Viimeinen kuukausi käyntiin!

Neljä takana, yksi edessä. Miten ihmeessä aika pääsi näin nopeasti kulumaan? Vastahan tänne saavuin ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä! Sain hirveästi neuvoja ja ohjeita töihini liittyen, mutta nykyään homma kulkee aikalailla rutiinilla muutamia viikottaisia muuttujia lukuunottamatta. Kevät etenee, sää vaihtelee aurinkoisen ja sateisen välillä. Hurjaa.

Viime viikko oli au pairin töiden osalta aika ihanteellinen. Maanatai oli aikalailla tavallinen päivä, mutta tiistaina ja torstaina päivän hommiini kuului kotitöiden lisäksi vain viedä muksu kaverille leikkimään ja hakea muutama tunti myöhemmin. Keskiviikkona tavallinen Suomi-koulureissu, joka on tavallisestikin jo helppo nakki. Okei, S-bahnit lakkoilivat, mutta eipä vaihtoehtoinen reitti pidentänyt sitä parin tunnin työaikaa. Perjantaina taas muksu vietiin kolmeksi synttäreille keskustaan, ja loppupäivän olin vapaalla. Eli viime viikon työtunnit jäivät ehkä siihen viidentoista paikkeille.

Lämpimät säät helpottavat omaa työtaakkaa vielä siten että muksu leikkii naapureiden lasten kanssa ulkona suurimman osan ajasta, joten minun tehtäväkseni jää lähinnä vain seurata ettei muksu ole kadonnut mihinkään. Muksun ulkoillessa kaivankin useasti pääsykoekirjan esiin ja jatkan jo päivemmällä aloitettua lukutaakkaa. Tosin eräänä päivänä viime viikolla hostmuksun ollessa kaverilla lueskelin olohuoneessa takapihan ovi auki ja naapurin muksut huutelivat löytäneensä pihamme portin avaimen. Jutustelin niitä näitä saksaksi näiden lasten kanssa, olisivat mielellään leikkineet myös minun kanssa sillä aikaa kun hostmuksu on kaverilla. Joo sori ei, katsotaan sitten uudestaan kun teidän vanhempanne rupeavat maksamaan minulle leikkimisestä.

Viikonloppuna piti säästellä, sillä hostisä oli unhotanut laittaa tililleni huhtikuun palkan. Ihan ymmärrettävää sinänsä, sillä hän oli reissaillut kaksi viimeistä viikkoa Jenkeissä töiden puolesta, siinähän se helposti unohtuu. Onneksi olin elänyt maaliskuun sääteliäästi, niin aivan tyhjätaskuna ei tarvinnut olla vaikka minimibudjetilla menikin! Tiistaina sain kuitenkin viimein palkan tililleni, ja eilen pääsin taas tuttuun tapaan hengaamaan perinteiseen Kennedy'sin keskiviikkokaraokeen muiden au pairien kanssa. Sitä ennen kulutin pari tuntia aikaa kahvitellen Marienplatzin Galeria Kaufhofin kahvilassa, ja otinpa palan kakkuakin kaveriksi. Ja hetken mielijohteesta myös vaniljavanukasta. Ja Kennedy'sissä jaoimme porukalla kaksi annosta nachoja ja kierreranskiksia. Huhhuh, kunnon mässäilypäivä, taitaa tätä menoa vaihtua matkustusmuoto lentokoneesta rahtikonttiin...

Päiväkahvit juu, kaikilla mausteilla koska miksipä ei

Tänään taas tavallinen päivä. Kohta haen muksun tarhasta, varmaan leikkii taas pihalla kaverin kanssa (ainakin kaveri kävi jo kyselemässä). Huomisesta alkaa viiden päivän loma, kun muksu ja hostäiti lähtevät käymään Suomessa. Wohooo, vapaata! Alunperin oli suunnitteilla lähteä viikonlopuksi Prahaan kaverin kanssa, mutta molempia vähän laiskotteli suunnittelun kanssa. Siellä alkaa ne lätkäkisatkin ja majoitus on kallista, olisi pitänyt hommata couchsurfingpaikka ja kaikkea, hups unohtui, ehkä myöhemmin tai sitten Prahassa vierailu jää hamaan tulevaisuuteen. Eipä sitä kaikkea ehdi.

Mutta niin, tänään lähtee ihan oikeasti viimeinen kuukausi käyntiin! Kuukauden päästä tähän aikaan olen varmaan jo Münchenin lentokentällä tekemässä tax free-ostoksia ja fiilistelemässä paria viimeistä tuntia Saksan maaperällä tämän kevään osalta. Kuten tammikuussa Suomessa iski hetkittäin sellainen "apua lähtö on oikeasti ihan kohta"-tunne, sama homma on nyt, mutta ei sitä muuten oikeastaan ajattele eikä lähtö tavallaan tunnu olevan vielä lähellä. Onhan se kuukausikin vielä kohtuullisen pitkä aika, vaikkakin se taitaa hujahtaa kertaheitolla ohi ja viime hetkillä iskee paniikki. Nykyhetkessä on siis sekalaisesti hyviä ja huonoja fiiliksiä.

Huonot fiilikset tietysti ovat peräisin siitä tosiasiasta että kohta en näe näitä uusia kavereita enää niin usein kuin näiden neljän kuluneen kuukauden aikana. Kuukauden päästä kun palaan kotiini, en ole enää aktiivinen osa näitä sosiaalisia piirejä. Olen vain se kaveri jota kaikki muistelevat, mutta ketä ei enää kutsuta mukaan yhteisille päiväretkille tai keskiviikkoiseen karaokeiltaan. Jossain kohtaa täältäkin on vain lähdettävä, ja samalla tavalla kuin Suomesta lähtiessä, kerran se vain kirpaisee.

