Niin, asiaan! Viime kuun puolivälin hujakoilla iskä tuli vierailemaan tänne Müncheniin! Iskän lento oli perillä jo puolenpäivän aikaan, eikä 13. perjantain epäonnikaan onnistunut pudottamaan konetta. Oma työpäivä vain jatkui tietysti tuttuun tapaan iltaan asti, eihän au pair voi töitäänkään jättää tekemättä. No mitäpä tuosta yhdestä perjantai-iltapäivästä, vierailu sattui nimittäin siltä osalta hyvään saumaan että hostperhe oli lähdössä viikoksi hiihtämään, joten viikonlopun lisäksi myös seuraava viikko oli vapaata!
Perjantaina oli iskällä siis hyvää aikaa lepäillä iltapäivä, ja kunhan pääsin töistä vapaalle niin suuntasin itsekin keskustaan. Olimme sopineet tapaavamme Stachusilla Karlsplatzille vieviem rullaportaiden läheisyydessä. Siellä kuikuilinkin hetken aikaa näkemättä yhtään tuttua naamaa, kunnes päätin soittaa iskälle ja tarkistaa sijainnin. Siellähän hän piileksi Starbucksin terassilla kulman takana, ihmekös ei näkynyt! Ja niin kivoja kuin nämä uudet au pair kaverit ovatkin ja vaikka ikävää perhettä tai kavereita kohtaan en ole missään vaiheessa valitellut, niin oli kyllä harvinaisen hienoa nähdä joku vähän pidemmältä ajalta tuttu ihminen ja vieläpä oma perheenjäsen! Isiiiiii <3
Virallinen reunion-kuva
Halausten jälkeen suuntasimme paikkaan, joka oli ollut minulla itselläkin vierailulistalla: Augustinerin ravintola Kaufingerstrassella! Kävin samaisessa paikassa muutama vuosi takaperin joulumarkkinamatkalla, ja muistin että sieltä saa hyvää ruokaa. Ravintolaan meitä veti tietysti myös hyvä olut: tässä tapauksessa isä ja tytär ovat siinä suhteessa hyvin samanlaisia, että molemmat arvostavat maukasta, saksalaista, tummaa olutta. Pääruoaksi valikoin Bräuerei Pfannen eli panimon pannun, joka sisälsi ranskalaisten lisäksi valikoiman erinäisiä liharuokia makkaroista pihveihin.
Ruoan kaveriksi tietysti Augustinerin tumma olut, mitäpä muutakaan
Niin että mitenkö oli ensimmäiset pari kuukautta Saksassa kuluneet? Kerrankin pääsi päivittämään kuulumisia ihan kasvotusten eikä aina vain kaikenmaailman chattien välityksellä, ja sitä ehtii puhumalla myös kertoa lyhyessä ajassa hirveän paljon enemmän kuin viesteillä! Pääsin juoruamaan hostperheestä omalle perheenjäsenelleni ja vertailemaan kahden kodin kovin erilaisia tapoja. Miten työt sujuvat, miten vapaa-aika kulkee, mitä olen tehnyt ja mitä haluan vielä tehdä. Kaikessa kuitenkin sama sävy: hyvin menee ja kyllä pärjään.
Eipä siinä perjantai-iltana paljon ehtinyt ruokailun lisäksi paljon muuta tehdäkään, mutta ehdimmepä suunnitella lauantain retkipäivän reitin ja aikataulun. Iskä on onneksi meistä kahdesta se kokeneempi saksanmatkaaja, joten pääsin päiväretkelle suunnittelematta sitä itse sen kummemmin. Lauantaina piti hostperheenikin olla lähdössä aikaisin liikkeelle, mutta minäpä ehdin ensin! Yhdeksän aikaan tapasin iskän taas Hauptbahnhofilla, ostimme vähän kahvia herätäksemme kunnolla ja nousimme junaan kohti Garmisch-Partenkircheniä.
Kaffea messiin ja menoks!
Garmisch-Partenkirchen, tuo Lahden ystävyyskaupunki Alppien juuressa jonka nimen lausuminen saa tavallisen suomalaisen ihmisen kielen umpisolmuun otti meidät aurinkoisena vastaan. Huomasi kyllä, että taisimme olla vähän korkeammalla, sillä vaikka aurinko paistoi niin ilma ei ollut enää yhtä lämmintä kuin kaupungissa. Piti siis liikkua pysyäkseen lämpimänä. Lähdimme suuntaamaan kävellen talviolympiastadionille, jossa järjestettiin vuoden 1936 talviolympialaiset, ja jossa Uuden Vuoden aikaan on suuret mäkihyppykisat. Samainen paikka pitäisi myös ehdottomasti näyttää arizonasta kotoisin olevalle meksikolais-jenkkikaverilleni, jolle yritin slovenialaisen kaverin kanssa Ljubljanan reissulla selittää mäkihypyn syvintä olemusta.
