München ja Oktoberfest

Eka viikko takana! Viime viikolla onkin ollut vähän hiljaista blogin puolella, mutta niin on ollut täällä talon puolellakin. Kaikilla on ollut kova kiire sinne tänne, ja omat päiväni ovatkin kuluneet lähinnä keittiön puolella ja muissa pikkuhommissa. Viikonlopunkin olin lähestulkoon kokonaan yksin talossa. Olen välillä käynyt kylällä kävelemässä, mutta en tunne seutua vielä niin hyvin että pääsisin esimerkiksi liikkumaan autolla lähikaupungeissa.

Mutta niin, kuten sanoinkin, talo oli minua lukuunottamatta tyhjillään koko viikonlopun, joten päätin lähteä lauantaina päiväretkelle Müncheniin. Mitäpä minä olisin täällä itsekseni tehnyt, ja samalle päivälle sattui vieläpä sopivasti Oktoberfestin avajaisparaati. Kaipasin myös kovasti seuraa, joten etsin Facebookin kautta muita au paireja joiden kanssa voisin viettää päivän kaupungissa.

Lähdin siis ajoissa lauantaiaamuna liikkeelle Reichlingista. Otin bussin Weilheimiin ja Weilheimista taas jatkoin junalla Münchenin päärautatieasemalle, jonka lähellä oli sovittu tapaamispaikka. Junani oli kuitenkin tapaamisaikaan nähden puoli tuntia etuajassa, joten ehdin istahtaa kahvilassa hetken aikaa ja katsella ihmisten menoa. Ilmeisen moni oli myös suuntaamassa Oktoberfestille, sillä asema oli täynnä ihmisiä joilla oli sukupuolesta riippuen joko Lederhosenit jalassa tai Dirndl-mekko päällä.

Aikani odoteltuani siirryin tapaamispaikalle, johon meitä au paireja kerääntyi pikkuhiljaa. Alunperin meitä piti kaiketi olla kymmenen luokkaa, mutta lopulta porukassa oli minä mukaan lukien kuusi tyttöä. Kaksi brittiä, yksi jenkki, yksi kreikkalainen, yksi kolumbialainen ja sitten minä. Kun muita ei enää ilmaantunut, lähdimme etsimään sopivaa paikkaa Schwanthalerstraße-kadun varrelta, jota pitkin paraati kulki.

Päivä oli pilvinen, ja kaikkien harmiksi alkoi vieläpä sataa juuri ennen paraatin alkua. Olisin halunnut ottaa paraatista paljon kuvia, mutta suurin osa kuvista näyttääkin tältä:

.....pelkkiä sateenvarjoja. Luovutin siis kuvaamisen suhteen melko pian ja keskityin katsomaan mitä nyt itse sateenvarjojen lomasta pystyin näkemään. Päästyäni hieman paremmalle paikalle yleisön joukossa sain vielä paraatin loppupuolella otettua muutaman kelvollisen kuvan, jotka havainnollistavat paraatin syvintä olemusta.

Vuoroin eri oluttupien kärryjä, vuoroin soittokuntia. Paraati kesti kaikkiaan n. 40 minuuttia.

Paraatin jälkeen lähdimme suuntaamaan itse festivaalialueelle sinne virtaavan väkijoukon perässä. Toiveenamme oli päästä sisään johonkin oluttelttaan, tai edes Biergarteniin (olutteltan ulkopuolinen kattamaton anniskelualue) juomaan niitä kuuluisia ja Oktoberfestille tyypillisiä litran oluttuoppeja, mutta epäonneksemme teltat olivat ehtineet täyttyä heti alussa. Emme viitsineet jäädä jonottamaan tunneiksi sisäänpääsyä, joten kiertelimme sitten festivaalialueella ihan muuten vaan ja aistimme tunnelmaa.

Niin, eiväthän nämä olutteltat mitään telttoja oikeasti ole, vaan väliaikaisia rakennuksia.

Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen puolet porukasta jatkoi matkaa muualle, mutta heidän tilalleen tuli yhden au pairin espanjalainen kaveri. Jäljelle jääneellä neljän hengen porukalla kiersimme vielä hetken aluetta, kunnes päätimme lähteä ostamaan jotain juotavaa alueen ulkopuolelta.

Ennen poistumista paikansin kuitenkin alueen reunalta Punaisen Ristin ensiapupisteen, ja koska päivystäjät eivät näyttäneet turhan kiireisiltä, päätin käydä vähän jututtamassa saksalaistovereitani. Kerroin tekeväni Punaisen Ristin päivystyshommia Suomessa ja olevani kiinnostunut jatkamaan järjestön vapaaehtoistoiminnassa myös au pair-vuoteni aikana. Näytin heille myös kuvaa suomalaisestä päivystyspuvusta, joka väreineen ja hopeisine heijastinnauhoineen muistuttaa hyvin paljon saksalaista vastinettaan. Päivystäjät olivat oikein mukavia ja erittäin mielissään suomalaisen kollegansa tapaamisesta, odottivat kovasti näkevänsä minut myös tämän maan päivystäjänä ja sain heiltä muutamia nettiosoitteita joihin tutustua, ja joista voisin löytää hyödyllisiä yhteystietoja. Tapaamisesta jäi hyvä mieli ja jokseenkin kotoisa olo, oli hienoa löytää jotain tuttua ja läheistä tästäkin maasta.