Lisää päänvaivaa aiheuttaa ajatus Suomessa vaanivasta korkeasta hintatasosta. Taas pitää maksaa melkein kymppi siitä puolen tunnin junamatkasta Helsinkiin. Kahviloissa ei käydä enää viikoittain, sillä sellainenhan söisi Suomessa hirveästi massia. Pitkät illanistujaiset baareilla voi myös unohtaa, sillä Suomessa sellaisesta ei pärjää parilla kympillä ellei sitten juo koko illan vettä. Ääääääää en halua maksaa kaikesta liikaa!!

Hyviä fiiliksiä on kuitenkin ehkä enemmän kuin noita huonoja. Pääsen taas Suomessa odottavien ihmisten pariin ja elämä rullaa taas raiteillaan. Kotiin palatessa odottaa (toivottavasti) aurinkoinen ja lämmin kotimaa, ja radiossa soi luupilla uusimmat kesähitit. Tämä rälläily jatkuu toisessa maassa, toisessa muodossa, toisten ihmisten kanssa. En tiedä tulenko vielä saamaan jostain kesätöitä, mutta joka tapauksessa kesä on tunnelmaltaan sellaista huoletonta aikaa. Pelkkä auringonpaiste saa mielen paremmaksi. Parasta vielä, ettei minun ole tarvinnut raataa koko pitkää talvea koulun penkillä kahden kesän välillä! Niin ja jos ei ole varaa hillua kaupungilla päivät pitkät, voi sentäät kutsua kavereita kylään, koska on oma koti johon ei tarvitse lupaa kysyä kavereita kutsuakseen.

Suurin tekijä kotiinpaluun odotuksessa on kuitenkin se että aupparointi itsessään loppuu! Kuten aiemmin sanottu, onhan tämä hauskaa hommaa, suosittelisin kenelle vaan kiinnostuneelle, mutta rajansa kaikella! Ei tätä ikuisuuksiin jaksa tehdä. Vaikka työ ei fyysisesti mitattuna ole rankkaa nähnytkään, on henkinen rasitus sitäkin uuvuttavampi. Vaikka isäntäperhe on mukava ja viihdyn täällä hyvin, olen silti asunut koko kevään työpaikallani. Kuvitelkaapa vaikka olevanne Siwan kassalla töissä. Teet töitä kaupan aukioloaikana sen verran kuin täytyy, ei siinä valittamista sillä palkka juoksee. Mutta työpäivän jälkeen et menisikään kotiin, vaan vetäytyisit nukkumaan tai yleensäkään rentoutumaan sinne kaupan takahuoneeseen, jossa sinulla on omana tilanasi komero jossa säilytät tavaroitasi. Ja kuvitelkaapa vielä että työnantajanne asuu siinä samaisessa takahuoneessa. Ei taida kuulostaa kovin rentouttavalta, mutta sitä au pairin arki on. Vielä kun aina tasaisin väliajoin kuulee kommenttia kuinka jonkin asian voisi tehdä hieman erilaisella tavalla, koska erityisesti hostäiti tykkää että asiat on tehty juuri hänen tavallaan, niin kyllä homma pistää välillä hajottamaan (vaikkei asioita koskaan ilkeästi sanotakaan). Sen takia tykkään vetäytyä omaan huoneeseeni iltaisin muksun mentyä nukkumaan ja viikonloppuisin pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa kaupungilla kavereiden kanssa. Rankat duunit vaatii rankat huvit.

Vielä yksi syy miksi kovasti odotan kotiinpaluuta on se, että pääsen taas jatkamaan elämääni niin että minun tarvitsee juuri ja juuri olla vastuussa omasta itsestäni. Ei tarvitse vahtia että samassa ruokapöydässä aterioivat ihmiset syövät kunnolla tai että heillä on tarpeeksi vaatetta ulos lähtiessä tai että he eivät juokse auton alle jonkin tavaran perässä. Ihanaa saada olla taas kokopäiväisesti nuori aikuinen!

Ja ihanaa, pääsen taas ajamaan autoa! Vaikka omaa autoa ei Suomessakaan ole, voin silti edes joskus saada joskus autoa lainaksi, jolloin ei tarvitse paikasta A paikkaan B kävellä paikkaan C josta kulkuneuvo lähtee. Enkä niinä kertoina ole riippuvainen aikatauluista tai julkisen liikenteen toimivuudesta.

Mutta ihan oikeasti paras juttu kaikista: vaikka tämäkin päättyy aikanaan ja uudet kaverit ovat tulevaisuudessa kauempana, en voisi tyytyväisempi olla että ylipäänsä lähdin tänne! Olen kokenut jotain ainutlaatuista, ja jotain mikä monen elämänkaarelta tulee syystä tai toisesta puuttumaan. Vaikka muksun kiukuttelu tai hostperheen hölmöt tavat ovat kuukausien mittaanärsyttäneet enemmän tai vähemmän, niin ne huolettomat aurinkoiset päivät ja pitkät illanvietot kavereiden kanssa korvaavat kaiken ja lopulta ollaan kokemustasolla reilusti plussan puolella. Tämän kevään muistoilla jaksaa pitkään ja näillä leveillään niille muille vanhainkodin mummoille. Tämä on ollut tähänastisen elämäni ihan parasta aikaa!

Näillä fiiliksillä siis kohti loppusuoraa! Onneksi toukokuu on vielä täynnä satunnaisia pitkiä viikonloppuja, joista parina hostit on vieläpä muualla. Jaksaa jaksaa, jos ei muuten niin kavereiden, vapaa-ajan ja palkan voimalla!

-Sini