensimmäinen, jonka Peter Henlein valmisti Nürnbergissä.. Taskukelloja oli tapana antaa lahjaksi (tai lahjuksiksi) diplomaateille ja muille arvohenkilöille 1500-luvulla, eikä niitä todellakaan ollut kaikilla. Hihhih, silloin ei rehavsteltu iPadeilla tai älypuhelimilla, vaan jumankekka jos sulla oli taskukello niin tyyppi oli #masseis.

Museon jälkeen alkoi nälkä jo korventaa sisuksia ja vuoristoratojen suhina veti puoleensa. Ravintola sijaitsee hieman syrjässä (lue: aivan jeerassa) Nürnbergin keskustasta katsoen, ja sinne päästäksemme meidän piti kulkea S-Bahnilla muutaman aseman väli. Lähin asema oli Vach, josta Google Maps antoi vielä arvioiduksi kävelyajaksi noin puoli tuntia. No mutta ehkä voitaisiin ottaa taksi.

Juu ei ollut Vachin asemalla takseja. Asemalle päästyämme rupesi hieman naurattamaan, sillä olimme oikeasti keskellä peltoja. Jos sunnutaipäivä kaupungissa on hiljainen niin kuvtelkaapa mitä se on syrjäisessä pikkukylässä. Ei hyvää päivää, miten sinne edes kulkee lähijunat... Edessä oli siis peltoja, metsää, hevosenlantaa ja myöhemmin vielä teollisuusaluetta. Kuka hullu on saanut idean rakentaa sellaiselle alueelle ravintolan?

Puoli tuntia, pari metsäpolkua ja yksi marsujen ulkoaitaus myöhemmin pääsimme perille etsimäämme ravintolaan! Olihan se aika huikeaa olla viimein siellä mestassa jonka silloin puoli vuotta sitten bongasi telkkarista, ja hei RUOKAA VUORISTORADALLA, tarvitseeko paljon enempää sanoa? Meille annettiin tabletit joilla tilaukset tehtiin. Tilasin pääruuaksi perunakeittoa vihanneksilla ja pekonilla, ja jälkiruuaksi sellaisia jänniä perunapannukakkuja ja omenasosetta. Ihan kohtuullisen hyvää ruokaa, ei suurta gourmeeta mutta ei mitenkään huonoakaan, pääpointti oli ehkä siinä vuoristoradassa. Sini 19v. oli yhtäkkiä Sini 9v. joka katsoi innoissaan kun ruoka rullasi keittiöstä suoraan eteen. Hieno kokemus, mutta syrjäisen sijainnin takia en ehkä vaivautuisi uudelleen.

 Melkein jo söin kaikki perunapannarit kunnes muistin ottaa ruokakuvan.

Ruokailun jälkeen palasimme keskustaan, ja piipahdimme vielä yksillä oluilla ennen junan lähtöä. Törsäsimme pikkukolikot pöytäfutikseen, ja paluumatkalla emme melkien tajunneet vaihtaa junaa Ingolstadtin asemalla. Pääsimme kuitenkin takaisin Müncheniin ja piipahdimme vielä Subwayssa iltapalalla. (Täällä saa muuten subin väliin BBQ Ribsejä, ja juustoissakin on enemmän valikoimaa kuin Suomessa.)

Tämä viikko onkin alkanut rauhallisesti. Muksu on aamusta iltaan hiihtokoulussa ja minulla ei ole siivoustöitä kummempia hommia. Eilinen oli poikkeus, sillä oli fasching-juhlinnan huipennus, ja olin lapsenvahtina koko iltapäivän. Fasching on siis suuri laskiaiskarnevaali, kovin juhlinta alkaa pari viikkoa etukäteen ja huipentuu näin helmikuussa. Alkuperäinen suunnitelma oli että ainakin toinen perheen vanhemmista tulisi ajoissa kotiin, jotta pääsisin keskustaan kokemaan juhlatunnelmaa. Molempien työpäivät venyivät kuitenkin niin paljon, että kun lopulta pääsin keskustaan, Marienplatz tyhjeni jo hiljalleen ja maasta siivottiin konfetteja ja rikkoituneita pulloja. Juhlalava oli tyhjä ja kojuja pistettiin kiinni. Minun osaltani fasching meni siis täysin ohi, mutta minkäs teet. Veistä haavassa käänsi vielä aukiolla pyörivät Punaisen Ristin päivystäjät, ja viime aikoina vaivannut päivystysikävä sai aivan uudet mittasuhteet. Yyyh, haluan myös vetää pitkästä aikaa punaiset heijastinvaatteet päälle ja valvoa ilakoivien ihmisten hyvinvointia!

No jos sitä pikkuhiljaa yrittäisi soluttautua paikallisten punapukuisten joukkoon, tai viimeistään sitten kun olen käynyt vähän oppimassa saksaa kielikurssilla. Nyt kuitenkin jatkan päivääni lounaan ja imuroinnin parissa, ja suunnittelen viikonloppureissua Ljubljanaan.

-Sini