Töitä, tovereita, kissoja ja yllätyksiä.

Juu että heipsulivei ja kiirettä pitää! Viikonpäivät kuluivat tuttuun tapaan töiden parissa. Täällä Saksassa koululaisilla on ollut tämä viikko lomaa, ja vaikka oma hostmuksu on käynyt tarhassa, on hän halunnut että au pair hakee hänet normaalia aiemmin kotiin että voi leikkiä lomailevien kavereiden kanssa. No, mikäs siinä, sää oli todella lämmin ja muksu tosiaan juoksi niiden kavereiden kanssa koko iltapäivän eikä minulle jäänyt periaatteessa muuta homma kuin kurkkia aina välillä ikkunasta että missä se muksu menee.

Ihan oli jo T-paitakeli tällä viikolla!

Keskiviikkona iltapäivällä naapuruston lapset saivat kuitenkin idean että he haluavat mennä läheiselle jalkapallokentälle, koska siellä on enemmän tilaa pelata futista ja voi oikeasti potkia palloa kovaa. Ja hei au pairhan voi lähteä mukaan valvomaan! Juu, okei jos se kenttä on kerran lähellä, mennään siten kunhan kaikkien vanhemmilta on kysytty lupa. Se kenttä ei kuitenkaan ollut ihan niin lähellä kuin ajattelin, ja oli siinä hommaa juosta - siis ihan kirjaimellisesti juosta - viiden pyöräilevän muksun perässä. En ole vieläkään ihan varma mikä autotallin polkupyöristä on se jota voin lainata, joten en senkän puolesta tullut ajatelleeksi muuta vaihtoehtoa. Viikon liikuntasuoritus oli sitten siinä, onneksi olen lenkkeillyt aiemminkin, muuten olisi voinut henki loppua aina välillä.

Hostmuksu valppaana maalivahtina

No mutta ehjin nahoin päästiin kaikki sinne futiskentälle ja onneksi eivät pyytäneet au pairia sentään peliin mukaan, en olisi jaksanut. Mikäs siinä auringonpaisteessa sitten kentän laidalla oleillessa. Välillä pari naapurin muksua eivät jaksaneet myöskään pelata futista, joten he sitten tulivat jutustelemaan kanssani. Lapset ovat oikeasti ihan parasta saksatreeniä! Lasten kieli on sopivan yksinkertaista ymmärtää, ja iloinen yllätys oli huomata että oikeasti jopa pystyn juttelemaan vähän niitä näitä. Tuli myös itsekin yritettyä paljon enemmän, sillä saksa oli ainoa minua ja naapurin muksuja yhdistävä kieli. Hyvä mielihän siitä tuli ja saksan puhuminen jännittää aina vain vähemmän.

Kentältä takaisin, torstaina toiselle leikkipaikalle, ja illalla reissusta palanneiden kavereiden kanssa hengaamaan. Olin sopinut tapaamisen Euro Youth Hostelilla yhden kaverin kanssa, mutta sattumalta siellä oli muutama muukin kaveri! (Aupparien kantapaikka kenties?) Siinä sitä iltaa istuttiin, baaritiskiltä löytyi vieläpä pari hyvännäköistä irkkujätkää joiden kanssa juteltiin hetkinen. Tiskiltä palatessa pöydässä odottikin yllätys - joukko suomalaisia jätkiä!  Oli yliopistovaihtujia ja moikkaamaan tulleita kavereita Lahdesta. Toveri suomalainen tietysti tervehtää kanssamatkaajia asianmukaisella tavalla ("SUOMI PRKL TORILLA TAVATAAN") ja ilmaisee sivistyneesti oman yhteytensä matkaajien kotikaupunkiin ("HEI MÄ OON SYNTYNY LAHESSA"). Ihan hauskaa porukkaa ja ihan mukavaahan on välillä törmäillä oman maan väkeen.

Torstai-illan jäljiltä perjantaina olikin sitten aavistuksen uninen olo, mutta vastuullinen au pair ei sentään työpäivänä kärsi darrasta. Taas yksi päivä muksun valvomista ja illalla niin naatti olo että en jaksanut edes kaupungille lähteä. Enkä muuten muista milloin olisin viimeksi mennyt kymmeneltä illalla nukkumaan ja simahtanut saman tien. Kannatti, sillä lauantaina oli sentään virkeämpi olo. Muutama tunti piti vahtia muksua aamupäivällä, kun vanhemmat olivat kaupoilla, mutta vapauden koittaessa suuntasin kaupunkiin. Ensimmäisenä kohteena oli tietysti Suomen kunniapääkonsulaatti, sillä olihan viimeinen eduskuntavaalien ennakkoäänestyspäivä ulkomailla. Hohohooooo, kokemus sekin ja ääni lähti matkalle Suomeen. Äiti aina sanoo että vain äänestämällä saa oikeuden valittaa eduskunnan törttöilyistä, joten äänioikeushan tietysti käytetään missä päin maailmaa tahansa. Äänestyksen jälkeen ratikalla ydinkeskustaan ja vaalikahveille Karlsplatzin Galeria Kaufhofin yläkertaan. Juhla Mokan uupuessa listalta sai latte macchiato toimia vaalikahvina.

Hetkinen oli vielä aikaa ennen kuin olin sopinut tapaavani kavereita, joten päätin kuluttaa aikaa kaupoilla. Tammikuun aletörsäilyn jälkeen on tullut shoppailtua oikeastaan aika vähän, joten johan oli jo aikakin. Melkein ostin uuden kevättakin nykyisen rispaantuvan takin tilalle, lähetin jo äitillekin sponssausanomuksen, mutta enpä sitten kuitenkaan. Siinä takissa oli vähän kehno vuoraus hintaan nähden, vaikka muuten hieno Espritin takki olikin. Kävelin Marienplatzille ja hengailin hetken aikaa Apple Storen edessä (=ilmaisen wifin alueella) kunnes näin ohikulkijan jolla oli aivan törkeän hienot Adidaksen Superstarit jalassa. Mutta hei, lähellähän oli yksi kauppa jossa myydään Adidaksia, voisinpa piipahtaa ajan kuluksi siellä. Adidasten valikoima oli hieman kehno, mutta päädyinkin hipelöimään Vanseja. Yhden keltaiset piirroshahmoilla kirjaillut kengät olivat jo tarkkailussa, kunnes silmiin osui jotain vähän maailmankaikkeutta hienompaa, jotka oli selvästi luotu vain sitä varten, että minä joku päivä löytäsin ne: kissa-Vansit. Kissa-Vansit. KISSA -VANSIT. Mitään niin hienoa en ole aikoihin nähnyt.

Elämäni suurin (tai ainakin tuorein) rakkaus tällä hetkellä!

Olen tunnettu kaveripiirissä hulluna kissatätinä, ja nyt alkoikin ankara pohdinta kyseisten kenkien hankinnasta. Seitsemänkymppiä on aikas iso raha, vieläpä kun yritän säästää reissailuun. Mutta hei, kissa-Vansit, pitäähän ne jo ihan vitsillä ostaa. Ja hei jos niissä on kissoja niin mun kuuluu ostaa ne. Hmmmm. Hmmmm. No pitäähän sitä Münchenistä muutakin käteen jäädä kuin ravintolalaskuja, nyt törsään ja kengät lähtee mukaan! Jätin kengät kassalle odottamaan siksi aikaa kun kipitin pankkiautomaatille nostamaan suomalaiselta tililtä tarvittavaa rahasummaa. Palasin kassalle, "Diese Katze-Schuhe" sanoin myyjälle, osoitin kenkiä kassan takaisella hyllyllä ja valmistauduin maksamaan. Myyjä sanoi hinnan, neunundjotainjotainjotain juuuuuu, en kuunnellut turhan tarkkaan sillä hintalapussahan se jo luki. Kuitista kuitenkin katselin että hetkonen, nyt ei ole sama hinta. Kuitissa luki 39,90€ enkä ollut saanut seitsemästäkympistä kolmeakymppiä takaisin. Myyjäkään ei ollut jostain syystä tajunnut kenkien olevan alennuksessa vaikka kassa ilmoitti muuta. Eli kun mainitsin myyjälle asiasta ja sain loput vaihtorahoista takaisin, olin lopulta saanut törkeän hienot kissa-Vansit melkein puoleen hintaan! Ei juma mikä tuuri, paras yllätys ikinä!

Tapasin kaverit, käytiin Hofbräuhausissa syömässä ja iltaa istuttiin taas tuttuun tapaan Euro Youth Hostelilla, ja uuuh päädyttiin hyvännäköisten saksalaisten pöytään. Saksaa äidinkielenään puhuvia on aina yhtä hauskaa viihdyttää omalla kielitaidollaan tärkeimpänä fraasina tietysti Deine Mutter is eine Schlampe (=Mutsis on bitch) ja lukion ykköskurssilla oppikirjasta muistiin tallennettu Vielleicht klingelt das Glück? Hoffenltich ist es blond und schlank (Ehkäpä onni soittaa ovikelloa? Toivottavasti se on blondi ja hoikka). Näillä saa aina porukan nauramaan ja vakuuttumaan suomalaisten kielitaidosta. Harmi vain että jäbät lähtivät jatkamaan jollekin klubille, jonne köyhät au pairit eivät viitsineet lähteä sisäänpääsymaksujen takia.

No mutta eihän se EYH:n kuppila kokonaan tyhjentynyt, tiskiltä löytyi taas pari jenkkien armeijan jäsentä, astetta järkevämpiä onneksi kuin edellisellä kerralla. Kaveri tuli myös hyvin juttuun yhden EYH:n työntekijän kanssa ja lopulta pääsimme vielä hostellin yläkertaan henkilökunnan alueelle jatkoille. Huonot jatkot kylläkin, ei siellä kauaa jaksanut oleilla ja viimeinen junakin kutsui. Juna oli puoli tuntia myöhässä koska jostain syystä S-bahn liikenne tökki eilen ja pahasti. Joku rikkoi taas saksalaisen tehokkuuden. Tänään onkin tullut sitten nukuttua pitkään ja chillailtua, mutta illalla vielä auppariporukalla kannustamaan yhtä kaveria irkkubaarikaraokekilpalun finaaliin. Juu että meno jatkuu taas entiseen malliin!

-Sini