Emme suinkaan olleet ainoat olympiastadionilla kyseisenä päivänä. Paikalla oli varmaan koko pitäjän tai oikeastaan koko lähialueen poliisivoimat - siis satamäärin poliiseja - sillä he testasivat samaisena päivänä kommunikaatiolaitteiden toimintaa. Olisipa ollut hauskaa ihan piruuttaan pistää tappeluksi ja katsoa kuinka monta viranomaista ryntää väliin. Onnistuin löytämään paikalta myös paikallisia tovereitani, eli Punaisen Ristin väkeä. Yritin jotain heille jutustella, mutta heidän englannin taitonsa eivät olleet suurkaupungin väen tasolla, eikä senhetkisillä saksan taidoillani jutusteltu myöskään paljoa. No, tulipahan moikattua kuitenkin! Garmischin olympialaisista oli myös jos jonkinlaista tarinaa suomalaisten urheilijoiden osalta. Paras oli tarina oli Kalle Jalkasesta ja viestihiihdon ankkuriosuudelta. Ylipitkän tekstin välttämiseksi voi kukin lukea kyseisen suomalaista sisua ilmentävän tarinan täältä. Respect, Kalle!
Alppiaurinkoko se sokaisee vai muutuinko yhtäkkiä kiinalaiseksi? Hyi, olipas taas huonoa huumoria.
Ettalin luostarin kirkko ulkoa ja sisältä
Ettalista matka jatkui siis bussilla, seuraavana etappina Oberammergau. Oberammergau on kuuluisa paitsi koristeellisista maalauksista talojen seinissä, mutta myös kymmenen vuoden välein esitettävästä Kärsimysnäytelmästä, joka kuvaa Jeesuksen viisi viimeistä päivää kuudessa tunnissa. Perinne sai alkunsa vuonna 1633 kun kylän asukkaat rukoilivat Jumalaa ja lupasivat esittää näytelmää jos säästyisivät rutolta. Erikoista näytelmässä on se, että siinä ei käytetä peruukkeja, vaan näyttelijät valitaan vuosi etukäteen ja he alkavat kasvattaa hiuksia ja partaa. Mikä vielä hurjempaa, näytelmässä kuulemma käytetään ihan oikeita nauloja ja naulataan näyttelijä oikeasti ristiin. Hyyyyyyhh, en taida mennä katsomaan näytelmää. Voin kyllä auttaa naulanreikien paikkaamisessa mutta en halua nähdä kun ne tehdään.
Esimerkkiä Oberammergaun seinämaalauksista
Oberammergaussa päivää paistattelemassa ja kahvittelemassa.
Oberammergaussa myös söimme lounasta paikallisen hotellin ravintolassa ristillä roikkuvan Jeesuksen katsellessa. Täällä Saksassa oluen juonti ei suinkaan ole syntistä kuten monen muun maan kristillisen käsityksen mukaan, vaan Jeesus ennemminkin katsoo että "Herran antimia nautitaan oikein". Niin että terveisiä kaikille niille jotka ovat olleet Suomen alkoholilainsäädäntöä kehittämässä, täällä Saksassa olut on ihan pyhä asia!
Ruokailun jälkeen vielä päiväkahvit - tai äklömakeat valkosuklaakaakaot - ja viimeinen kohde päiväreissulla: Andechsin luostari. Tämä oli taas niitä "sieltä saa hyvää olutta"-kohteita. Luostarin sali oli täynnä ihmisiä jotka nauttivat olutta ja ruokaa. Paljonkohan puolen litran tuopin hinta oli, ehkä muutaman euron luokkaa, pretzeleitä sai pikkurahalla ja tyyliin puolikas kananpoika lähti parilla eurolla. Munkit eivät tosiaan ole mitään häikäilemättömiä riistobisnesmiehiä.
LOL eli lisää olutta lapselle, isi maksaa!
Andechsista sitten vielä takaisin Hauptbahnhofille, josta iskän laukku mukaan ja loppusuoralle kohti Ottobrunnia. Hostperhe kun oli poissa niin iskä majoittui loput yöt täällä kämpillä - ihan hostien luvalla tietysti. Helpompaahan on lähteä yhdestä paikasta liikeelle, ja hotellirahatkin voi törsätä reissussa.
