Tammikuu takana

No niin, josko sitä nyt vihdoin kirjoittelisi taas. Aloittelin tätä postausta jo viime sunnintaina, mutta kyseisenä päivänä ei ollutkaan tarpeeksi aikaa kirjoitella valmiiksi. Viikonloppuna ja alkuviikosta taas on laiskottanut tämän bloggaamisen kanssa, mutta osittain kirjoittelu on myös jäänyt vähemmälle koska tekemistä riittää niin töissä kuin vapaa-ajalla. Monet ovat myös varmaan huomanneet että minulla on tapana tarinoida kerralla pitkästi ja kertoa suunnilleen kaikki kuulumiset, ja pitkien tekstien väsääminen kestää hetkisen. Voisihan näitä juttuja jakaa osiin, mutta toisaalta en tykkää siitäkään, sillä aina jää jotain kerrottavaa rästiin. Varokaa siis, paljon juttua edessä!

Oman aikansa on myös vienyt sunnuntaina koittavaan kesätyöhaastatteluun valmistautuminen. Olen tässä lähetellyt muutamia hakemuksia, ja pari vastausta olen saanut. Sunnuntain haastattelun sain onneksi sovittua totetutettavaksi Skypen välityksellä, ja haastattelua varten piti valmistella muutama ennakkotehtävä. Olisin kyllä harvinaisen iloinen jos saisin täältä Saksasta käsin hommattua ensi kesälle töitä, ulkomailla oleilu kun hankaloittaa välimatkan takia työhaastatteluihin osallistumista ja sitä myöten koko työnhakua. Tämä reissaaminenkin myös syö ihan kohtalaisesti massia, joten kunnollinen tulonlähde olisi tervetullut, vieläpä jos sitä syksyllä pääsisi taas aloittamaan opiskelijaelämää.

Mutta yleisesti ihan hienoa aikaa tämä helmikuu! Ei, ei siksi että tipaton tammikuu on ohi, vaan siksi että kuun ensimmäisenä päivänä aukesi toinen Suomesta ostamistani Fazerin suklaalevyistä, jonka olin päättänyt avata vasta helmikuun puolella. Flunssakaan ei enää vaivaa erityisemmin, mitä nyt niistää tarvitsee aina silloin tällöin. Helmikuu merkitsee myös sitä että aupparointia on neljä kuukautta jäljellä. Hurjaa, niin se aika kulkee. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta paljon on vielä myös suunnittelilla. Koti-ikävä ei oikeastaan vaivaa - en ole erityisen ikävöivää tyyppiä - vaikkakin hetkeittäin tulee sellainen fiilis että olisi kiva nähdä omaa perhettä ja kavereita. Toisaalta pikkuhiljaa alkaa myös tajuamaan tämän ajan rajallisuuden. Neljä kuukauttakin vierähtää yllättävän nopeasti, ja sitten kun kotiinpaluun hetki viimein koittaan niin kyllä vaan täällä tavattuja ihmisiä tulee ikävä. Maailmalla tavatut ihmiset kun tuppaavat leivittäytymään ympäriinsä, joten eron hetkellä ei voi ikinä olla varma milloin sen uuden kaverin tapaa uudestaan, vai tapaako välttämättä ikinä. Se on oikeasti aika pelottava tunne.

No mutta, pääsin viimein retkeilyn makuunkin! Olinhan jo aiemmin suunnitellut tekeväni viikonlopulla jonkin päiväreissun, mutta lopulta suunnitelmat tulivat valmiina luokseni. Eräs syksyltä tuttu espanjalainen kaverini kyseli minulta perjantaina josko haluaisin lähteä hänen ja kahden kaverinsa kanssa käymään Neuschwansteinin linnassa. Tottakai, olinhan jo pitkään halunnut nähdä kyseisen linnan. Neuschwansteinin linna on juuri se kaunis valkoinen "Disney-linna" siellä Alppien juurella, joka tulee heti ensimmäisenä Saksan linnoista mieleen. Sen rakentaminen aloitettiin 5. syyskuuta 1869, ja sen oli tarkoitus toimia Baijerin kuningas Ludwig II asumuksena. Kuningas vain ehti kuolla mystisesti ennen kuin linna valmistui kokonaan.

Lauantaina siis aikainen herätys - ehkä viisi tuntia yöunia takana - ja Hauptbahnhofilta lähtö junalla kohti linnaa. Jaoimme sen kuuluisan Bayern Ticketin, ja hintaa matkalle tuli lopulta 9,50€ per henkilö. Juna meni Füsseniin, josta piti ottaa bussi Hohenschwangaun kylään, jossa linna sijaitsee. Matka Münchenistä kesti kaksi tuntia. Kuvista voi myös huomata, että talvi on saavuttanut Baijerin.

Upeita junan ikkunan läpi kuvattuja otoksia :D

Kylään päästyä näkyi linna jo vuoren rinteellä. Ensimmäinen ajatus oli että "hä, eikö se nyt tuon isompi ole", sillä tällaiselta se näytti:

Kiiruhdimme pikaisesti lipunmyyntipisteeseen, jotta pääsisimme mahdollisimman aikaiselle kierrokselle. Kierrokseen kuului audio-opatus eli sellainen pieni kapula/palikka/ihansamamikä josta opastus kuunneltiin. Valittavissa useita eri kieliä. Nämä porukan espanjalaiset saivat opastuksen ihan äidinkielellään, mutta kas kummaa, audiovalikoimasta ei löytynyt suomea. Englanniksi sitten minulle. Kaveri kysyi minulta, millä aksentilla englanninkielinen opastus oli, sillä espanjankielinen opastus oli kuulemma argentiinalaisella korostuksella.

Lähemmäs kun pääsi niin kyllä sillä linnalla olikin kokoa. Linnan sisällä ei saanut kuvata, mutta pitihän se perinteinen maisemakuva saada Marienbrücken sillalata. Virallisesti silta oli kiinni, sillä sinne vievällä reitillä oli henkilökunnan mukaan jäätä, mutta lähes kaikki vieraat vähät välittivät ja menivät sillalle silti. Mekin liityimme kaikkien näiden pahisten joukkoon, pelottomasti ja turistien vapautta rajoittavaa valtaa vastustaen kiersimme aidat ja lähdimme kävelemään. Ei siellä reitillä mitään jäätä edes ollut, lunta vain, joten turhaan olisi jäänyt väliin. Pakko sanoa, että aurinkoisessa talvimaisemassa linna näytti aika kauniilta.

Kierroksen ja kuvauksen jälkeen suuntasimme takaisin alas rinnettä ja syömään, sillä olimme kaikki todella nälkäisiä. Tilaamani Schnitzel oli ihan jees, vaikkakin olen myös parempia syönyt. Pääasia kuitenkin että kaikilla oli ruokaa ja saimme viettää aikaa ihan rauhassa. Juttelimme paljon Suomesta ja Espanjasta, ja vertailimme kokemuksiamme Saksasta. Minun pitäisi myös kuulemma vierailla heidän kotiseudullaan Madridin lähellä, sillä siellä on kuulemma erinomainen tapaskulttuuri.

Ruokailun jälkeen siirryimme osottelemaan takaisin Füsseniin vievää bussia. Füssenissä meillä oli vielä noin tunin verran aikaa ennen junan lähtöä, joten kulutimme aikaa kiertelemällä ympäri kaupunkia ottaen kuvia. Löysimme myös jälkiruokaa: lumipalloja! Ei tietystikään oikeaa lunta, vaan kuorrutettuja keksipalloja, joiden sisällä on vielä erilaisia täytteitä. Varmaan 99% sokeria, mutta pienissä määrin erittäin herkullisia!

 Hirveästi ei ole Füssenissä actionia lauantai-iltana.

Tässä näitä lumipalloja

Siinä se lauantaipäivä sitten meni. Sunnuntaina kävin vielä kahvittelemassa kahden kaverin kanssa. Toinen oli Britanniasta ja toinen Guatemalasta. Myöhemmin tapasimme myös pari muuta au pairia, jenkki ja irkku, nämä muut jatkovat vielä leffaan, mutta itse päätin vaihteeksi säästää rahaa ja palasin kämpille.

Maanantaina kävin vihdoin ilmoittautumassa kielikurssille! Aloitan kurssin kylläkin vasta maaliskuussa, mutta käyn DeutschAkademien neljän viikon intensiivikurssin, joten kyllä kurssin jälkeen on vielä aikaa harjoitella sitä kieltä käytännössä. Maksaminen vain osoittautui ongelmalliseksi. Kurssi piti maksaa käteisellä, okei no problemo rahaa kyllä on. Tarkoitukseni oli käydä maksamassa eilen, mutta käteisatuomaatti ei sitten antanutkaan tarpeeksi rahaa vaikka päivittäisen nostorajan ei pitänyt olla ongelma. Sain onneksi siirrettyä maksupäivän vielä perjantaille. Pyh, rahankäyttö on välillä turhan hankalaa täällä! Eikö Saksan pitäny olla se maa missä kaikki toimii?

Rahasähläyksen jälkeen menin vielä viettämään iltaa Kennedy'sin karaokeen kavereiden kanssa. Meitä au paireja taisi kertyä illan mittaan kasaan vähän rapiat kymmenen, joten uusia tuttavuuksiakin löytyi porukasta. Muun muassa toveri pohjoismaalainen: islantilainen! Harmi vain että ennen karaokea sain tomaattikeittoa josta löytyi jäisiä mozzarellapaloja, ja asian selvittely oli taas ihan hölmöä. Kerroin tarjoilijalle, joka kertoi keittiöön, pahoittelivat, pyysin uuden keiton tai alennusta, tarjoilija sanoi kysyvänsä pomolta ja selvittelyyn kului turhaa aikaa, lopulta minulle luvattiin alennus ja siinä vaiheessa edessäni oli lähes jäähtynyttä keittoa. Mitä ihmettä saksalaiset, tämäkin asia olisi missä vain muualla hoidettu hetkessä ja olisin oitis saanut uuden keiton!

Että näin täällä menee, kohta keittelemään perunoita ja iltapäivä viihdytetään muksua ja sen kaveria, jotka tulevat hiihtokoulusta. Pitäähän sitä jotain palkkansa eteen tehdä!

-Sini