Niin, poistuimme siis alueelta ja asettauduimme läheiseen kahvilaan, jossa joimme omenamehua ja mietimme mitä tekisimme seuraavaksi. Lopulta lähdimme kävelemään keskeisemmille kaduille katselemaan maisemia, ja kävinpä myös Rossmannilla ostamassa hieman kosmetiikkaa (joka on täällä paljon halvempaa kuin Suomessa!). Hauska päivä, mutta tuntien kävely alkoi lopulta väsyttää, ja eihän siihen auta muu kuin lepo ja virvokkeiden nauttiminen.

Me au pairit, ja porukan espanjalainen kaveri taas on kameran takana.

Vaikka ei ollutkaan lähellekään litran tuoppi eikä edes Oktoberfest-alueella, niin kyllä maistui!

Sitten olikin minun aika lähteä junalla takaisin kohti kotikylää. Päivästä jäi hyvä mieli, oli mahtavaa tavata muita au paireja ja saada kavereita. Hyvä mieli vaihtuikin sitten äärimmäiseen ärtymykseen paluumatkalla, kun en meinannut päästä Weilheimista takaisin kämpille. Minulle oli jo perjantaina katsottu netistä yhteydet tämän kylän ja Münchenin välillä, ja netin antamien tietojen mukaan olisin päässyt junalta vielä bussilla takaisin Reichlingiin. No, sitä bussia ei sitten ikinä tullutkaan... Muistin kuitnkin kuinka minulle oli mainittu että bussiyhteyksien puuttuessa myös taksillä pääsisin Weilheimista takaisin, mutta taksinkin saaminen osoittautui odotettua haastavammaksi tehtäväksi. Asemalle ei tullut vapaita takseja, sitten yritin soittamalla tilata taksia, sanoivat kestävän puoli tuntia, mutta 40 minuutin päästä odotin edelleen asemalla. Soitin taksifirmaan takaisin, selitän tilannetta englanniksi (virhe!), vastaus on "no no understand" ja ennen kuin saan edes yritettyä selittää samaa saksaksi, minulle lyödään luuri korvaan. Juu että se siitä saksalaisesta järjestelmällisyydestä, lähdin sitten katsomaan josko lähistöltä löytyisi parempaa taksinhakupaikkaa, kuten hotellia tai ravintolaa, koska asemalla oli hieman ruuhkaisaa (enkä ollut aivan varma oliko joku huomaamattani nyysinyt taksini nenäni edestä). Mitään en kuitenkaan vieraasta kaupungista löytänyt, ja palasin asemalle. Yritin vielä kertaallen soittaa taksia, tällä kertaa saksaksi, useasta eri taksifirmasta, mutta yyyyyh, enhän minä ymmärtänyt mitä minulle puhelimessa sanottiin.

Lopulta siinä äärimmäisen ärsytyksen ja väsymyksen keskellä vanhempi saksalainen pariskunta tuli tarjoamaan minulle apua, ja jotakuinkin sain vielä selitettyä heille tilanteeni kolmen saksankurssin taidoillani. Sanaa vaan toisen perään, kielioppi on snobien hienostelua! Viimein pariskunnalle tuli taksi, he selittivät tilanteeni taksikuskille, ja 1.5 tunnin asemalla odottelun jälkeen pääsin vihdoin kohti Reichlingia. Sitten vain omaan huoneeseen peiton alle lämpimään nukkumaan, oli pitkä ja uuvuttava päivä takana.

Niin paljon kuin tämä taksiepisodi ärsyttikin kyseisellä hetkellä, näin jälkeenpäin ajateltuna selvisin siitä ihan hyvin. Ainakin huomasin, kuinka vähäisellä kielitaidolla sitä pärjääkään epätoivon hetkillä. Jutustelin taksikuskinkin kanssa niitä näitä matkan aikana, ja perillä matkan loppusumma pyöristettiin vielä kahdella eurolla alaspäin. Sain tästä kokemuksesta enemmän varmuutta ja rohkeutta saksan puhumiseen, kun tajusin tulevani ymmärretyksi. Niin, ja tulipahan kokemuksen lisäksi myös hyvä tarina kerrottavaksi.

Sunnuntai menikin sitten kämpillä chillaillessa, täällä kun ei oikein mikään ole auki sunnuntaisin, edes isoissa kaupungeissa. Sain siis hyvällä omatunnolla laiskotella ja palautua lauantain tapahtumista Haribon nallekarkkeja mutustaen.

-Sini