Sunnuntain päiväretkikohdetta mietittiinkin enemmän. Ensin meinasimme lähteä Bayern Ticketillä Salzburgiin, mutta en ollut aivan varma mitkä junat kuuluvat Bayern Ticketin piiriin. Varmuuden vuoksi etsimme siis uuden kohteen. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt Passaussa, joten sinnehän sitten piti lähteä.
Passau on rapian 50 000 asukkaan kaupunki aivan kiinni Itävallan rajassa. Kaupungissa kohtaavat myös kolme jokea: Tonava, Inn ja Ilz. Tyypilliseeen saksalaiseen tapaan kaupungissa ei sunnuntaipäivänä ollut erityisen kova meno, mutta saimmepahan taas valkosuklaakaakaota kahvilassa, ruokaa raflassa ja kävimmepä taidemuseossakin. Aamulla kun ei lähtenyt hirveällä kiireellä eikä riekkunut iltamyöhään niin mukava päiväretkihän se kaikkiaan oli.
Oli muuten oikeasti paksua tavaraa, ihan oikeasti heiße weiße Schokolade eikä mitään maitolitkua!
Kolmen joen risteyksessä
Maanantaina arjen alkaessa menin tietysti kielikurssille, ja iskä jäi sillä välin hengaamaan kaupungille. Taisi mennä Pasing Arcadeniin, eli suureen kauppakeskukseen ydinkeskustan ulkopuolella. Kävin itsekin siellä viime viikolla, suosittelen! Onneksi hostit olivat siellä hiihtelemässä jotta seikkailut saattoivat jatkua! Kielikurssin jälkeen kävimme katsastamassa Münchenin Olympiaparkin, kovia urheilijoita kun molemmat olemme, näkeehän sen jo ulkomuodostakin. Kävimme näkötornissa, mutta valitettavasti tornin kahvila-ravintola ei ollut auki. Ei auttanut kuin laskeutua maisemakierroksen jälkeen alas etsimään ruokaa. Ajelimme satunnaisilla raitiovaunuilla, kunnes löysimme Hofbräukellerin, eli vähän niinkuin pienen mutta vähemmän turisteja sisältävän Hofbräuhausin. Ja siinähän se päivä menikin.
Lähileipomosta eväät ja kahvit ja kaupungille hujeltamaan
DeutschAkademi kutsui päivällä
BMW:n pääkonttorihan se siellä
Sen verran tuli syötyä muina päivinä että nyt soppa täytti sopivasti
Tiistain ohjelmaa olimme pohtineet ankarasti, mutta lopulta ohjelma tuli meidän luoksemme. Ensin tietysti kolme tuntia kielikurssia, mutta sen jälkeen tavoitteena oli saada iskän keskiviikkoinen lento uudelleenreititettyä, sillä Lufthansan väki oli taas vaihteeksi päättänyt ruveta lakkoilemaan. Lufthansalla on ilmeisesti jotain kovasti meidän perhettä vastaan, jättivät syksylläkin laukkuni käsittelemättä. (Tai sitten haluavat pitää meidät kaikin keinoin Saksassa?) Lufthansan asiakaspalvelun puhelin oli tietysti aivan tukossa, joten ei auttanut muu kuin tehdä päiväretki lentokentälle. Uudelleenreititys onnistui, ja päätösillallinen nautittiin lentokentällä Airbräun ravintolassa. Pöydässämme istui Bemarilla työskentelevä ruotsalaismies, ja pöydässähän puhuimme sitten sujuvasti myös ruotsia. Tai ainakin yritimme. Tai ainakin minulla se jäi vain yrittämiseksi, sillä ruotsin ja saksan kielten samankaltaisuudet pistivät pääni niin pahaan lukkoon etten lopulta tiennyt mikä sana on ruotsia ja mikä saksaa. Mutta oikein sujuvasti vaihdoin enlgantiin! Kyllä me suomalaiset olemme kielitaitoista porukkaa.
Lopuksi vielä kämpille nukkumaan, ja iskän uudelleenreititetty lento lähti seuraavana aamuna. Heräsin siinä kuuden aikaan aamulla vielä sanomaan heipat kun iskä lähti takaisin lentokentälle. Sitten pari tuntia lisäunta ja kielikurssi kutsui.
Sen pituinen pidennetty viikonloppu se. Mahtavaa ettei lasta unohdeta yksin maailmalle <3 (Ja että isollekin lapselle maksetaan koko reissun ruoat, juomat ja matkat. Köyhä au pair säästi pitkän pennin.)
-Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti